Ylikartanon uudistetun tallin yleisökäyttö alkoi
Retulansaaren Ylikartanon kulttuuripaikan talli on viittä vailla valmis. Täysin valmistuttuaan siitä tulee Ylikartanon toiminnallinen keskus, josta löytyvät yleisö-, työ- ja sosiaalitilat. Tallin ensimmäinen yleisötilaisuus oli Retula-Seuran pikkujoulu 19.11.2005. Ylikartano halusi tarjota seuralle tämän tilaisuuden, koska retulalaiset ovat antaneet Ylikartanon kulttuuripaikalle arvokasta talkooapua, ja seura on sitoutunut talkoolaiseksi mukaan myös pian alkavaan piha-alueiden kunnostushankkeeseen. Samalla Ylikartano toivoo, että retulalaiset ottaisivat paikan omakseen ja aktiiviseen käyttöönsä. Hoitokunnan tervehdyksessä kotiseutuneuvos Erkki Ulamo toivoi, että samoin Ylikartanon omisivat muutkin tyrväntöläiset, ja siitä voisi tulla yksi kotiseututoiminnan ja -hengen keskuksista.
Tallin vintti oli juhlailtana muuten valmis, paitsi sieltä puuttuivat vielä ilmastointi ja sen kautta toimiva ilmalämmitys. Alakerran uunin lämmittäminen tosin antoi riittävän lämmön myös vinttiin. Sosiaalitiloista olivat valmiina wc:t, mutta eivät vielä keittiö ja henkilökunnan tilat. Pikkujouluun saapui noin 90 henkeä, ja talli osoittautui riittävän suureksi lähes sadan hengen pöydille, istuimille ja tarjoilupöydille, vaikka vintillä olevat suuret kangaspuut vievätkin osan tilasta. Retula-seuralaiset kiittelivät ensi kommenteissaan työn hienoa laatua ja vanhaa henkeä säilyttänyttä ulkonäköä. Seuraava tallin julkinen tilaisuus on Kauneimmat joululaulut -tilaisuus 14.12. klo 19.
![]() Pihassa oli vielä rakennustarvikkeita
|
![]() Retula-Seuran pj Markku Leinonen avaa tallin käytön
| |
![]() Vintti täynnä väkeä
|
![]() Joulupöytä
| |
![]() Vintin pituus on n. 16 metriä
|
![]() Monitoimitilan halutaan näyttävän tallin vintiltä
| |
![]() Lasten piirileikki
|
![]() Tapolan sisarusten hauska Tiernapojat
|
Ylikartanon kulttuuripaikka
Seminaarit ja leirit
Kuvia Ylikartanosta