Punamultaleiri Ylikartanossa 7.-8.8.2004
8.8.2004
Punamulta sopii suomalaiseen kulttuurimaisemaan, eikä punamultaa käyttävä juuri voi tehdä tyylirikkoa. Punamulta on myös luonnonmukainen maali, joka suojaa hyvin puurakennuksia. Vanhan rakennuskannan arvostuksen myötä punamullan suosio on noussut yhtenä hoitokeinona.
Ylikartanon hoitokunta järjesti Retulansaaressa punamultaleirin, jonka aikana oli mahdollisuus opetella punamullan keittoa ja värin käyttöä. Samalla leiriläiset maalasivat talkoilla Ylikartanon museo-aitan uuteen uskoon. Rakennuskulttuurin tutkija Lauri Putkonen toi mukanaan museoviraston käyttämän reseptin, joka on osoittautunut hyväksi. Keittomestarina oli Veikko Vilpas.
Reseptejä on lähes yhtä paljon kuin keittäjiä. Tavallisimmin käytetyt värisävyt ovat italianpunainen, punaokra ja keltaokra. Näissä talkoissa keittoon oli varattu:
150 litraa vettä
rautasulfaattia 6 kg
ruisjauhoja 12 kg ja sen sekoittamiseen 20 l kylmää vettä
punamultaa 20 kg (italianpunaista)
vernissaa 5 litraa
ja vielä suolaa 200 gr maalin säilyvyyden parantamiseksi.
Lisäksi tarvittiin keittomestarin näppituntuma ja kokemus. Veikko Vilpas oli hankkinut Ylikartanon leirille erittäin hienoja luomuruisjauhoja, jotka ovat hyvää maalin ainesta.
Samalla kun 1800-luvulla rakennettu entinen vaate- ja mankelipuori harjattiin puhtaaksi irtomaalista, likaroiskeista ja seinänvieren kasveista, keittäjät lämmittivät 150 litraa vettä kiehumispisteeseen. Ruisjauhot sekoitettiin erikseen 20 litraan kylmää vettä, siinä jauhot eivät paakkuunnu. Jauhovelli kaadettiin vesikattilaan, sen jälkeen rautasulfaatti ja pellavaöljy, sekä viimeisenä punamulta. Keitto on raskasta työtä, koska maali vaatii jatkuvaa hämmentämistä. Jos haluaa estää käyttämättä jääneen maalin happanemisen, keittoon voi lisätä hieman suolaa.
Lauri Putkosen mukaan punamulta on kuulunut suomalaisen kulttuuriympäristöön hyvin pitkään. Jo 8000 vuotta sitten haudoissa käytettiin punamultaa, vainajien käsittely lienee liittynyt punaisen värin verisymboliikkaan. Värillä oli symbolinen ja uskonnollinen merkitys myös muinaisissa punamullalla tehdyissä kalliomaalauksissa; veren väri saattoi lisätä pyyntionnea. Tuon ajan ihmiset käyttivät luultavasti rautapitoisesta maasta löytyvää punamultaa sellaisenaan, maalauksissa saaliin rasvaan sekoitettuna. Käyttö näyttää päättyneen rautakaudella.
Seinämaalina punamultaa käytettiin ensi kertaa Ruotsissa 1600-luvulla, aluksi arvorakennuksissa kuten aateliskartanoissa ja kirkoissa. Ensimmäiset kirjalliset reseptit löytyvät 1700-luvun taloudellisista tutkimuksista. Raaka-aineita löytyi paitsi luonnosta, niitä syntyi myös oheistuotteena mm. Falunin kuparikaivoksessa. Punamullan liettämisestä kasvoi oma teollisuutensa, ja samalla parani maalin laatu maasta kerättyyn punamultaan verrattuna. Maali kohensi asumusten ulkonäköä ja saattoi jäljitellä tiilirakentamista, mutta Lauri Putkonen uskoo tuolloin ymmärretyn myös punamullan puuta suojaavan vaikutuksen. Lahottajat eivät tartu yhtä herkästi maalipintaan kuin harmaaseen puuhun. Rautaoksidikerros suojaa puuta jonkin verran tulipalolta, millä oli oma merkityksensä maalin suosioon.
Suomeen punamulta levisi Ruotsista 1700-luvun alkupuolella, ensiksi rannikkoseuduille. 1700-luvun lopulla rannikkokaupungit ja vauraimmat talonpoikaistalot olivat jo punavoittoisia, maalikylät erottuivat maakylistä. Talojen vaakavuoraus tuli muotiin 1820-luvulla, ja samalla myös siihen liittyvät vaaleat öljymaalit. Kun kaupungeissa siirryttiin vaaleisiin maaleihin, maaseudulla harmaus vaihtui punamultaan.
Olympiavuonna 1952 Suomi halusi siistiytyä, ja se vauhditti myös maatalojen maalaamista. Maaseudun rakennukset saivat puna-valkoisen ilmeensä. Punamulta unohtui hetkeksi lateksin ja peittävien akrylimaalien kaudella, eikä enää kiinnostanut maalitehtaita. Rakennuskannan hoitoa painottavat peruskorjaustavat nostivat punamullan taas 1970-luvulta alkaen uudelleen käyttöön. Perusreseptit ovat pysyneet pitkään samoina, mutta variaatioita on paljon.
Kun lauantai 7. päivä oli keittopäivä ja maalattavien seinien harjausta, sunnuntaina pääsi heti aamusta alkaen maalaamaan. Maali oli pysynyt keittoastiassa lämpimänä eristematon sisällä, ja se oli parhaimmillaan juuri tuoreena. Parin päivän kuluttua punamaali saattaa vesittyä eikä pysy enää niin hyvin siveltimessä. Jos säilyttää maalin viileässä, se säilyy hyvinkin pari kolme viikkoa. Punamulta on liukasta ja kevyttä siveltävää. Jotta saa hyvän peittävän pinnan, maali tulee levittää hieman hieromalla, mieluiten tukevalla paksulla siveltimellä. Vanhat hirret uurteineen imevät yllättävästi maalia, mutta maalauspäivän päätteeksi museo-aitta oli maalattu kokonaan ja ajokaluvaja korkeita päätyjä lukuun ottamatta, ja maalia oli jäljellä vielä n 70 litraa.
Punamulta sopii hyvin käsittelemättömälle puulle ja vanhan punamullan päälle, mutta vanhojen lateksien ja öljymaalien kanssa on ongelmia. Valkoiset nurkkalaudat ja ovenpielet kannattaa suojata, koska se nopeuttaa maalausta ja jälki on siisti. Punaiset roiskeet pistävät silmään valkoisessa maalissa, mutta tuoreen punamullan voi pestä pois puhtaalla vedellä ja rätillä. Värisävy muuttuu hieman punamullan kuivuessa, ja entistä maalausta paikkailtaessa väriero tasoittuu pian, jos on käyttänyt samaa sävyä. Punamulta kuluu nopeimmin seiniltä, joita vesi huuhtoo, joita vasten kasataan talvella lumi, tai jotka ovat kovassa auringon paahteessa. Maaväreistä ja punamullasta kiinnostunut löytää runsaasti lisätietoa mm. Panu Kailan kirjasta "Maalari maalasi taloa".
Kuvia punamultaleiriltä 7.8.2004
Kuvia punamultaleiriltä 8.8.2004
Punamultaresepti
Ylikartanon kulttuuripaikka
Retulansaari
Kuvia Ylikartanosta