Ylikartanon kotimuseo avautuu yleisölle 10.6.2006

    6.6.2006

    Ylikartanon kotimuseo on tulevana kesänä säännöllisesti auki myös yleisölle, ensimmäistä kertaa museon historian aikana. Esineistön kokosivat Ylikartanon viimeiset yksityiset omistajat, maisterit Valvatti ja Talvikki Vaulo. Heidän aikanaan vieraat sai tutustua kotimuseoon erikseen sovittaessa. Nyt kulttuuripaikka esittelee vanhaa maaseudun perinnettä osana toimintaansa. Nimensä mukaisesti kotimuseo on koottu Ylikartanossa käytössä olleista esineistä.

    Museo on kesäaikaan 11.6.-27.8. auki lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16, pääsymaksu on 2 tai 1 euroa. Mikäli kulttuuripaikka pystyy järjestämään viikonlopuiksi riittävästi henkilökuntaa, samalla tarjoutuu tilaisuus tutustua myös päärakennukseen. Hattula-päivien aikaan pyritään pitämään myös muita aukioloaikoja. Ryhmille talo on avoinna sopimuksen mukaan.


    Ylikartanon tunnukseksi valittu "Aurinkolaiva" tai "Lyyra" toistuu eri tavoin vanhoissa huonekaluissa.

    Ylikartanon kulttuuripaikka
    Ylikartanon tapahtumat
    Ylikartanon uutisia

    Tyrväntö-verkko