Retulansaaren muinaisseminaari 25.9.2004
Retulansaaren muinaisseminaari ei pystynyt ratkaisemaan historian kiehtovia arvoituksia. Retulassa on ollut jotakin muista asuinpaikoista poikkeavaa, jolle ei helposti löydy selityksiä. Saarta on kartoittanut ja kaivanut monikin tutkija, mutta edelleen löydöt ovat satunnaisia. On varmaa, että järjestelmällinen tutkimus toisi esiin runsaasti esihistoriallisen ja historiallisen ajan löytöjä. Erityisesti kivikaudessa ja keskiajassa on suuria aukkoja. Ylikartanon historian seminaarit tulevat jatkumaan ja kokoamaan yhteen Vanajaveden suurimman saaren menneisyyden paloja.
Retulansaaren muinaisseminaari 25.9.2004 oli osa Ylikartanon kulttuuripaikan toimintaa. Se tarjosi yhteenvedon saarella tehdyistä arkeologisista tutkimuksista sekä eri tutkimusalojen näkökulmia historiaan. Sisällön olivat suunnitelleet saarta 2000-luvulla kartoittaneet ja kaivaneet tutkijat Jouni Taivainen ja Tiina Jäkärä.
Jouni Taivainen (FM, Turun yliopisto) - Retulansaaren arkeologiset tutkimukset
Kaivauksia Retulansaaressa ovat suorittaneet tai johtaneet Heikel (1898 Myllymäki), Luho (1953 Kiettara-Peltoitu), Sarkamo (1967 Myllymäki), Kehusmaa (1972-73 Myllymäki), Sarvas (1975-76 Myllymäki), Nunez (1976 Myllymäki) ja Taivainen (2001-03 Kylämäki). Inventointeja ovat tehneet Äyräpää (1933), Ojala (1940), Saukkonen (1985) ja Taivainen (1997, 2001-03).
Heikelin varhaisista tutkimuksista ei ole säilynyt juuri mitään tietoja. Äyräpää tutki Retulansaarta kesävieraana lähinnä ajanvietteenään, häntä innostivat asukkailla olevat saarelta löytyneet muinaislöydöt. Äyräpää merkitsi muistiin mm. Myllymäeltä kuppikiviä ja röykkiöitä sekä metsäalueiden kaskiraunioita. Ensimmäiset tieteellisemmät kaivaukset teki Ville Luho, hän tutki Kiattaran-Peltoidun alueelta muutaman röykkiön ja löysi 600-800-lukujen aineistoa. Sarkamo tutki pohjoismaisen arkeologikokouksen yhteydessä yhden röykkiön Myllymäellä, sieltä löytyi aineistoa 500-luvun jälkipuoliskolta 700-luvulle. Samalla löytyi mahdollisesti rautakautisen talon paikka. Kehusmaan ja Pohjakallion johdolla suoritettu Myllymäen kartoitus ja yhden röykkiön tutkimus toi esiin historiallisen ajan aineistoa. Sarvas avasi Myllymäellä yhden pitkänomaisen röykkiön ja löysi runsaasti esineistöä 600-1000-luvuilta, kaikkiaan n. 1000 nimikettä.
Retulansaaren keskiaika on pysynyt arkeologisesti hämärän peitossa. Tutkijat eivät tiedä miten asutus on sijannut, miten siirtynyt rantojen tuntumasta kylämäelle, tai millaisia elinkeinoja saarella tuolloin oli.
Saaren eniten tutkittu alue on Myllymäki. Arkeologista aineistoa on 600-1200-luvuilta, Myllymäeltä tunnetaan 2 talon paikkaa. Kylämäen eteläpuolella on tutkimattomia röykkiöitä ja kuppikiviä. Kiettaran-Peltoidun alueella on tutkimaton merovingiajan asutus. Idunniemen ja Salonniemen tutkimuksissa on löytynyt esihistoriallista keramiikkaa ja talonpaikka. Metsäalueilla on satoja röykkiöitä. Huhtasessa tunnetaan viikinkiaikainen kalmisto ja Koivuniemestä rautakautisia löytöjä kumpareista.
Ylikartanon karjapihan tutkimukset 2001
Salaojakaivausten yhteydessä suoritettu tutkimus vanhalla kylätontilla toi esiin runsaasti asumiseen liittyviä löytöjä. Nykyiselle pihamaalle kaivetun ojan pituus oli 125 metriä. Noin 20 cm syvyydestä paljastui 10-30 cm paksu tumma likamaakerros. Siitä oli tunnistettavissa nokimaakuoppia, liesiä, kiukaan pohjia ja rakennusten perustoja. Löytöinä kertyi mm. punasavi- ja kivisavikeramiikkaa, ikkunalasia, luuta, kalan suomuja, palanutta savea, taottuja nauloja ym. Oletetusta lattiatasosta tehty radiohiiliajoitus kertoi 1600-1750-lukujen asumisesta. Nykyisten rakennusten ja teiden alla on siis vanhasta asutuksesta kertova kulttuurikerrostuma.
Salonniemen, Idunniemen ja Peltoidun tutkimukset 2001
Salonniemestä löytyi 275 matalaa kivirauniota ja 10 kuopannetta. Löytyneet kvartsi-iskokset viittaavat kivi/metallikauden asutukseen. Idunniemestä kartoitettiin 208 matalaa kivirauniota ja 8 kuopannetta. Yhden avatun röykkiön pohjan radiohiiliajoitus osui 1600-luvun puoliväliin, mutta röykkiöstä löytyi myös esihistoriallista keramiikkaa, palanutta luuta ja kvartsi-iskoksia.
Peltoidussa tehtiin röykkiöiden kartoitus ja koekuopitus. Makrofossiilinäytteistä löytyi hiiltyneitä ohran ja rukiin jyviä merovingi-viikinkiajalta. Samoin löytyi runsaasti rautakauden löytöjä, jotka viittaavat talonpoikaiseen rautakautiseen maanviljelys- ja asuinpaikkaan.
Salonniemen tutkimuksissa 2002 oli tarkoitus selvittää millaisia maastokuvioita röykkiöt muodostivat. Paikannetut runsaat 120 kivi- tai maansekaista röykkiötä muodostivat verkkomaisia raivauskuvioita. Kahden röykkiön koekaivausten tavoitteena oli saada radiohiili- ja makrofossiilinäytteitä, toinen röykkiöistä oli maansekainen ja toinen kivistä kasattu. Kaivauksessa löytyi mm. esihistoriallista keramiikkaa ja palanutta luuta. Radiohiiliajoitukset osuivat ajalle 1450-1640. Röykkiöiden välisellä alueella koekaivaus paljasti talon paikan, löytöinä keramiikkaa, savitiivistettä, palaneiden paalujen paikkoja, raudankappaleita ym. Keramiikka oli mahdollissti pronssikaudelta tai varhaisrautakaudelta.
Idunniemessä ja Salonniemessä on satoja raunioita tai röykkiöitä, ja molemmissa on ollut toimintaa jo esihistoriallisella ajalla. Vielä keskiajan lopulla siellä on tehty raivauksia ja viljelty maata. Vielä on epäselvää, onko osa röykkiöistä esihistorialliselta ajalta, ja liittyykö esihistoriallinen asuinpaikka röykkiöihin.
Myllymäen fossiiliset viljelyjäljet
Ilmakuvissa Myllymäellä on nähtävissä pitkästä viljelystä kertovia terasseja, röykkiöjonoja ja kivirivejä. Löytyneet hiiltyneet viljanjyvät ovat mahdollisesti rautakaudelta. Myllymäeltä on tunnistettu rukiin, kauran ja ohran jyviä sekä pellavan kota, mutta niitä ei ole ajoitettu. Maanviljelykseen liittyviä löytöjä ovat mm. sirpin ja viikatteen katkelmat ja hiomiseen tarkoitetut kuutiokivet (9 kpl).
Rautakauden ja muun esihistoriallisen ajan asutus on ollut rannan tuntumassa. Myllymäki on ollut todennäköisesti asuttu merovingiajalta ristiretkiaikaan ja Huhtanen viikinkiaikana. Jouni Taivaisen hahmotelma keskiajan lopun Retulansaaresta sijoittaisi asutuksen kylämäelle keskelle saarta, pellot Huhtaseen, Myllymäelle ja Peltoituun sekä Kaskimaat Idunniemeen ja Salonniemeen. Muu osa saarta on ollut kosteikkona ja niittyinä.
Terttu Lempiäinen (FT, Turun yliopisto) - Retulansaaren viljanjyvät
Makrofossiilitutkimuskohteita on Myllymäeltä, Peltoidusta, Idunkärjestä ja Salonniemestä.
Peltoidusta on löytynyt pari rukiinjyvää ja hiiltyneitä ohranjyviä, jotka ovat olleet lajiltaan paljasjyväistä ohraa. Se lienee ollut maan vanhin viljelykasvi. Peltoidun ohra on ajoitettu välille 840-1030, ruis 890-1030 ja kuoreton ohra vuosiin 670-880. Salonniemestä on löytynyt pähkinänkuori keskiajalta ja ohranjyviä.
Myllymäen vuoden 1976 kaivauksissa löytyi vanhaa vehnätyyppiä pölkkyvehnää ja ohraa. Vuoden 1967 löytöjä olivat mahdollisesti rautakautinen kaura (15 jyvää) sekä pellavan kodan pala "keskiseltä rautakaudelta". Tämä saattaa olla maan vanhin pellavalöytö.
Muita kasvijäänteitä ovat Peltoidusta koivun, katajan, jauhosavikan ja peltoemäkin jäänteet, Salonniemestä kuusi, vadelma, kataja, pähkinäpensas ja metsäorvokki, sekä Ylikartanon karjapihalta poimulehti, sara, rönsyleinikki ja nokkonen. Kaikkiaan Retulansaaren satunnaisista ja harvoista näytteistä on saatu hyviä tuloksia, ja Terttu Lempiäinen pitää varmana, että uusissa kaivauksissa löytyy arvokkaita makrofossiilinäytteitä.
Teija Alenius (tutkija, Geologian tutkimuskeskus) - Maankäytön heijastuminen Retulansaaren siitepölydiagrammissa
Siitepölyhiukkaset soveltuvat hyvin historiallisiin ajoituksiin, ne ovat hyvin kestäviä ja säilyvät jopa tuhansia vuosia hapettomassa tilassa. Hyviä näytteitä saadaan mm. järvien pohjasedimentistä ja soista. Eri kasvilajit toimivat ihmisen muinaisen toiminnan indikaattoreina ja tukevat arkeologista tutkimusta. Hiilihiukkaset ja suolaheinä kertovat kaskeamisesta, kataja laidunnuksesta, ja lahnaruoho osoittaa peltoeroosiota. Teija Aleniuksen esittelemän Retulansaaren diagrammin oli laatinut Irmeli Vuorela, ja näyte oli kairattu suosta.
Maataloudella oli muinoin kolme pääsuuntaa: kaskiviljely, peltoviljely ja karjatalous. Niityt olivat hoitamattomia, pelloilla kasvatettiin vain viljakasveja. Aluksi karjapidon päätarkoitus oli tuottaa lantaa pelloille. Niittyjä tarvittiin eläinten ruokintaan runsaasti, noin 2,5 kertaa peltoalan määrä. Peltojen ja kaskiviljelmien osuus on kasvanut tasaisesti 1700-luvulle asti.
Tutkimuksen mukaan kaskiviljely oli Retulansaaressa tärkeää 1800-luvulle asti. Vuoden 1691 kartan mukaan saaressa oli runsaat koivu- ja leppämetsät kaskeamisen jäljiltä, ja hyväksikäytettävää maata oli edelleen runsaasti. Saaren tila oli käytetty loppuun 1802 kartassa, vanhat kaskimaat olivat laidunmaana ja niittynä. Kaskesta voi saada 1-3 satoa. Väkimäärän kasvaessa tämä ruoantuotannon muoto ei ollut enää riittänyt, vaan pakotti siirtymään peltoviljelyyn. 1860-luvun katovuosien jälkeen alkoi voimakas maatalouden muutos, mm. rehuntuotanto pelloilla.
Retulansaaren siitepölydiagrammi kertoo kasvillisuuden muutoksista kauan ennen viljelyä. Atlanttinen kausi viileni subatlanttiseksi noin 1600 eaa, jalot lehtipuut vähenivät ja kuusi ilmaantui Hämeeseen. Tämä muutos löytyy Lehijärven diagrammissa n. 3 metrin syvyydestä. Noin metrin syvyydessä alkaa yhtenäinen viljan siitepölyjen aika n. vuonna 650, puiden osuus vähenee ja heinäkasvien lisääntyy. Ylimmän metrin aikana viljakasvien siitepölyjen määrä vakiintuu n. 1490. Ensimmäinen viljan siitepölyhiukkanen on Suomessa ajoitettu n. 1600 eaa, mutta se on varsin epävarma. Oletettu ruis saattaa olla esim. luonnonvaraisen rantavehnän siitepölyhiukkanen.
Retulansaaren diagrammissa viljelyn alkua ei voida paikantaa, viljan siitepölyä on koko näytteessä. Siinä näkyy 1700-luvulla maiseman selvä avartuminen; niittyjä ja kaskea on paljon, ja kataja yleistyy. Tähän osuu karjan laidunnuksen huippu, maisema on avoimimmillaan, katajaa, suolaheinää ja heiniä on paljon, samoin viljan siitepölyä. Vanajaveden rehevöityminen on lähtenyt jo tuolloin käyntiin. Apilat ilmestyvät 1850-luvun puolivälissä, humalaa on eri aikakausina. Siitepölyanalyysi vastaa Retulassa arkeologisia tietoja ja tietoja viljelyalasta, mm. herneen siitepölymäärät tietoja hernetynnyrimääristä.
Eero Ojanen (FL, Ylikartanon hoitokunta) - Retulansaari keskiaikaisen aineiston valossa
Keskiajan dokumentteja on säilynyt vain vähän ja ne ovat hyvin satunnaisia. Vanhin säilynyt asiakirjamaininta Retulasta on vuodelta 1429. Siinä sovitaan kolmen tilan maanvaihdosta; Retulan, Vallenperän (myöhemmin Valtee) ja Kärsälän. Kaksi viimeksi mainittua liittyvät tiiviisti Hattulan Vesuntaan. Maiden luovuttaja on Mårten Diekn, joka liittyy avioliiton kautta Vesunnan historiassa vaikuttaneeseen merkittävään Tavast-sukuun. Aiemmista asiakirjoista tiedetään, että Diekn oli saanut Tavastien sukuperintönä maita Hämeestä, mahdollisesti myös Retulan. Kauppakirja osoittaa saaressa olleen rälssimiehen omistamia rälssimaita. Vahva oletus on, että maat ovat kytkeytyneet Tavast-suvun omistuksiin.
Ensimmäinen tunnettu saaren vakinainen asukas on ollut Daniel Retulasta, josta on tieto vuodelta 1477. Maininta ei kerro, onko hän talonpoika vai aatelinen, mutta nimi ei viittaa talonpoikaan. 1500-luvulta tunnetaan Danila gård, Danila-niminen tila tai kartano, Retulan vanhin talonnimi. Siitä on pari mainintaa, ja sittemmin nimi häviää. Voi olla, että myöhempi Laurila on tätä perua.
Miksi ja milloin asutus siirtyi rannoilta kylämäelle, siitä ei ole tietoa. Nykyinen kylämäki on ollut asuttu ainakin 1600-luvulla. 1500-luvun alusta käräjäpöytäkirjoista löytyy tietoja Retulan kylästä ja kyläyhteisöstä. Silloin saaressa lienee ollut 3-4 talonpoikaistilaa ja aateliston rälssimaata. Taloja on yhtä aikaa ollut todennäköisesti 5-6. Aateliston mailla asui lampuoteja, eli aatelisasuminen oli tuolloin päättynyt.
1500-luvulla Retulassa oli omistuksia Lepaa-suvulla, suvun mahtiajan alussa. Parhaimmillaan Lepaan lampuoteja on ollut kaksi. Myöhemmin saarta on omistanut Jutikkalan kartano, jolla oli Retulassa 1500-luvulla täyden koukun maaomaisuus, eli todennäköisesti jokin vanha kantatalo. 1500-luvun puolivälissä on tietoja myös asutuksesta mantereella, Tuomisto oli tuolloin Jutikkalan omistuksessa.
Retula poikkeaa lähiseudun kylistä, koska siellä ei ollut suurta kartanoa ja keskuspaikkaa, mutta se ei ollut myöskään puhdas talonpoikaiskylä. Hämeessä rälssimaata oli vähän ja se oli keskittynyt harvoihin paikkoihin. Miksi sitä on ollut niin paljon Retulansaaressa? Eero Ojasen oma arvaus on, että se selittyy vanhemmalla historialla, ja saattaa palautua rautakaudelle saakka. Retulansaari on ehkä ollut rautakaudella osin yhteinen kalmistopaikka tai pyhä paikka. Keskiajan aineisto saa kysymään, ovatko kulttipaikat siirtyneet kristinuskon ja ruotsalaisten myötä uusille vallanpitäjille. Tätä ei voida sulkea poiskaan.
Asiakirjatietoen alkaessa 1500-luvun tyypillinen hämäläiskylä oli talonpoikainen. Retulassa on ollut muutakin väkeä kuin talonpoikia; mm. lampuoteja ja renkejä. Sosiaalinen koostumus on kirjava. Samoin nimistö poikkeaa lähikylistä. Talonpoikainen nimistö oli hyvin suppea, käytössä oli vain muutama perinteinen etunimi. Retulasta tunnetaan ajalleen Hämeessä harvinaisia nimiä kuten Gunnar, Gerland tai Sigurd.
Aineiston lisääntyessä 1500-luvun lopussa rälssimaan osuus kasvaa, ja talonpoikainen asutus vähenee. Retulan kartanon muodostuminen löytyy 1600-luvun alusta, samoihin aikoihin on tietoja myös kylän palosta. 1700-luvulla kartano oli yhdellä omistajalla ja käsitti jo koko saaren. Ylikartano ja Alikartano ovat tämän suurtilan perua. On toki mahdollista, että Retulan kartano periytyy kauempaakin, jo Danela gårdista. Kaikkein vanhimpien lähteiden valossa Retula säilyy arvoituksellisena kylänä, samoin sen merkitys esihistoriallisella ajalla ja rautakaudella.
Samaan aikaan seminaarin kanssa sattui olemaan nähtävillä Ylikartanon tallin kunnostustyömaalta viemäriä kaivettaessa löytynyt vanhan kylämäen asutuksen kiukaan tai lieden pohja - nokista maata ja tulessa kuumenneita kiviä.
 |  |
Ylikartanon kulttuuripaikka
Retulansaari
Kuvia Ylikartanosta
Tyrvännön esihistoriallisia kohteita