Larin-Kyöstin iltapäivä Ylikartanossa 29.8.2004
Miten ruotsalaisperheen pojasta tuli kirjailijana hämäläisistä hämäläisin? Larin-Kyösti ammensi tunnetuimmat aiheensa Hämeen maaseudulta ja lauloi ympäristölleen ilonsa laulut - mutta ei niin kuin omistaja, vaan kuin rakastaja. Karl Gustav Larsson syntyi 5.6.1873 Hämeenlinnassa ja kuoli 2.12.1948 Helsingissä. Ylikartanon kirjallisessa iltapäivässä Larin-Kyöstin kirjailijakuvaa hahmottivat kirjailijat Kai Kyösti Kaukovalta ja Risto Ahti.
Kai Kyösti Kaukovalta on tutkinut Larin-Kyöstiä jo pitkään. Kiinnostus kasvoi entisestään, kun häneltä pyydettiin teksti Hämeenlinnan Kaupunginteatterin vuonna 1992 ensi-iltansa saaneeseen näytelmään Kulkijan laulut. Näytelmä kuvaa Larin-Kyöstin tuotteliainta kautta ensimmäiseen maailmansotaan saakka, juuri kulkijan ja Hämeenlinnan vuosia.
Larin-Kyösti siis syntyi 1873 Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa olleessa puutalossa. Hänen äitinsä ja isänsä olivat sukujuuriltaan ruotsalaisia, molemmat tahollaan jo vuosia ennen vuoden 1873 avioliittoaan Suomeen muuttaneita. Vanhemmat olivat ravintoloitsijoita, talvisin he pitivät Seurahuonetta ja kesäisin Kaupunginpuiston kesäravintolaa. Jostakin syystä he halusivat suomalaistaa poikansa Karl Gustavin ja pistivät hänet suomenkieliseen kouluun. Niinpä koulutaival oli ummikkolapselle vaikeaa, hidasta ja hankalaa. Samoin opinnot Hämeenlinnan lyseossa. Koulu oli tuolloin yksi nousevan fennomanian keskuksia, ja Larin-Kyösti joutui ajan aatteiden tuuleen.
Lyseossa hänen luokkatovereikseen sattui nuori Eino Leino, jonka kanssa syntyi Leinon kuolemaan asti kestänyt ystävyysside. Leino ryhtyi opettamaan Larin-Kyöstille runojen kirjoittamista, samoin heitä yhdisti teatteriharrastus nuorten näytelmineen ja esityskiertueineen. Tämä käänsi Karl Gustav Larssonin elämän. Suku olisi toivonut hänestä venäjän kielen kääntäjää ja virkamiestä. Hän ehtikin jonkin verran opiskella Helsingin yliopistossa venäjää ja käydä työharjoittelussa Novgorodissa ennen omaa kirjailijan uraansa. Eino ja Casimir Leinon myötä Larin-Kyösti ajautui nuoren Suomen piiriin, jossa vaikutti tuolloin myös mm. Juhani Aho.
Kaukovalta sanoo, että Larin-Kyöstin nuoruudessa hänen elämäänsä vaikutti voimakkaasti kaksi tapahtumaa; hänen isänsä kuolema sekä opiskelijan "rikos ja rangaistus". Isä oli epäonninen liiketoimissaan ja päätyi huolineen itsemurhaan 1884, tämä varjosti tragediana koko kirjailijan elämää. Perheen äiti otti tuolloin liiketoimet hoitaakseen, ja äidin merkitys pysyi hyvin suurena Larin-Kyöstille.
Rikos rangaistuksineen taas osoittautui siunaukseksi. Vuonna 1892 Larin-Kyösti oli ystävineen juopottelemassa Hämeenlinnan Tähtipuistossa, kun he joutuivat tappeluun toisen nuorisojoukon kanssa. Rangaistuksena oli renegaatio, Larin-Kyösti ei saanut kuukausiin tulla kolmea kilometriä lähemmäs kaupungin rajaa. Karkotuspaikan suku löysi Tuuloksesta. Tuona aikana hän sai tutustua hämäläiseen maalais- ja kyläelämään sekä kansanihmisiin, ja asuinkartanolla oli jopa kytköksiä Runebergiin ja Vänrikki Stoolin tarinoiden henkilöihin. Näin Larin-Kyösti keräsi karkotusaikanaan ajatuksia hämäläisrunoihinsa, ideoita jotka kantoivat läpi kirjailijan tuotannon. Ensiteos Tän pojan kevätrallatuksia ilmestyi 1898.
Kai Kyösti Kaukovalta on löytänyt todellisuuspohjaa Larin-Kyösti kulkurin maineelle. Hänet hylättiin erään kesän armeijapalveluksesta, jolloin hän suvun tietämättä lähti kiertämään. Tie vei Hämeestä Lappeenrannan ja Sortavalan kautta Valamoon. Sukujuurillaan Ruotsissa Larin-Kyösti kävi vain kerran elämässään. Kaukovalta kuvaa suhdetta äidinkieleen ruotsiin erikoiseksi; vaikka perheen kieli oli ruotsi, ja kirjeenvaihto käytiin ruotsiksi, Larin-Kyösti ei koskaan kirjoittanut sanaakaan kaunokirjallisuutta kuin suomen kielellä. Sen sijaan hän työskenteli suomentajana ja käänsi mm. Strindbergin teoksia suomeksi.
Hämeenlinnan lyseossa oli suuri kirjasto ja runsaasti vanhaa ruotsalaista runoutta. Siellä Larin-Kyöstillä oli tilaisuus tutustua mm. Bellmanin lyriikkaan. Hän pitkin Bellmania tärkeimpänä esikuvanaan. Kaukovalta arvelee, että ainekset "rallattajalle" tulivat juuri bellmanilaisesta trubaduurirytmistä ja Hämeen maaseudun aiheista. Toinen kirja Kylän laulut vahvistaa käsitystä. Opinnot jäivät kirjoittamisen alettua, ja Larin-Kyösti vietti kesiään maalla, mm. Pälkäneellä Klemolassa. Hän tunsi maaseutuperinteen ja keräsi siitä aineksia. Ensimmäinen näytelmä Juhannustulilla ilmestyi 1900. Siitä on otettu enemmän painoksia kuin mistään muusta suomalaisnäytelmästä. Teuvo Pakkalan Tukkijoella on puolestaan esitetyin suomalainen näytelmä. Siihen Larin-Kyösti kirjoitti joukon lauluja, mm. Reppurin laulun.
Muutto Oulunkylään ja Suursaaren aika aloittivat kirjailijan elämässä selvästi eri aikakauden. Kesänvietto Porvoon saaristossa toi uudenlaisia ruotsinkielisiä vaikutteita. Vuonna 1906 Larin-Kyösti oli matkalla Italiassa, kun hän sai junassa voimakkaan masennuskohtauksen. Itsemurhaa yrittänyt kirjailija joutui firenzeläiseen mielisairaalaan. Täältä vanha luokkatoveri, kuvanveistäjä Toivo Tuhkanen haki hänet hoitoon Suomeen, Kammion mielisairaalaan. Larin-Kyöstin toipumiskeino oli sairasajoista aiheensa ammentanut uninäytelmä Ad astra. Se sai ensi-iltansa vasta vuonna 1924, 18 vuotta kirjoittamisensa jälkeen.
Nykyään Larin-Kyösti muistetaan Kaukovallan mukaan juuri laululyyrikkona. Hänen runojaan on levytetty kymmenittäin, kymmenien säveltäjien lauluiksi muuttaneina. Larin-Kyöstin tuotantoon kuuluu maalailevaa lyriikkaa ja eeppisiä runoelmia (kuten Kuisma ja Helinä), romaaneja, novelleja sekä huvinäytelmä Ulkosaarelaiset. Näytelmiä ei ole esitetty enää 1970-luvun jälkeen. Parikin valtionpalkintoa saanut kirjailija on haudattu Hämeenlinnan vanhempiensa viereen. Historiallisen jäämistön ja arkiston omistaja on Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo.
Risto Ahdin mukaan Larin-Kyöstin tuotannon ydin ovat hämäläinen kylä ja hämäläinen maisema. Larin-Kyöstin runoudessa on jotakin vanhakantaista, ja hänelle on vaikea antaa mitään poliittista tai uskonnollista leimaa. Maanläheisyydessään se ei pyri nousemaan turhiin korkeuksiin.
Larin-Kyösti laulaa maisemasta ja rakastaa mitä näkee ympärillään. Hän on ennen kaikkea ilon laulaja, teksti on kauniin kielen ja maiseman lumoamaa. Hämäläisyydessään luonnon- ja maisemanrakkaus istuu Suomen sydänmaille - ja Suomen kesään. Ahdin mielestä Larin-Kyösti on etenkin kesän laulaja. Vanhan perinteisen runouden keskeinen ominaisuus on ollut juuri luonto ja sen lähitarkastelu, mutta Larin-Kyösti tuo siihen mukaan dramaattisuuden. Hänen runoudessaan draamaa rakentaa kuitenkin ominaisuus, ei arvoituksellisuus. Se on hyvin perinteistä suomalaisuutta.
Risto Ahti pitää valitettavana, että Larin-Kyöstin tuotannossa on nykyajalle vieraita piirteitä; hän oli tuottelias, kirjoitti pitkälti ja lavealti, eikä malttanut pitää kynäänsä kurissa. Larin-Kyösti kyllästyttää nykylukijaa. Tekstissä on loistavia säkeitä ja hienoja tunnelmakuvia, jotka ovat hyvin nautittavia, mutta lukijalla on kova työ kaivaa ne esiin. Olisi suorastaan houkutus kirjoittaa osa Larin-Kyöstistä uudelleen.
Karl Gustav Larsson oli myös kulttuuripersoona sekä runon ja näytelmäkirjallisuuden vaikuttaja. Silti hänen oma kirjailijankuvansa on epäselvä. Mikä oli hänen tyylinsä ja perusvärinsä? Millainen hahmo hän oli maan kirjallisuudessa? Larin-Kyöstin lauluja laulettaessa ei yleisesti tiedetä kenen ne ovat, eikä tiedetä missä kaikkialla hän on vaikuttanut. Larin-Kyöstin hämärtää jonkinlainen kirjallinen näkymättömyys.
Larin-Kyöstissä erinomaista on Ahdin mukaan ilo, jota kirjallisuudessa on aina liian vähän, ja elämänvoima, jota suomalainen kirjallisuus kaipaa. Toinen harvinainen elementti on huumori, joka pulppuaa mm. kokoelmassa Pilan pippuria ja ivan suolaa. Huumori on olennainen osa taidetta ja elämää, mutta vaikea ja vieras asia korkeakirjallisessa kulttuurissa. Huumorissa äly tulee käytännölliseksi älyksi. Ahti jopa näkee huumorin leimalliseksi hämäläisessä kirjallisuudessa.
Larin-Kyösti oli outo tapaus, muukalainen josta tuli "hämäläisistä hämäläisin". Hänen elämässään oli jonkinlaista syrjäytymistä, kuin kirjailija olisi noudattanut vain omaa filosofiaansa. Ehkä Larin-Kyöstiä onkin katsottava muukalaisena, joka on laulanut ympäristölleen ilonsa laulut, mutta ei niin kuin omistaja, vaan niin kuin rakastaja. Ehkä tästä löytyy Larin-Kyöstin ominaisteema.
Ylikartanon kulttuuripaikka
Retulansaari
Kuvia Ylikartanosta
Jaakko Juteini ja suomen kieli -seminaari Ylikartanossa