Ylikartanon kesänäyttely paljastaa kaappien kätköt

    17.5.2008

    Kesänäyttelyn teemana on Naisten Ylikartano

    Tavallisesti varastoissa ja kaappien kätköissä olevat esineet tuovat taloon elämisen tuntua ja kertovat eri aikojen tavoista. Näyttely esittelee talon elämää, sisustuksia ja esineistöä Valvatti ja Talvikki Vaulon 60-vuotiselta emännyysajalta 1939-1999.

    Pienet näyttelykokonaisuudet hajaantuvat päärakennukseen, kotimuseoon, Alitupaan, talliin ja kellariin käyttäen hyödyksi kaikkia yleisölle avoimia tiloja. Kukin kokonaisuus kuvaa oman aikakautensa tyylisuuntia, tosin Ylikartanon elämälle on aina ollut leimallista ajallinen kerroksellisuus - eri aikakausien sulautuminen yhteen ja vanhan tavaran arvostava käyttö uudemman rinnalla.

    Jatkuvasti esillä olevan sisustuksen lisäksi nyt voi nähdä tavallisesti kaapeissa ja komeroissa olevia vaatteita, muita talon tekstiilejä, käyttötavaroita, kirjoja ja lehtiä. Vihdoin varastokäytössä ollut keittiökin on tyhjennetty kääröistä ja laatikoista. Näin vieraat voivat tutustua yhteen talon sydämeen. Siellä voi myös kurkistaa sen takana olevaan keittiökonttoriin.

    Esillä ovat arki, pyhä ja juhlat. Niihin liittyvät eri ruokahuoneiden kattaukset pöytä- ja esiliinoineen. Vuoteet vuodevaatteineen ja tyynyineen ovat eri tyylikausien kokonaisuuksia. Näyttelyssä on myös esimerkkejä tekstiilien, huonekalujen ja paperitavaran konservoinnista. Esimerkkinä on vaikka alla oleva pieni aarre, Aliina Rantasen (myöh. Maija Vaulo) tekemä tukeva sidosoppikirja eli Kudos oppi.

    Näyttelyn kokoaminen jatkuu kiireisenä ennen avajaisia, kaikki kesänäyttelyn esineet ovat talon omista kokoelmista. Työryhmässä ovat Sirkka Ojanen, Heidi Wirilander, Marjukka Kulmanen, Raija Vaulo ja Kati Pöyry. Heille apuaan on antanut mm. Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo.

    Ylikartanon kesänäyttelyn avajaiset alkavat 1.6. klo 12. Kahvila ja museo ovat avoinna klo 12-16. Näyttely jatkuu 17.8. saakka.

    Ylikartanon kulttuuripaikka
    Tapahtumat
    Ylikartanon uutisia
    Kuvia Ylikartanosta

    Tyrväntö-verkko