Retulansaaren arkeologisista tutkimuksista 2001-2005
1.9.2006
Olen vuodesta 2001 lähtien tehnyt saarella kenttätutkimuksia, jotka ovat suureksi osaksi liittyneet kylän keskellä olevan Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön omistaman Ylikartanon korjaus- ja kehittämishankkeeseen. Tohtoriväitöstyöhön tähtäävän tutkimukseni aiheena on Retulansaaren rautakauden-keskiajan asutus- ja elinkeinohistoria. Työtä olen pystynyt tekemään Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön, Suomen Kulttuurirahaston, Hämeen rahaston ja Niilo Helanderin Säätiön myöntämän rahoituksen ja apurahojen turvin. Viime kesänä tutkimukset Retulansaaressa jatkuivat sekä vanhalla kylämäellä, pohjoisosan metsäalueilla että saaren tunnetuimmalla muinaisjäännösalueella Myllymäessä.
Saaren tunnetut muinaisjäännökset
Eri puolilla saarta on lukuisa määrä muinaisjäännöksiä, joista osaa on tutkittu tarkemmin, osa on kokonaan tutkimatta. Arkeologinen tutkimus saarella on alkanut jo 1800-luvun lopulla ja se on jatkunut muutaman kymmenen vuoden välein nykyaikaan saakka. Eniten tutkimuksia on tehty Myllymäessä, edellisen kerran ennen viime kesää vuosina 1975-76. Myllymäen lisäksi saarella on aiemmin tehty kaivaustutkimuksia Kiettara-Peltoidussa, Peltoidussa, Idunkärjessä, Salonniemessä ja kylämäen alueella. Pellonraivauksessa on esihistoriallista esineistöä saatu talteen Huhtasesta ja vuoden 1985 inventoinnin aikana Koivuniemestä. Näiden varmojen havaintojen lisäksi on Peltoidusta löydetty pellonraivauksen yhteydessä rautakautista esineistöä, mutta niiden löytöyhteys on epävarma. Arkistotietojen mukaan ne voivat olla peräisin myös Myllymäestä. Kaiken kaikkiaan Retulansaaren ja myös Myllymäen tämän hetkinen tunnettu esihistoriallinen esineistö ajoittuu pääasiassa vuosiin 600-1100 jKr. Myllymäessä on tulkittu olevan myös kaksi rautakauden lopun talonpaikkaa. Lisäksi saarelta on yksittäisiä kivikautisia esinelöytöjä. Myllymäen röykkiöistä osa liittynee eri aikajaksojen pellonraivaukseen, osa on hautoja, osa talojen/rakennusten pohjia.
Kylämäki
Retulansaaren keskellä sijaitsevalla kylämäellä päästiin kesällä 2005 toistamiseen käsiksi arkeologin kannalta mielenkiintoisiin ja vähän tutkittuihin maan alaisiin kerrostumiin. Suomen Kulttuuriperinnönsäätiön omistaman Ylikartanon rakennusten korjausprojektiin liittyen vanhalle kylän ydinalueelle kaivettiin erilaisia kaivantoja yhteensä satoja metrejä. Olin avovaimoni Tiina Jäkärän kanssa kesän mittaan valvomassa töiden edistymistä ja dokumentoimassa maan alta paljastuvia kerrostumia ja rakenteita. Lisäksi otimme radiohiiliajoitus- ja maanäytteitä kasvijäänne- eli makrofossiilianalyysejä varten.
Kylämäen alta paljastui laajan alueen kattava musta kulttuurimaakerros, joka sisälsi mm. lukuisia tulisijan pohjia, mahdollisia rakennusten perustoja ja lattiatasoja sekä jätekuoppia. Tutkimusten yhteydessä löytyi monenlaista historiallisen ajan esineistöä; lasitettujen ja lasittamattomien punasaviastioiden palasia, palanutta savea, ikkunalasin palasia, kalan- ja eläinten luita, hioimia, liuskekivestä valmistetun värttinänpyörän katkelma, rautakuonaa jne. Lisäksi löydettiin pari pientä palaa rautakauden tyypin dreijaamatonta karkeaa keramiikkaa.
Makrofossiilianalyysit tehnyt Huk Mia Lempiäinen löysi näytteistä runsaasti hiiltyneitä viljanjyviä. Löydöstössä ovat edustettuna ruis, ohra ja kaura. Viljanjyvät tulivat kolmesta eri paikasta, kuitenkin melko läheltä toisiaan, kylämäen eteläosassa olevan Laurilan talon paikkeilla olleista likamaakerrostumista nykyisen nurmikon ja kylänraitin alta. Radiohiiliajoitusten mukaan Laurilan talon eteläpuolelta löytynyt ohra ajoittuu vuosiin 1660-1890 cal.AD (78,2% todennäköisyydellä), Laurilan talon itäpuolelta nykyisen raitin alta löytynyt kaura ajoittuu vuosiin 1470-1630 cal.AD (95,4 % tod. näk.) sekä raitin alta nykyisen risteyksen tietämiltä tulisijan pohjasta löytynyt rukiin jyvä vuosiin 1640-1810 cal. AD (76,7 % tod. näk.). Viljanjyvien lisäksi Laurilan talon ympäristön löydöstössä oli myös kaalin tai retikan hiiltynyt jäänne.
Nykyisen karjapihan ja kylänraitin alla olevista isoista tulisijoista saatiin ajoitukset, jotka osuvat 1600-1800 -luvulle. Vertaamalla vuoden 1802 kartan mukaista kylätonttia ja siinä näkyviä vanhoja rakennuksia, voidaan todeta, että karjapihan alue on ollut tuolloinkin tonttialueena, mutta 1800 -luvulla perimätiedon mukaan rakennetulla Ylikartanon päärakennuksen paikalla ei ole ollut tuolloin rakennuksia. Tältä alueelta otettiin kaivannosta paljastuneesta tulisijan pohjasta hiilinäyte, jonka ajoitustulos on selkeästi keskiaikainen ajoittuen vuosiin 1295-1395 cal. AD. (95,4 % todennäköisyydellä). Lisäksi saatiin Ylikartanon päärakennuksen alle menevästä rakenteesta runsaasti hiiltyneitä katajan siemeniä, jotka ajoittuvat vuosiin 1440-1640 cal.AD (95,4 % tod. näk.). Nämä ajoitukset kahdesta eri rakenteesta näyttävät kiistattomasti osoittavan, että kylämäellä on ollut jo keskiajalla kiinteää asutusta. Tutkimusten aikana talteen otetusta luumateriaalista FM Auli Tourunen teki lajimääritykset mm. ahvenesta, vuohesta, siasta ja naudasta.
Pohjoisosan metsäalueet
Lokakuussa 2005 sain valmiiksi vuonna 2001 alkaneen urakan, jonka tavoitteena oli kartoittaa kaikki Retulansaaren metsissä olevat röykkiöt, joiden lukumäärä on n.1500. Kyseessä on suurin Suomessa tehty yksittäinen röykkiökartoitus. Kartoitus tapahtui vuosien mittaan useissa jaksoissa ja vaihtelevalla miehityksellä. Vuonna 2001 aloitimme Turun yliopiston arkeologian oppiaineen inventointileirin merkeissä, jolloin kokeilimme kannettavilla gps-paikantimilla suoritettavaa kartoitusta. Menetelmä osoittautui hyväksi, nopeaksi ja riittävän tarkaksi, virhemarginaalin ollessa mittalaitteistosta riippuen muutamasta sentistä useampaan metriin.
Saaren röykkiöalueet ovat metsää kasvavilla moreeniharjanteilla muodostaen laajoja komplekseja, joiden koko vaihtelee hieman alle kymmenestä hehtaarista pariin kymmeneen hehtaariin. Kaikkiaan kartoitettujen röykkiöalueiden kattama pinta-ala on noin 45 hehtaaria. Tähän mennessä kolmen röykkiön alta otettujen radiohiiliajoitusnäytteiden tulokset kertovat, että polttamalla tehtyä raivausta olisi suoritettu 1400 -luvun lopulta 1600 -luvun puoliväliin. Salonniemestä ja Idunkärjestä on lisäksi löydetty varhaismetallikautista tekstiili- ja naarmutettua keramiikkaa, joka Helsingin yliopiston arkeologian professorin Mika Lavennon mukaan ajoittuu n. ensimmäiselle vuosituhannelle ennen ajan laskun alkua. Salonniemestä vuoden 2002 tutkimuksissa löydetyn em. keramiikan yhteydestä löydettiin lisäksi runsaasti savitiivistettä ja kaksi vierekkäistä paalunsijaa, mitkä merkinnevät varhaismetallikautisen asumuksen paikkaa. Kesän 2005 aikana em. paikasta otetusta maanäytteestä löytyi hiiltynyt ohranjyvä joka ajoittuu samalle ajanjaksolle. Ohran kalibroitu radiohiiliajoitus kertoo sen olevan vuosilta 390-200 eKr. (95,4 % todennäköisyydellä).
Tämä ajanjakso on aiemmin ollut Retulansaaren asutushistorian kannalta tuntematon, mutta toisaalta jo 1970 -luvulla saarella tehdyssä siitepölyanalyysissä havaittiin ensimmäiset katkelmalliset viljan siitepölyt jo pronssikauden loppupuolella, minkä on arveltu mahdollisesti merkinneen sitä, että saaressa olisi tuolloin harjoitettu esim. ajoittaista kaskeamista. Uudet ajoitustulokset näyttävät vahvistavan tätä otaksumaa. Saman analyysin mukaan jatkuva viljan siitepölyjen esiintyminen todistaisi kiinteän peltoviljelyn alkamista saarella n. 500-600 -luvulla, jolloin alkaa myös saaren ennestään tunnettu kalmistollinen asutus.
Uusien ajoitustulosten myötä näyttää mahdolliselta, että ainakin osa saaren metsäalueiden 1500 kartoitetusta röykkiöstä voi olla peräisin nyt havaitun varhaisen asutuksen jäljiltä. Mikäli näin on, niin Vanajaveden ympäristössä olevia ns. kaskiraunioalueita tutkimalla voitaisiin saada lisätietoa tästä varhaisesta vaiheesta. Samalla meidän tulee muuttaa suhtautumistamme kaskiraunioalueisiin; ne eivät ehkä kaikki olekaan pelkästään viimeisinä vuosisatoina syntyneitä raivausröykkiötä.
Retulansaaressa kartoitettuja vastaavan tyyppisiä laajoja komplekseja muodostavia röykkiökohteita tunnetaan paljon länsinaapuristamme Ruotsista, missä niiden tiedetään olleen käytössä aina vanhemmalta rautakaudelta keskiajalle. Suurin osa näissä kohteissa on viljelyn myötä syntyneitä raivausraunioita, mutta joukossa on myös hautaraunioita ja asuinpaikkoja. Kiertävässä viljelymenetelmässä sekä peltojen että asuinpaikan sijainti muuttui aika ajoin, asuinpaikka ehkä sukupolven välein, pellot muutaman vuoden kierrolla, jonka jälkeen ne olivat laitumena ja niittynä. Asuinpaikan ja peltojen siirtyessä vanhempi asutus tuli ajan mittaan yliviljellyksi ja asuinpaikka aineisto sekoittui viljelykerrostumiin. Alustavan tulkinnan mukaan näin on voinut käydä myös Retulansaaressa.
Myllymäki
Saaren itäosassa kohoava Myllymäki on yksi saaren vanhoista viljellyistä peltoalueista, joka nykyään on enimmäkseen laitumena ja muodostaa suuren satoja röykkiöitä ja 13 kuppikiveä käsittävän muinaisjäännöskompleksin. Siellä järjestettiin 15-16.10.2005 viikonlopun mittainen arkeologiasta kiinnostuneille suunnattu tutkimusleiri. Osanottajia leirillä oli Varsinais-Suomesta, Hämeestä ja Uudeltamaalta yhteensä noin 20 molempina päivinä. Tutkimusten rahoituksesta vastasi Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö.
Tutkimusten tavoitteena oli takymetriä käyttäen kartoittaa Myllymäellä teoreettinen fossiilinen peltokuvio, minkä lisäksi otettiin koekuoppien avulla makrofossiili- ja radiohiiliajoitusnäytteitä. Koeluontoisesti tutkittiin myös metallinpaljastimilla ja yhdellä koekuopalla Myllymäen pelloksi raivattua etelärinnettä. Kokeilun tavoitteena oli tutkia, voidaanko raivatun pellon pinnalta löytää irrallisia muinaisesineitä tai vanhojen röykkiöiden pohjia, jotka ovat jääneet pellon muokkauskerrokseen raivauksen jälkeen.
Tutkimusalueeksi oli valittu Myllymäen etelän puoleinen rinne, jonka läheisyydessä olivat vuosien 1967 ja 1975-76 kaivausalueet. Rinteellä oli mm. vanhoissa vuoden 1938 ilmakuvissa ja 1970 -luvun kartoituksissa näkyviä maansekaisten kumpareiden muodostamia jonoja, joiden arvelin ainakin osittain muodostuneen varhaisen pellonraivauksen myötä.
Kumpareisiin tehdyistä koekuopista tullut löytöaineisto oli kohtalaisen runsasta. Luonteeltaan se oli tyypillistä rautakautista kalmisto- ja asuinpaikkamateriaalia. Röykkiön nro 172 voi tulkita rakennuksen jäännökseksi siitä löytyneen runsaan savitiivisteen perusteella. Aiemmissa kaivauksissa rakennusten pohjiksi tulkitut jäännökset (Sarkamo 1967, Sarvas 1975-76) sijaitsevat nyt löydetyn läheisyydessä. Koekuopasta 173 b löytynyt pronssinen rannerengas on ajoitukseltaan melko lavea, mutta sopii hyvin Myllymäeltä aiemmin tunnettuun aineistoon. Saviastian palaset ovat pääasiassa karkeasekoitteista dreijaamatonta rautakauden tyypin käyttökeramiikkaa. Muusta löytöaineistosta poikkeava keramiikan pala tuli koekuopasta nro 1, joka tehtiin pellon reunaan. Tämä saviastian reunapala on rakenteeltaan hienojakoinen ja sen sekoitteena on samottia.
Koekuopista löytyneet palaneet ja palamattomat luut paljastuivat FM Auli Tourusen analysoimina eläinten ja kalojen luiksi; joukossa oli mm. kuhan leukaluut, jotka löytyivät röykkiöstä nro 174. Kuhan ja ahvenen luita löydettiin myös Sarkamon kaivauksissa vuonna 1967 ja molemmat kalalajit ovat edelleen Vanajavedessä runsaina esiintyviä.
Mia Lempiäisen tutkimista makrofossiilinäytteistä mielenkiintoisin löytö oli hiiltynyt rukiinjyvä, joka tuli röykkiöstä nro 191, aivan sen pohjakerroksessa olleesta hiilen sekaisesta likamaasta , jossa oli myös keramiikan ja palaneen luun palasia. Radiohiiliajoituksen mukaan jyvä ajoittuu vuosiin 1050-1270 cal.AD (95,4 % todennäköisyydellä).
Vuonna 2001 alkaneen tutkimusjakson kuluessa olemme nyt löytäneet hiiltyneitä viljanjyviä neljästä eri kohteesta; Peltoidusta vuonna 2001 sekä kylämäeltä, Myllymäeltä ja Salonniemestä vuonna 2005. Peltoidun jyvät olivat ruista ja ohraa ja ajoittuvat merovingi-viikinkiajalle, noin vuosiin 600-1000 jKr. Makrofossiilitutkimus yhdistettynä arkeologiseen tutkimukseen on tähän mennessä osoittautunut erittäin arvokkaaksi ja hyödylliseksi menetelmäksi kohteessa, jossa tutkitaan pitkän aikavälin asutus- ja elinkeinohistoriallista kehitystä.
Kaikkiaan viime syksyn löytöaineisto Myllymäestä viittaa siihen, että röykkiöt ovat esihistoriallisia. Osa niistä voi olla hautoja (tai niissä voi olla hautauksia), osa voi olla pellonraivauksessa syntyneitä (kuten nro 175 luultavimmin on), osa on rakennuksen pohjia. Todennäköisesti kaikki Myllymäen röykkiöt ovat vuosisatojen kuluessa kokeneet jonkinlaisia muutoksia. Esim. hautaröykkiöiden ja talonpohjien päälle on kasattu myöhempinä aikoina lisää kiviä pellonraivauksessa, toisaalta joitakin röykkiöitä on voitu tuhota esim. ottamalla niistä rakennuskiviä tai raivaamalla ne pellon tieltä pois.
Luodaanpa vielä pieni katsaus yhdistelmäkarttaan, jossa olen yhdistänyt vuoden 1802 kartan tiedot nykyiselle peruskartalle. Olen vielä lisännyt karttaan Myllymäen tutkimusten koekuopat mustin pistein. Voimme havaita, että mustat pisteet ovat vanhan kartan peltojen keskellä olevilla valkeilla alueilla, joita peltoalueella on muutenkin runsaasti. Nämä ovat olleet viljelemättömiä kumpareita tai kaistoja, joista suurin osa vaikuttaa olevan nykyisin tuntemiamme maan- ja kiven sekaisia röykkiöitä, osa on kulkureittien pohjia. Tutkimusten mukaan nämä kumpareet sisältävät rautakautista aineistoa, joten yksinkertaistettuna tässä kartassa voidaan nähdä hyvin vanhan maankäytön synnyttämiä jälkiä, jotka ovat nykyisinkin maisemassa nähtävissä. Samanlaisia tuloksia saatiin vuoden 2001 vastaavissa tutkimuksissa Peltoidussa.
Mielenkiintoinen seikka on myös se, että kylämäeltä tuleva vanha jo hävinnyt katkoviivalla merkitty kulkureitti johtaa Myllymäellä alueelle, jolta tunnetaan rautakautisia talon pohjiksi tunnettuja jäännöksiä, kalmistomateriaalia ja suurin osa tunnetuista kuppikivistä. Tämä herättää kysymyksen siitä, voisiko tuo vanha kulkureitti olla yhtä vanha kuin Myllymäellä ollut rautakautinen asutus ja onko se aikanaan kenties yhdistänyt nykyisen kylämäen alueella olleen rautakautisen, mutta vielä löytymättömän asutuksen Myllymäen asutukseen. Kyseessä olisi erillistalojen aika ennen kylämäelle keskittynyttä asutusta. Tämä on kuitenkin vain esimerkki siitä, millaisia teoreettisia pohdiskeluja tällainen erilaisten kartta-aineistojen ja arkeologisen tutkimuksen yhdistäminen mahdollistaa. Tässä vaiheessa asia on vielä teorioiden asteella, mutta tutkimukset jatkuvat. Mainittakoon lisäksi, että Tyrvännön ja Hattulan alueella on havaittavissa selvästi, että vanha 1600-1800 -lukujen karttamateriaalissa näkyvä tie- ja polkuverkosto kulkee monesti rautakauden lopun kalmistojen vieritse. Näiden lähistöllä sijaitsevat useimmiten myös vanhat kylämäet, joten on arveltavissa, että ainakin osa alueen kulkureiteistä pohjautuu jo rautakautiseen tai ainakin keskiaikaiseen juureen.
Jouni Taivainen
Turun yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos/arkeologia
jounitai@dnainternet.net
Ylikartanon kulttuuripaikka
Tapahtumat
Uutiset
Harrastaja-arkeologien leiri Retulansaaren Myllymäellä 15.10.2005
Harrastaja-arkeologien leiri Retulansaaren Myllymäellä 16.10.2005
Esihistoriallisia kohteita