Häme-päivä 3.8.2007 Ylikartanossa

    Viikonlopun mittaisten Häme-päivien avauspäivä perjantai oli sopivan vilkas; vieraita oli pitkin päivää, mutta liikenne ahtaassa Retulansaaressa ei ruuhkautunut. Maakunnallinen Häme-päivä on Ylikartanossa venytetty poikkeuksellisesti kolmen päivän tapahtumasarjaksi. Tarjolla oli lauantain ja sunnuntain tapaan opastuksia taloon ja saareen sekä perinteisiä kädentaitoja. Häme-päivät yhdistyykin samalla järjestettäviin Ylikartanon rakennusperinnepäiviin.

    Työnäytöksissä saattoi seurata vanhan hirsirakennuksen kengitystä, kirvesmiestaitoja, päreiden höyläystä ja pärekaton tekoa. Lauantaina alkavat punamullan keitto ja Nukkelan kunnostus. Suosittuja kohteita olivat mm. päärakennus, museo, laitumet ja ”Minun Retulansaareni”-kierros. Aimo-koulun opettajat veivät lapsia saariseikkailuun. Näyttelyiden aiheina ovat mm. Aimo-koulun 9000 auringonkiertoa, Maisemia Hämeestä, Ruotsin suomalaisseutujen rakennusperinne ja Ylikartanon tekstiilit sekä nuket.

    Perjantain uutisaiheita olivat saaren mobiiliopastuksen valmistuminen ja esittely sekä Ylikartano-postikorttien ilmestyminen. Vieraita kävi saaressa perjantain mittaan runsaat puolitoistasataa, kerrallaan pihamaalla oli enimmillään noin 80 Hämeen liiton kutsumaa vierasta tai muuten Ylikartanosta kiinnostunutta. Tapahtuma on järjestetty pääosin talkoovoimin, kulttuuripaikan apuna on mm. tukiyhdistys Ylikartanon ystävät. Päivien järjestäjät ovat Ylikartano ja Hämeen liitto.


    Matti Taponen valmistelee hirrenvaihtoa

    Hirsirakennuksen kengitysnäytös

    9000 auringonkiertoa -näyttely tallissa

    9000 auringonkiertoa pronssiesineitä

    Lapset seuraavat tulusten käyttöä

    Hämeenlinnan mieskuorolaisia

    Seppo Myllyniemi kerää historian opastusryhmän

    "Minun Retulansaareni" -kierros

    Matti Kaaranen näyttää pärekaton tekoa

    Leo Järvenpään kenttäkeittiö

    Katri Erkamo ja toiminnanjohtaja Marjukka Kulmanen

    Tuulia Tuomi, Eero Ojanen, Juhani Lokki, Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen

    Matkapuhelin opastaa Retulansaaressa
    Häme-päivä 4.8.2007
    Häme-päivä 5.8.2007
    Häme-päivien tarkentunut ohjelma 3.-5.8.2007

    Ylikartanon kulttuuripaikka
    Tapahtumat
    Ylikartanon uutisia
    Kuvia Ylikartanosta

    Hämeen liitto

    Tyrväntö-verkko