Kuvia Ylikartanosta

    Lämpökeskuksen rakennustyöt alkoivat 6.6.2005

    24.6.2005

    Osana Ylikartanon kunnostusta ja kulttuuripaikan tulevan toiminnan käytännön edellytyksiä alkoi kesäkuun 2005 alussa lämpökeskuksen rakentaminen. Haketta käyttävä poltin tulee vanhan rehutornin alaosaan. Samalla lämpöputkien kanssa asennetaan uusi vesi- ja viemärijärjestelmän. Siihen liittyy myös viereinen Laurilan talo. Hankkeeseen kuuluvat kaivon puhdistus, pumpun uusiminen, vesi- ja viemäriputket sekä jätevedelle aluksi tilapäinen umpikaivo järjestelmineen. Vuosina 2006-2007 on tarkoitus rakentaa koko kylämäen yhteinen jätevedenpuhdistusjärjestelmä.

    Kaivuutöitä valvoi uusien löytöjen varalta arkeologi Jouni Taivainen. Koska navetan seinusta on ollut avoinna jo rehutornin rakentamista varten, ei sieltä löytynyt mitään merkittävää. Kaivanto ylittää kylämäen kulkiessaan karjapihalta miespihan ja puutarhan yli vanhalla kaivolle.


    Kaivuutyö navetan seinustalla alkaa

    Rehutornin pohja

    Navetan seinustan maakerroksia

    Vesijohtoputken alapää kaivolla

    Kaivon rakenteiden tutkimus

    Kimmo Vorobjev, Jouni Taivainen, Eero Ojanen ja Erkki Ulamo

    Ylikartanon kulttuuripaikka
    Ylikartanon rakennustöiden rahoitussuunnitelma vuodelle 2005
    Retulansaari
    Kuvia Ylikartanosta

    Tyrväntö-verkko