Suotaalan-Lahdentaan kyläyhdistyksen nuorisojaosto

    Nuoret perustivat kyläyhdistyksen nuorisojaoston ja ryhtyivät kunnostamaan omaa tilaa

    10.4.2003

    Tyrväntöläiset maaseudun nuoret eivät valita tekemisen puutetta, he perustivat kyläyhdistyksen siipien suojaan oman toimintaryhmän ja aloittivat nuorisotilan kunnostuksen. Nuoret perustivat kyläyhdistyksen nuorisojaoston 17.3.2003 ja valitsivat sille myös vastuuhenkilöt. Puheenjohtajana on Laura Kuusela ja sihteerinä Mari Kuusela. Oma tila on valmistumassa entisen Lahdentaan koulun tyhjillään olleeseen alakertaan. Toiminnan aloituksena olivat lattian maalaus ja disko rahan keräämiseksi. Mukana on ollut kymmenkunta yläasteikäistä nuorta. Tilan avajaiset ovat huhti-toukokuun vaihteessa. Viimeksi alakerrassa toimi Hattulan pienoisrautatiekerho 1990-luvulla, sen jälkeen sitä on remontoitu kosteushaittojen vuoksi.

    Maaseudulla on vieläkin suurempi puute nuorten kokoontumistiloista kuin taajamissa. Tila saman katon alla Tyrvännön Tietotuvan kanssa antaa toiminnalle hyvät mahdollisuudet: verkkoyhteydet ovat olemassa, samoin mahdollisuus käyttää Tietotuvan koneita, paikka on säännöllisesti auki ja valvottu, talossa on keittiö, ja ympärillä on muutakin kylätoimintaa. Lahdentaan ent. koululla on kokoontunut pienemmille lapsille teatterikerhosta syntynyt ilmaisutaidon kerho Näyttis, mutta nuorten toiminta on puuttunut. Nyt se on hyvällä alulla. Samalla nuoriso-osastolaiset oppivat itsenäistä toimintaa ja talouden hoitoa. Nuoret voivat myös "vallata" halutessaan Tyrväntö-verkon nuorten Saitin ja rakentaa omia nettisivujaan.


    Aktiivit

    Tiia Hänninen sekä Laura ja Mari Kuusela

    Raput on maalattu ja niistä on poistettu rikkinäiset muovilaatat

    Lattia sai iloisen keltaisen värin

    Alakerrassa on runsaasti tilaa

    Nuorten oma tila kaipaa kalusteita, kaikki apu ja lahjoitukset ovat heille tervetulleita

     

    Nuorten tila kesällä 2003
    Kuvia nuorten tilojen ja Kiven hetki-näyttelyn avajaisista 7.11.2003
    Nuorten disko 20.2.2004
    Suotaalan-Lahdentaan kyläyhdistys
    Tyrvännön Tietotupa
    Tuloksia Tyrvännön lasten ja nuorten kyselystä
    Tyrvännön lasten ja nuorten kysely 2002

    Tyrväntö-verkko