Valvatti Vaulo: Tyrvännön vaiheita
LAHDENTAKA
Lahdentaan nimi mainitaan jo v. 1449, jolloin eräs sen omistajista, Kort Svarte, sai maansa rälssiksi. 1500-luvulla Lahdentaan kylässä oli 9 tilaa, jotka maksoivat veroa kruunulle. Näistä Lahdentaka ja Mäenpää olivat rälssitiloja. Viisi tilaa muutettiin v. 1610 kruununtiloiksi.
Lahdentaan säteritilan varsinaisena perustajana voidaan pitää Turun linnan käskynhaltijaa Tomas Beurraeusta. Hänen isänsä oli muuttanut Ranskasta Kustaa Vaasan hoviin Erik XIV:n opettajaksi ja lääkäriksi. Hän oli saanut kuninkaalta lahjaksi useita tiloja Vanajan reitin varrelta Kirstulasta Vanajanselkään asti. Kun hänen poikansa Tomas muutti V. 1627 näille tiluksille, hän sai niille myös säterivapauden. Niinkuin aikaisemmin kerrottiin, tuli Tomas Beurraeuksesta avioliiton kautta myös Lepaan isäntä, ja tiettävästi hän asuikin perheineen Lepaalla.
Lahdentakaa eli Kartanoa ja hänen omistamaansa naapuritilaa Mäenpäätä eli Mäkelän säterirusthollia, kuten nimet vielä 1700-luvun puolivälissä kuuluivat, viljelivät rälssitalonpojat. Tomas Beurraeuksen aikana v:een 1637 ei Lahdentakana ollut vielä suurempaa asuinrakennustakaan. V:n 1683 säterintarkastuksessa todettiin, että sinne oli alettu rakentaa uutta rakennusta.
Tomas Beurraeuksen suku ei jatkunut Lahdentakana miehen puolelta hänen jälkeensä. Toinen hänen pojistaan kuoli nuorena Lepaalla kaksintaistelussa saamiinsa haavoihin. Toisen suku peri Lepaan. Lahdentaka ja Mäenpää menivät perintönä kolmelle tyttärelle, joista yksi, Elin, oli naimisissa kapteeni Klas Anders Boijen kanssa. Näin tuli Lahdentaaksekin Boije-suku. He saivat haltuunsa myös kylän muut talot. 1600-luvun lopulla Lahdentaka varusti kaksi ratsumiestä.
Isonvihan aika vaurioitti täälläkin sekä tilain rakennuksia että viljelyksiä. Osan rakennuksista, mm. 13 latoa, vihollinen oli polttanut, osan hävittänyt tai kuljettanut Hämeenlinnaan saadakseen enemmän majapaikkoja. V. 1719 Lahdentaka arvioidaan varattomaksi tilaksi, joskin tilan silloinen isäntä luutnantti Ernst Boije oli pitäjän varakkaimpia omistaessaan samalla myös täysivaraisen Retulan. Kuitenkaan hänelläkään ei ollut yhtään hevosta, vain 4 härkää vetojuhtina. Hänen poikansa Hans Boijen aikana v. 1724 toimitetussa katselmuksessa todettiin Lahdentaan 22 rakennuksesta vain kaksi sodan jälkeen korjatuiksi. Tulvaveden ja hallan vaivaamat viljelysmaat olivat myös vaikeat kunnostaa.
Lahdentaan luomisen todelliseksi suurtilaksi ja herraskartanoksi toteutti vasta Hans Boijen poika sotaneuvos Otto Ernst Boije, joka lunasti muilta perillisiltä Lahdentaan ja Mäenpään v. 1757. Sitä paitsi hän osti Rönnin perintötilan ja sen 9 torppaa Lahdentaan kylästä sekä useita tiloja Suontakaa, Hauholta ja Hattulasta.
Jouduttuaan säätynsä jäsenenä mukaan valtiopäivätoimintaan Otto Ernst Boije tutustui erikoisesti sukulaisensa Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherran Hans Henrik Boijen innostamana kehruukoulujen perustamisasiaan. Tämä oli perustanut Tampereelle Otavalan kehruukoulun, ja nyt perusti sotaneuvos Boije v. 1762 Lahdentaakse samantapaisen koulun. Se oli toiminnassa v:een 1776, jolloin sotaneuvos siirtyi Kuopion läänin ensimmäiseksi maaherraksi.
Kehruukoulun tarkoituksena oli opettaa halukkaita naisia kehräämään sekä kotimaisesta että ulkolaisesta pellavasta useamman laatuista lankaa, jota voitiin käyttää mm. perustettavan kutomon tarpeisiin. Valtionavun turvin koulutettiin neitsyt Margareta Paqvalin Ruotsissa opettajaksi. Koulua varten rakennettiin erikoinen rakennus, johon voitiin ottaa 20 oppilasta kerrallaan. Opetus, ruoka ja asunto olivat maksuttomat. Jokainen halukas sai tulla opettelemaan kehruuta ja lainata rukin ja vyyhdinpuut kotiin. Pellavaa jaettiin kehrättäväksi. Opin saaneet kehrääjät kulkivat myös kodeissa opettamassa. Halukkaita naisia ilmoittautui Hämeen pitäjistä sadoittain. Laadittujen kehrääjäluetteloiden mukaan oli Kulsialasta kehrääjiä kaikkein eniten, parhaana vuonna 65 naista, ja kaikkiaan esim. v. 1771 191 kehrääjää aina Sysmää ja Tammelaa myöten. Tällainen naisten omakohtainen ansiotyö oli tuohon aikaan harvinaista. Ymmärrämme myös, että sillä oli varmaan jonkinlainen vaikutus paikkakunnan taloudellisen elämän elpymiseen.
Hämmästyttävän suuri joukko kansannaisia oli tässä työssä mukana, ja kerrotaan, että he olivat erikoisen kiitollisia Lahdentaan sotaneuvokselle, joka oli "hankkinut heille niin kevyen ja mukavan elatuksen näin kalliina aikoina". Toisaalta varoitettiin hallitusmiesten taholta, että suuri kehruuinnostus ei saisi houkutella naisia pois maa-töistä. Siksi se ei saanut vaikuttaa pakolta eikä estää muista töistä.
Paitsi kehräämistä opetettiin Boijen toimesta myös pellavan viljelyä ja kutomista hänen perustamassaan Hämeenlinnan pellavatehtaassa ja kutomakoulussa. Hän oli ensimmäinen, joka perusti tällaisen tehtaan Suomeen. Tehdas ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, sillä kun kaupunki määrättiin v. 1775 siirrettäväksi linnan viereltä nykyiselle paikalleen, lopetti tämäkin tehdas toimintansa. Hienojen pellavakankaiden mallit ovat kuitenkin periytyneet ulkomaalaisilta mestareilta Hämeenlinnan ympäristöpitäjien kutojille polvesta toiseen.
Lahdentaan kartano oli Otto Ernst Boijen aikana myöskin maatalouden alalla sekä edelläkävijänä että taloudellisena kokeilulaitoksena. Lars Palanderin antaman monipuolisen kuvauksen mukaan ihmeteltävän tarmokas sotaneuvos toteutti hänen aikakaudelleen aivan uudenaikaisia viljelysmenetelmiä. Uudisraivaukset käsittivät hänen tiloillaan 49 tynnyrinalaa uutta peltoa. Tarpeellista niittyalaa ja laidunta saatiin Rapon suon kuivatuksella ja vesijättömaiden ojituksella, missä monin paikoin ennen oli voitu kulkea vain veneellä soutaen. Tulvavahinkojen poistamiseksi Otto Ernst Boijen toiminta oli myös esimerkillistä. Kuokkalan kosken perkaus aloitettiin hänen ja maaherra Boijen toimesta v. 1757. Tämä innostutti monia talonpoikia tekemään vapaaehtoisia päivätöitä perkaustyömaalla heidän käsittäessään, mikä tavaton hyöty tästä toimenpiteestä jokaiselle viljelijälle oli.
Sotaneuvos Boijen harrastus ulottui vieläpä lammaskannankin parantamiseen. Hän tuotti uusia hienovillaisempia rotuja ulkomailta, ja hänen 150 lampaan katraastaan saivat mm. Suontaan kyläläiset näitä hankituksi. Lahdentaan monipuolinen puutarha perustettiin myös näihin aikoihin. Kartanon palveluksessa olikin koko Boijein ajan vakinainen puutarhuri apulaisineen. Suuren puiston istutus on myös jo silloin pantu alulle. Uutta viljelyskasvia, perunaa, kasvoi monien keittiökasvien rinnalla Lahdentaan puutarhassa. Tupakkaa viljeltiin niin runsaasti, että sitä riitti jonkun verran myytäväksikin.
Boijeille kuuluvalla Mäenpään tilalla asusti sotaneuvoksen veli Anders, joka perusti sinne myös kehruukoulun v. 1762 ja ylläpiti sitä muutaman vuoden, kunnes hän muutti täältä Hattulaan.
Saatuaan vastaperustetun Kuopion läänin maaherran viran Otto Ernst Boije muutti pois Lahdentakaa. Hän oli näihin aikoihin joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja myi sen vuoksi Lahdentaan tyttärensä miehelle, vapaaherra Bengt Boijelle. Hänen ajaltaan on muistona kartanon nykyinen päärakennus, joka valmistui v. 1787. Tämä alunperinkin kaksikerroksinen, tasasuhtainen, taitekattoinen rakennus käsitti jo silloin parikymmentä huonetta. Molemmat kerrokset olivat samankorkuiset, ja yläkerran keskiosassa oli suuri juhlasali. Myöhempien omistajien aikana lisättiin rakennuksen tulotien puolelle lasikuisti ja puiston puolelle suuri parveke. Maantien puoliseen päähän myöhemmin lisätty näköalatorni, samoin kuin iso parveke, on sittemmin nykyisten omistajien toimesta poistettu. Rakennus on näin jälleen saanut takaisin kauniin, tasasuhtaisen 1700-luvun muotonsa. Sisätiloja on sen sijaan jouduttu huomattavasti muuttamaan, koska rakennus on nykyään kouluna.
1800-luvun aikana hoidettiin Lahdentaan kartanoa edelleen hyvin, vaikka se vaihtoi useammin omistajasukua. Boijen perilliset myivät tilan vuorimestari Gustav Idestamille, ja kartanoa alettiin nimittää myös Kristinahovin kaksoissäteriksi. Näistä ajoista lähtien alettiin kartanossa varsinkin laajentaa karjanhoitoa, mikä pysyikin useat vuosikymmenet tilan erikoisalana. Eräänlaisen kuvan tästä antanevat luvut, jotka sisältyvät vuorimestari Idestamin lesken Anna Sofian perunkirjaan v. 1872: 25 hevosta, 51 lehmää, 4 sonnia, 12 hiehoa, 19 härkää, 56 lammasta ja 14 sikaa.
Lahdentakana syntyi v. 1838 vuorimestari Gustav Idestamille ja hänen puolisolleen Anna Sofialle poika Knut Fredrik, josta tuli eräs maamme huomattavimpia paperiteollisuuden uranuurtajia. Valmistuttuaan vuori-insinööriksi hän sai senaatilta luvan perustaa v. 1864 Tampereelle maamme ensimmäisen suuremman puuhiomon. Täältä laajeni toiminta edelleen Nokialle, minne Idestam perusti toisen puuhiomon ja maamme ensimmäisen sulfiittiselluloosatehtaan sekä paperitehtaan. Näin syntyi Nokia Osakeyhtiö, jonka johtajana ja kehittäjänä Idestam toimi vuosikymmeniä. Hän teki lukuisilla ulkomaanmatkoillaan yhtiön tuotteita tunnetuiksi ja pani siten alulle puumassa- ja paperiteollisuutemme tuotteitten laajemman viennin muihin maihin.
Lahdentaan omistajan, vuorimestari Idestamin vävyn, Suomen pankin johtajan senaattori Albert Werner Nykoppin aikana kartano oli erinomaisessa kunnossa, vaikka sen isäntä monien muiden tehtäviensä vuoksi ei siellä vakinaisesti asunutkaan. Hänelle kuuluneet tilukset käsittivät kaikkiaan 2500 hehtaaria, josta 300 ha. viljeltyä, mukaan luettuna suurin osa Suontaan kylää, joka vähitellen joutui kokonaan Lahdentaan omistajien haltuun.
I880-luvulla joutui Lahdentaka Standertskjöld-suvulle. V. 1915 myi silloinen omistaja vapaaherra Edvard Robert Standertskjöld kartanon vakuutustarkastaja Hugo Hallamaalle ja muutti Suontaan kartanoon.
Lahdentaan vanhimpia, 1700-luvulla syntyneitä torppia olivat Vanhatalo eli Tokeensuu, Lentämäki, Manni Liitinen, Lähteenkorva, Sulkio ja Herala. Mäenpään torppana mainitaan 1700-luvulla Väärämänty. Idestamin aikana oli torppien luku 17, mutta väheni myöhemmin tuntuvasti. Niiden erottaminen ja Heralan ja Käkyen tilojen lohkaiseminen päätilasta 1920-luvulla pienensi Lahdentaan pinta-alaa tuntuvasti. Myöhempien omistajien jälkeen kartano on pirstottu pienemmiksi tiloiksi, ja päätontille on perustettu Metsätyönjohtajakoulu. Näin on Lahdentaan kartano suurtilana lakannut olemasta, mutta sen monet vaiheet ja tarmokkaat isännät eivät ole voineet olla painamatta leimaansa oman aikansa Tyrvännön elämään.