Valvatti Vaulo: Tyrvännön vaiheita
Kyliä ja kartanoita
|
|
|
Kuvatessamme lyhyesti ja näissä puitteissa varsin suppeasti ja pintapuolisesti Tyrvännön kunkin kylän historiaa joudumme samalla seuraamaan paikkakunnan viljelyksen ja maanomistuksen kehitystä. Eräretkeilyn päätyttyä täällä kiinnityttiin länsisuomalaiseen tapaan lujasti maahan. Maatalous on ollut kautta aikojen tyrväntöläisten pääelinkeinona kaikkine siihen liittyvine muotoineen, velvoituksineen ja oikeuksineen. Se on tavallaan sitonut piiriinsä myös ns. maattoman väestön ja antanut sillekin täällä välillisesti elannon.
Useat Tyrvännön 14 kylästä ovat muodostuneet talonpoikaistaloista ja säilyneet sellaisina nykypäiviin asti (esim. Suotaala ja Mälkiäinen). Toisissa on vanha talonpoikaiskylä hävinnyt aivan kuin pois pyyhkäistynä suurtilan sulkiessa piiriinsä talonpoikaistalot ja rakentaessa vanhan kyläryhmän tilalle kokonaan uuden tilakokoaan vastaavan rakennuskompleksin (esim. Suontaka ja Haukila). Tyrvännön vanhat aateliskartanot Lepaa ja Lahdentaka ovat taas sellaisinaan lakanneet olemasta. Ne ovat kuitenkin monen vuosisadan ajan kartanoelämän erikoispiirteineen antaneet oman panoksensa varsinkin 1-: eteläisen Tyrvännön vaiheisiin ja ovat siksi tutustumisen arvoisia. Uusimman ajan tuotteina on vihdoin suurista tiloista lohkaistu kokonaisia uusia kyliä lukuisine pientiloineen sotien jälkeistä asutustoimintaa toteutettaessa (esim. Lepaan Peltokylä).
Tyrvännön kylissä tapaamme myös kaikkia eri tilamuotoja. Aateliston verovapaita rälssitiloja niihin liittyvine ratsupalvelusvelvollisuuksineen sekä heidän asuma- eli säteritilojaan on ollut eri puolilla Tyrväntöä. Useita rälssitiloja viljelivät vuokraajat eli lampuodit ja näitä tiloja nimitettiin lampuotitiloiksi. Ratsu- eli rustitiloja oli lähes jokaisessa kylässä. Nämä tilat olivat verovapautta vastaan luvanneet ylläpitää ratsumiehen ja erottaa tälle tiluksistaan torpan. Jos ratsutilan verot eivät nousseet kyllin suuriksi, määrättiin sille muutamia taloja aputaloiksi eli augmenteiksi, jotka maksoivat ratsutilalle enimmän osan verojaan. Tällainen suhde oli aikanaan esim. Retulassa, jossa Passila oli Kartanon ratsutilan augmenttitilana.
Sotamiehen torppia erotettiin myös talonpoikaistiloista ruotujakolaitoksen aikana, jolloin 2-4 taloa muodosti yhdessä sotamiehen ylläpidon kustantavan ruodun. Näin oli päästy pelätystä sotamiehen otosta, jonka aikana Tyrväntöönkin Hämeenlinnan läheisen sijainnin vuoksi oli sijoitettu runsaasti sotamiesperheitä, esim. v. 1634 50 perhettä. Ruotumiesten hankkiminen tuli kuitenkin myös erikoisesti Suuren Pohjan sodan aikana suureksi rasitukseksi taloille, kun sotamiesten määrää yhä lisättiin. Rauhan aikana sotamiehet olivat velvolliset osallistumaan maataloustöihin ruodun taloissa.
Tyrvännön ratsumiehet palvelivat Hämeen ratsurykmentin everstiluutnantin komppaniassa ja jalkaväki Hämeen jalkaväkirykmentin Sääksmäen komppaniassa. He joutuivat Suomen armeijan mukana kaukaisille sotaretkille ja sotavankeuteenkin. Ruotusotaväki lakkautettiin vasta Venäjän vallan aikana ja vanhat sotilastorpat hävisivät Tyrvännönkin kylistä. Monessa kylässä muistetaan kuitenkin vielä niitten paikat, ja useat nimet viittaavat niissä asuneisiin vierasnimisiin sotilaihin (esim. Perkutti - Bergudd Suontakana, Lintinmäki - Lind Tykölässä). Sotamiehen nimi väännettiin vieraskieliseksi myös kotipaikan mukaan (esim. Uskenström Uskilasta), tai hän sai nimen päällikkönsä mukaan. Niinpä Retulassa puhutaan vielä vanhasta sotamies Armfeltista, joka mahdollisesti oli saanut nimen kenraalinsa mukaan.
Autiotiloja esiintyy eri syistä syntyneinä. Huono vuodentulo tai kuolovuodet ja sodat heikensivät veronmaksukykyä. Jos ei tilan omistaja kolmena vuonna selviytynyt veroistaan, menetti hän omistusoikeutensa tilaan ja se joutui kruunulle. Tilalle otettiin paremmin veroistaan vastaava isäntä tai entinenkin saattoi yrittää edelleen. Aina ei siis autiotila tarkoittanut kokonaan asumatonta tilaa. Sotamiehiä sijoitettiin myös autiotiloille. Tiloja autioitui runsaasti ja varsinkin isonvihan jälkeen oli suuri osa Tyrvännönkin talonpoikaistiloista muuttunut kruununtiloiksi. Vuonna 1719 suoritetun laskelman mukaan 25% taloista oli autioina. Kaikkiaan oli tuona vuonna 32 asuttua ja 8 autiotilaa. Kruunun rahantarpeen helpottamiseksi valtiopäivät antoivat asetuksen, jonka mukaan voitiin kruununtiloia ostaa "perinnöksi" eli saada sukuoikeus taloon. Tätä oikeutta käytettiin paljon Tyrvännössäkin. Moni "perinnöksi" ostettu tila on säilynyt suvulla aina nykypäiviin asti.
Kruununmaata joutui paljon suurten kartanoittenkin haltuun. Entiset kruununtalonpojat asettuivat viljelemään lampuoteina kartanoihin liitettyjä tilojaan. Mutta jo 1700-luvun alkupuolella alkoivat kartanot muuttaa lampuotitilojaan torpiksi ja perustaa yhä uusia torppia. Tämä oli edullisempaa työvoiman saannin kannalta, kun kartanoitten isännät alkoivat harjoittaa voimaperäisempää viljelyä ja uudisraivausta hyödyn aikakauden suuntausten mukaisesti. Torpparit, osatilanvuokraajat olivat enemmän isäntänsä käskyvallan alaisia ja tästä riippuvaisia kuin kokonaisten lampuotitilain vuokraajat. Ensimmäiset torpat syntyivät kartanoiden läheisyyteen, jotkut jo 1700-luvun alkupuolella (esim. Lahdentaan Tokeensuu, Lepaan Kankaanpää ja Parola, Retulan Tuomisto ja Tamppula). Kauemmaksi perustetut uudistorpat, esim. Lepaan torpat Jokivarressa, olivat useimmiten korpeen raivattuja, mutta niitä oli kuitenkin enemmistö.
Tyrväntö on ollut Etelä-Hämeen huomattavimpia torpparipitäjiä. Eniten torppia oli 1830-luvulla nimittäin 82 ja noin puolet väestöstä oli torpparien perhekuntia. Koska Hämeenmaa VIII -teoksesta saamme erittäin ansiokkaan ja seikkaperäisen kuvauksen Tyrvännön torpparilaitoksen vaiheista prof. Jaakko Suolahden tutkielmana, emme tässä yhteydessä puutu tarkemmin tähän mielenkiintoiseen kysymykseen muuta kuin kyläkuvauksen ohella luettelemalla eräitä vanhimpia torppia.
1920-luku torpparivapautuksen aikakautena oli huomattava käännekohta Tyrvännön tilahistorian vaiheissa. Silloin syntyi suuri määrä tyrväntöläisiä pientiloja torpista ja mäkituvista. Ja voimme sanoa, että yleisenä piirteenä seuraavien vuosikymmenien kehityksessä on ollut niiden huomattava vaurastuminen. Uuden vaiheen niiden elinkelpoisuudessa tuonee nuorison maaltapako ja siirtyminen toisiin ammatteihin, jos ei vanhemman polven työlle enää löydy jatkajia.
Se vaihe Tyrvännön viljelyshistoriassa, joka syntyi viime sotain jälkeisen asutustoiminnan puitteissa, ansaitsee myös mainita. Silloin syntyi jälleen suuri joukko uusia pienempikokoisia tiloja siirtoväkeä asutettaessa ja rintamamiestiloina.
Oman piirteensä kyläkuvaan ovat vuosisatain kuluessa antaneet tilattomat, itselliset, huonemiehet, mäkitupalaiset tai millä nimellä heitä kutsuttaneekin. Heillä oli usein vähän karjaakin, ja he harjoittivat kaskeamista yhteisillä metsämailla, enimmäkseen vastoin talollisten tahtoa. Itsellisten lukumäärä oli Tyrvännössä verrattain vähäinen, esim. 1600-luvulla vain 7. Tähän vaikutti varmaan se seikka, että suuri joukko, esim. 1650-luvulla kuudes osa väestöstä, oli täällä hakeutunut säätyläisten palkollisiksi. Myöhemmin huomataan, että useat tilattomat kohottivat taloudellista ja sosiaalista asemaansa ryhtymällä käsityöläisiksi, jotka myöskin kylän mökeissä asuen muodostivat huomattavasti paljon arvostetumman ja paremmin toimeentulevan väestöluokan. Näistä olivat suutarit ja räätälit arvostetuimmat.
1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla tapaamme Tyrvännössä useampien tilojen yhdistämistä suuremmiksi tiloiksi (esim. Monaala ja Tykölä). Samoihin aikoihin joutuvat jotkut tilat säätyläissuvuilta talonpoikaissuvuille (esim. Retula ja Monaala).
Näihin aikoihin alkoi myös huomattava toiminta isonjaon alullepanemiseksi. 1700-luvun isojakoanomukset antavat erittäin selvän kuvan siihen asti vallinneesta sarkajakoon jähmettyneestä viljelystavasta. Valtiovallan alkuunpanemana tahdottiin maatalouden tuotantokykyä kohottaa jakamalla viljelysmaat kullekin tilalle kuuluviin isompiin lohkoihin ahtaiden ja toisista viljelijöistä riippuvien sarkojen sijasta. Isojakoselostuksiin liittyvissä kartoissa löydämme myös monet Tyrvännön silloisista ryhmäkylistä vielä vuosisatain takaisissa vanhoissa asemissaan. Eräiden kylien kohdalla olemme sen vuoksi esimerkkeinä lähemmin selostaneet isojakoanomuksia. Isonjaon päätti Tyrvännössäkin vasta ns. uusjako viime vuosisadan lopulla. Se vakiinnutti maanomistuksen varsinkin yhteismaiden suhteen ja muodosti kylänäkymät toisenlaisiksi.