Valvatti Vaulo: Tyrvännön vaiheita

    TYKÖLÄ

    Pälkäneen rajalla sijaitseva Tykölä luettiin 1500-luvulla kuuluvaksi Kulsialan Äimälän neljänneskuntaan. Se liittyi kuitenkin kaukaisempien maittensa kautta läheisesti Uskilaan. Varhaisimmat tiedot 1500-luvun puolivälistä kertovat Tykölässä olleen useita pienempiä tiloja. Päätilat olivat Partala ja Tokkara, edellinen myöhemmin ratsutila. 1700-luvun loppupuoliskolle asti olivat tilojen omistajat talonpoikia. Isonvihan aikana mainitaan Tykölästä vain Juho-niminen talollinen, hänkin varaton yhden lehmän omistaja.

    V. 1726 ilmestyi Tykölään aatelinen Cedersparren suku, joka yhdisti Tykölän tilat joksikin aikaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Heistä kapteeni Jakob Johan Cedersparre esiintyi v. 1790 Hattulan pitäjänkokouksessa edustamassa Uskilan, Mälkiäisten ja Monaalan kylien asukkaita. Kuningas Kustaa III kävi silloin sotaa Venäjää vastaan. Hämeen pitäjien varoja ja voimia oli käytetty äärimmilleen armeijan ylläpitämiseksi. Hattulan ja Tyrvännön pitäjäläiset valittivat kokouksessaan ankarista heinänluovutuksista huonona heinävuonna ja rasittavista hevosotoista armeijalle.

    Tykölän pinta-ala oli v. 1777 246 tynnyrinalaa. Cedersparrein aikana perustettiin Tykölään muutamia torppia: Oikisto, Hiitiö, Ylinen, Alinen, Kihivainio ja Juva. Nämä vähenivät kuitenkin myöhemmin kantatilaan yhdistämällä niin, että v. 1900 niitä oli vain kaksi. Cedersparret muuttivat Pälkäneelle v. 1796.

    Sen jälkeen piti tilaa kapteeni Karl Gustav Ridderborg, samaa sukua, jota tapasimme vähän aikaisemmin Lusissa. Tykölän osti v. 1810 laamanni Nils Johan Idman, josta sittemmin tuli Haukilankin isäntä.

    1850-luvulla tulipalo poltti kaikki Tykölän kartanon rakennukset, jotka sijaitsivat n. 300 metriä nykyiseltä tontilta pohjoiseen. Uudet rakennukset rakennutti tilan silloinen isäntä, Hämeenlinnasta muuttanut kelloseppä Kristian Hyrkstedt entisen Ylisen torpan tontille lähelle Tykölänjärven rantaa. Tämä järvi mainittakoon erikoisen kasvi- ja linturikkaana sisäjärvenä, joka on kääntänyt monen tiedemiehenkin huomion puoleensa. Tykölänjärven luontoa ovat tilan nykyiset omistajat erittäin huolella vaalineet.  

    Tyrvännön vaiheita -hakemisto

    Tyrväntö-seuran kotisivu