Valvatti Vaulo: Tyrvännön vaiheita
USKILA
Kulsialan Uskilan neljänneskunnan nimi esiintyy myös Uskela-muodossa melko vanhoissakin tietolähteissä. Neljänneskunnan nimikkokylä Uskila on vanhin sen kolmesta kylästä. Mälkiäinen ja Monaala olivat jo myös keskiajalla asutukseltaan vakiintuneita, Monaala nuorimpana.
Maakirja luettelee Uskilan kylässä v. 1539 9 talonpoikaa. Suurimmat tilat olivat Knuutila eli Nuutila, Haukila, Uotila, ja Mäntälä (= Mäntsälä, Mäntsä, Mänttä), jotka kaikki myöhemmin olivat ratsutiloja. Uskilassa oli jo 1500-luvulla raivattu viljelykselle huomattavan paljon maata. Mm. Klemetti Antinpojalla oli peltoa silloin 16 tynnyrinalaa. V:n 1624 kylvöluettelon mukaan taas Mikko Klemetinpojan 20 tynnyrinalan tila kuului aateliskartanoita lukuun ottamatta Hämeen suurimpiin viljelystiloihin. Hän oli myös yksi Hämeen suurimmista karjanomistajista, jolla oli 19 lehmää, 4 mullia, 4 hiehoa, 30 lammasta, 6 hevosta, 4 härkää, 1 sonni, 4 vuohta ja 7 sikaa eli nautayksikköjä 46,4.
Uskilan kylän vanha taloryhmä sijaitsi nykyisen Haukilan kartanon rakennusten läheisyydessä, missä siitä on muistona vielä joitakin rakennusten perustuksia.
1600-luvun lopulla omistivat Uskilan neljää ratsutilaa seuraavat säätyhenkilöt: Mäntälää kihlakunnanvouti Gustaf Gadde, Uotilaa Jakob Fulda, Knuutilaa Johan Fredrik von Birkholtz ja Haukilaa v:sta 1686 Simon Gardiemeister. Viimemainittu suku oli tullut v:n 1650 vaiheilla Sääksmäelle, kun saksalaissyntyinen kapteeni Hans Gardiemeister oli ostanut sieltä Vuorentaan säterin ja saanut koko kylän lahjoitusmaakseen. Isonvihan aika näyttää köyhdyttäneen ankarasti myös Uskilan taloja. Venäläisten hallituskauden manttaaliluettelossa olivat Mäntälä ja Knuutila kuitenkin ns. täysivaraisia tiloja. Edellisessä oli tosin vain 1 lehmä ja 1 tynnyri ruista kylvettynä, ohraa 1 tynnyri 10 kappaa ja kauraa 5 kappaa. Sotakomissaari Erik Reuterin tilalla Uotilassa oli kylvössä vähän enemmän ruista ja ohraa, mutta ei lainkaan kauraa. Lehmiä ja vasikoita oli siellä 2 kumpaakin, 1 härkä ja yksi Tyrvännön luettelon kolmesta hevosesta. Haukila ja Knuutila ilmoitettiin v. 1713 autiotiloiksi. Ne eivät olleet ilmeisesti kyenneet selviytymään veroistaan ja muuttuivat kruununtiloiksi.
Haukila oli näihin aikoihin myös sikäli autio, että se oli ilman isäntäväkeä, mikä selittänee kruununtilaksi muuttumisen. Haukilan isäntä Simon Gardiemeister kuoli isonvihan aikana, ja hänen leskensä Maria Ridderkorp pakeni Ruotsiin. Hänen tiedetään nostaneen pakolaisavustusta Tukholmassa v. 1716. Heidän poikansa Gabriel oli kersanttina Hämeen jalkaväkirykmentissä ja otti osaa Viipurin piiritykseen. Hän joutui venäläisten vangiksi v. 1710 ja vietiin Siperiaan 12 vuodeksi. Palattuaan vihdoin kotimaahan, hän ryhtyi kruununrusthollarina viljelemään Haukilaa. Hänen äitinsä Maria Ridderkorp meni sittemmin naimisiin Uotilan omistajan sotakomissaari Erik Reuterin kanssa.
Isojakokirjassa v:lta 1777 esiintyvät Mäntälä, Uotila ja Haukila vielä kruununtiloina. Silloin omisti Mäntälää Sääksmäen Voipaalan isäntä laamanni Jan Jansson ja tilan pinta-ala oli 666 tynnyrinala. 617 tynnyrinalaa käsittävän Knuutilan perintöratsutilan omistivat kaupunginsihteeri Forellin perilliset. Uotilaa (p.a. 526 t.a.) omisti Tammelander-suku ja Haukilaa (p.a. 460 t.a.) Gabriel Gardiemeisterin perilliset.
Viimeinen Gardiemeister-niminen Haukilan isäntä oli varatuomari Johan Wilhelm Gardiemeister, joka kuoli Haukilassa v. 1829. Tila oli tällöin ostettu perintötilaksi, ja siihen oli yhdistetty myös Knuutilan ratsutila. Tuomari Gardiemeisterilla oli vain kaksi tytärtä, Lisette ja Minette, joista on suvun keskuudessa säilynyt monta hauskaa kaskua. He hankkivat mm. taskurahoja järjestämällä heinätalkoot Alasen suolla ns. neitojen niityllä. Heinät he sitten myivät isälleen.
Kun Suomen sota syttyi, luutnantti Otto Schulman poikkesi Hauhon Lautsiasta Haukilaan kosimaan Minetteä. Mutta tämä ei heti suostunutkaan, vaan sanoi: "On parasta, että Schulman menee ensin sotaan, niin katsotaan sitten." Tiedetään kuitenkin nuorten olleen kirjeenvaihdossa. Kirjeet toimitti perille jompikumpi sodanaikaisista tunnetuista sisseistä, joko Roth taikka Spoof, joka kävi tervehtimässä Haukilan nuorta talousmamsellia. Minettestä tuli sodan loputtua v. 1810 rouva Schulman. Päätös tehtiin hänen äitinsäkin kannattaessa asiaa mm. sen vuoksi, että Lautsiassa oli niin hyvä pyykkiranta.
Lisette Gardiemeister peri Haukilan ja Knuutilan. Hänelle ilmestyi erittäin varakas kosija, laamanni Nils Johan Idman, joka omisti Tampereen ympärillä monta suurta maatilaa, mm. Hatanpään kartanon. Hän oli ostanut myös Tyrvännöstä Tykölän ja Mäntälän ratsutilat. Nuori pari asettui aluksi asumaan Kuruun. Tyrvännön tiloja hoidettiin sivutiloina Hatanpäästä käsin. Kun Idman vielä v. 1850 osti Uskilan Uotilan, omisti hän lopulta koko kylän. Yhtenäistä tilaa alettiin nimittää Haukilan kartanoksi.
Laamanni Idman kuoli v. 1851, ja hänen poikansa hoiti sen jälkeen tilaa. Perinnönjaossa 1876 tuli Haukila Lisette Idmanin tyttärenpojalle lääket. toht. Axel Fredrik Holmbergille, jonka jälkipolvet edelleen viljelevät sitä. Vaikka Axel Holmberg ei ollutkaan ammatiltaan maanviljelijä, oli hän erittäin kaukonäköinen ja toimelias tilanomistaja. Hän raivautti n. 100 ha:n suoalueet uudispelloiksi. Ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma tehtiin jo v. 1881. Alettiin soveltaa vuoroviljelyä ja viljellä kylvöheinää. Torpparienkin oli noudatettava tätä lääninagronomin laatimaa viljelyssuunnitelmaa. Muutamat heistä eivät uskaltaneet ryhtyä sellaiseen uhkapeliin vaan luopuivat mieluummin torpistaan. Näistä muodostettiin lampuotitiloja.
Uskilan kylän taloilla oli jo 1700-luvun lopulla ollut useita torppia. Mäntän vanhoja torppia olivat Kyttälä, Halli, Eerola, Oikisto ja Juva, Knuutilan Rekola, Vähä-Kyttälä, Suppa sekä kaksi kylässä olevaa torppaa, Uotilan Huhmaristo, Kaipalo, Kelho sekä Haukilan Murto, Pitkäsilta, Kirjava ja Liekosilta. Nämä ovat kaikki luetellut v:n 1777 isojakokirjassa. Yhtenäisessä Haukilan kartanossa oli v. 1880 22 torppaa. Mutta viljelystapojen kehittyessä ja peltoalan lisääntyessä eivät torpparien työpäivät enää riittäneet, vaan hankittiin palkattua työväkeä. Sitä oli Haukilan kokoisella suurviljelmällä runsaasti. V. 1880 oli tilalla 10 muonamiestä, 5 renkiä ja karjanhoitajat, mutta v. 1909 jo 32 muonamiestä, 5 renkiä, 11 piikaa navetassa ja meijerissä sekä 3 sisäpiikaa. Muuta palkkaväkeä olivat pehtoori, konttoristi, seppä apulaisineen, meijerska, meijerin koneenkäyttäjä, hevosvouti, jalkavouti, mieskarjakko, kirvesmies ja metsänvartija. Samanaikaisesti oli torppia enää viisi.
Haukilan maatalous oli tuolloin karjatalousvaltainen. Esim. v. 1913 oli kartanossa 132 lypsävää, 33 emakkoa ja 37 hevosta. Omassa meijerissä tehtiin voita, jota vietiin aina Pietariin asti. Valmistettiinpa jonkun verran kotijuustojakin myytäväksi sveitsiläisen juustomestarin opastuksella. Myöhemmin ei enää valmistettu meijerissä voita, vaan maito separoitiin, ja kerma vietiin hevoskyydillä Parolan asemalle Helsinkiin lähetettäväksi. Tämän vuosisadan alussa oli rukiin viljely tärkeää. Sitä viljeltiin Haukilassakin 45 ha:n alalla ja saman verran oli myös timoteinsiementä kasvamassa.
Torppien itsenäistyminen ei aiheuttanut suurempia muutoksia kartanon pinta-alassa, koska niitten lukumäärä oli vähentynyt. V. 1939 oli Haukilassa peltoa 424 ha ja metsää 1080 ha. Sotien jälkeiset maanluovutukset lohkaisivat Haukilan pinta-alasta valtavan kappaleen. Kokonaista 44 uutta, erikokoista tilaa muodostettiin etupäässä karjalaiselle siirtoväelle. Tämän jälkeen on Haukilan kokonaispinta-ala 826,71 ha, josta peltoa 162 ha ja metsää 620 ha. Maatalouden koneellistuminen on muuttanut viljelyksen luonnetta. Melkein koko peltoala on salaojitettu, työväen määrä on vähentynyt. Karjaa on ollut pakko vähentää. Tilalle on osittain tullut broilerikasvatus. Suurten talousrakennusten käyttöä on ollut muutettava. Vehnänviljely on vallannut suuren osan viljelyspinta-alasta. Metsä näyttelee yhä tärkeämpää osaa kokonaisuudesta.
Näin olemme yksityiskohtaisemmin voineet seurata tyrväntöläisen kartanon suku- ja viljelyshistoriaa. Suvun historia on harvinainen, koska sama suku on pitänyt tilaa hallussaan liki 300 vuotta sukupolvesta toiseen. Viljelyshistoria kuvastaa eri aikakausien suuntauksia. Monet kartanon rakennuksista ovat varsin vanhoja, esim. laamanni Idmanin rakennuttama harmaakivinavetta 1830-luvulta, vanha tuulimylly v:lta 1863 ja 3 aittaa. Kaksi vanhaa asuinrakennusta on saanut väistyä uuden, modernin tieltä. Eniten ovat kuitenkin aivan viime vuosikymmeninä itse Uskilan kylän kasvot muuttuneet. Haukilan suurten peltoaukeitten laitamille nousseet kymmenet uudet talot edustavat meidän aikaamme.
Uskilan kylän piiriin kuuluivat myös ennen ratsutilojen rakuunain torpat ja eri käsityöläisammattien edustajien asunnot. Voidaan puhua suorastaan eräistä ammattimiessuvuista. Sellainen on ollut Sandstenien seppäsuku, jonka ensimmäinen edustaja tuli Haukilaan 1850-luvulla, sekä Nymanin ja Vinbergin suutarisuvut. Jälkimmäisen suvun kantaisän tiedetään muuttaneen Uskilaan jo 1500- tai 1600-luvulla ja säilyttäneen myöhemmissäkin sukupolvissa mukanaan tuomansa ruotsinkielen taidon.
Harvinaista uskollisuutta työpaikkaansa kohtaan tapaa Haukilan työväen keskuudessa. Näistä mainittakoon hevosvouti Heikki Salonen, joka palveli kolmea isäntää, ja maatyömies Kalle Visanen, joka oli kuusi vuosikymmentä Haukilan palveluksessa.