Valvatti Vaulo: Tyrvännön vaiheita
Kotiseutuni tänään
Aleksis Kivi kuvaa hämäläisen kansanmiehen kotiseutuharrastuksen heräämistä seuraavasti:
"Synnyinmaa ei ollut hänelle enään epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa, ilman mitään tietoa, missä ja minkälainen. Vaan tiesipä hän, missä löytyi se maa, se kallis maailmankulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee, ja jonka povessa lepäävät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaiset hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimystä kohden maamme onnea ja parasta."
Tutustuminen kotiseutuumme, tähän kalliiseen maailmankulmaan, jossa olemme syntyneet, kasvaneet ja elämän-tehtävämme suorittaneet, antaa lähtökohdan meidän oppimisellemme ja toiminnallemme. Opimme näkemään, miten tämän seudun rannat, järvet, metsät, pellot, rakennukset, jopa kivetkin voivat kertoa meille menneitten sukupolvien elämästä. Elämmehän jokainen mukana tässä sukupolvien ketjussa, ja haluamme varmaan oman työmme jättävän jonkinlaisen muiston tuleville polville. Oman kotiseudun tunteminen avartaa meitä näkemään »kotomaamme koko kuvan, sen ystävälliset äidinkasvot.
Ennen kuin tämän kirjasen sivuilta lähdemme luomaan itsellemme jonkinlaista kuvaa meidän tyrväntöläisten oman "maailmankulman" menneisyydestä, teemme retken kotiseudullamme katsellen sitä sellaisena, kuin se meille tänä päivänä näyttäytyy.
Tutustuminen tähän pieneen, Vanajaveden itäisintä rannikkoa ympäröivään kuntaan käy paraiten vesiltä käsin. Näemme sieltä Tyrvännön lähes kaikki I4 kylää (Anomaa, Lahdentaka, Lepaa, Lusi, Monaala, Mäenpää, Mälkiäinen, Retula, Suontaka, Suotaala, Tykölä, Uskila ja Vanajaniemi) ikään kuin pitkin rantoja riviin asetettuina. Rantojen läheisyydessä kiertelevät myös kotikuntamme pääelinkeinon, maatalouden luomat viljelysmaat. Niistä on suurin osa kauan sitten raivattuja. Täällä on vanha kulttuuri, erikoisesti kartanokulttuuri antanut nykypäivän maanviljelijälle erinomaiset mahdollisuudet jatkaa sitä, minkä aikaisemmat polvet ovat heille jättäneet. Täällä on ollut jakaa hyvin hoidettuja peltoja ja metsiä karjalaiselle siirtoväelle, kun heitä on tänne runsain määrin sijoitettu asumaan. Mutta he ovat myös antaneet oman virkistävän panoksensa tyrväntöläiseen yhteisöelämään.
Järvi on tavallaan kotiseutumme keskipiste, joskin se jakaa kuntamme kahteen toisistaan etäiseen ja hankalasti hoidettavaan osaan. Mutta Vanajavesi on aina antanut oman lisänsä maatalouden suomaan ravintoon ja kalamiehelle vaivan palkan, usein enemmänkin. Se on myös antanut kotiseudullemme sen viehättävän luonnonkauneuden, joka kesäisin vetää suurin joukoin lomanviettäjiä rannoillemme.
Peltojen takana alkavat suuret metsät. Ne lisäävät tuotollaan maatalouden elinmahdollisuuksia. Tyrvännön itäisissä metsissä kohtaamme naapuripitäjiemme Hauhon ja Pälkäneen rajat. Tyrvännön kokonaispinta-alasta n. 92 neliökilometristä on peltoa 264 853 ha ja metsää 5I7 774 ha.
Mutta matkatkaamme nyt Hämeenlinnasta lähtevää, kapeaa vesireittiä Hattulan kautta kohti Vanajanselkää. Kun olemme Hattulan puolella sivuuttaneet toisiaan vastapäätä olevat Vesunnin ja Merven, saavummekin pian Tyrvännön rajalle. Vesistö kapenee yhä niin, että sen ahtainta kohtaa nimitetäänkin virraksi. Sen molemmin puolin aukeavat Lepaan ja Suontaan laajat viljelmät. Lepaan virran kapeimmalla kohdalla on oikeanpuoleinen ranta kauniine puutarhoineen ja suurine koulurakennuksineen Lepaan maataloudellisten oppilaitosten aluetta, vanhan Lepaan kartanon seutua. Tyrvännön entisen kirkon kivisakaristo ja vanha tuulimylly sen vieressä kertovat omaa kieltään näitten rantojen entisistä vaiheista kaiken uuden keskellä. Lepaasta on monine kouluineen, kansakoulu niihin luettuna, muodostumassa nykyisen Tyrvännön suurin asutuskeskus, jonne kunnallinenkin asutustoiminta on suuntautunut.
Virran toisella rannalla, vastapäätä Lepaata, näemme Suontaan kylän ja kartanon mahtavat rakennukset vehmaan puiston keskellä.
Lepaan virralta päästyämme alkaa vesistö levitä. Saavumme Lahdentaan historiallisen kartanon kohdalle, jonka vanhassa päärakennuksessa toimii nykyisin Hämeen metsätyönjohtajakoulu. Kartanon vanhoista talousrakennuksista ei ole enää monta jäljellä. Sen liepeille on sen sijaan syntynyt omakotiasutusta. Lahdentaan rannoilta Vanajanselälle päin on Käkyen tila ja siellä on Hämeenlinnan kaupunki hankkinut itselleen Käkyen niemen virkistysalueeksi. Se tulee varmaan tulevaisuudessa palvelemaan kaupunkilaisia monipuolisesti.
Nyt avautuukin eteemme Vanajaveden selkä. Täältä etelärannalta Mälkiäisten puolelle pohjoiseen on n. 6 km:n matka. Oikealle jää Vanajaniemi samannimisine taloineen ja vasemmalle kapea, kaunis Ruskeenkärki, josta lähtee suora rajaviiva keskellä selkää sijaitsevaan Pyterin saareen. Siinä on neljän pitäjän, Tyrvännön, Hattulan, Kalvolan ja Sääksmäen rajapyykki.
Vanajaniemen kierrettyämme on Horkansaarien takana matala Tokeensuun lahti. Sen pohjukassa näkyvät Lahdentaan sahan rakennukset ja lautatapulit. Etäämpänä, Tyrvännön kirkonkylään vievän maantien takana on Heralan tila ja lahden rannalla Tokeensuun tila. Useat muut talot jäävät järveltä katsoen metsän peittoon. Sen sijaan näemme näillä rannoilla Tyrvännölle tyypillisen huvila-asutuksen kohta vieri vieressä olevine satoine kesämökkeineen, joitten ulkoasu ja sijainti aivan rannan tuntumassa on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua. Kesämökkiasutus kiertää pitkin Puisniemen rantoja aina Suotaalaan asti ja siitäkin eteenpäin. Onpa niitä läheisissä saarissakin, Hirvisaaressa ja suuremmassa Lammassaaressa. Sivuutamme kauniin, männikköisen Petäyksen niemen suurine lomahotelleineen, samoin Leppärannan pienemmän lomanviettokeskuksen, jotka molemmat kuuluvat Liikeliitolle.
Olemmekin nyt saapuneet Tyrvännön pienen kirkonkylän, Suotaalan, keskukseen. Oman leimansa sille antaa kauniilla mäellä sijaitseva, hautausmaan ympäröimä kirkko. Rannan tuntumassa kohoavat kunnan toimitalo, vanhainkoti ja maamiesseuran talo. Lähempänä kirkkoa sijaitsevat säästöpankki ja postitoimisto omakotitalojen keskellä. Maantie lähtee kunnantalojen luota rannasta ja kulkee Suotaalan vanhan kyläkeskuksen kautta, josta uusjako on aikanaan siirtänyt useimmat viljelystilat kauemmas viljelysaukeitten laitamille. Vähän matkaa kyläkeskuksesta näkyy aukealla mäellä Tyrvännön entinen lainajyvämakasiini, nykyinen kotiseutumuseo. Sen läheisyydessä metsän reunassa on Suotaalan työväentalo ja maantien varressa edelleen Lahdentaan kansakoulu.
Nyt olemmekin eksyneet järvimatkaltamme maantielle, mutta palatkaamme taas Suotaalan rantaan. Lähtekäämme siitä kiertämään eteenpäin kauniita niemiä ja lahtia Lusinselälle. Sivuutamme huvila-asutuksen miehittämän Rauhalan kärjen ja sitä seuraavat Uittamon, Aistingin ja Emosaaren. Lusinselkä on varsin matala ja pitkä lahdelma. Sen keskellä on Tyrvännön kunnan omistama Kauraan saari, jota nykyään on alettu käyttää nuorison leiripaikkana. Länsirannalla näkyvät Suotaalan talot peltoineen sekä Tyrvännön pappila. Lusinselkä kapenee syvälle etelään, jossa siihen yhtyy vähäinen joki. Sen varrella olevaa tyrväntöläistä asutusta nimitetään Jokivarreksi. Siellä, missä joen uoma leviää Lusinselän lahdeksi, kulkee veden yli silta Kankaanpään talon kohdalla. Sen kautta kulkeva tie yhdistää Tyrvännön kirkolle vievän tien Lepaan karjalaiskylän, n.s. Peltokylän, kautta Tampereelle vievään valtamaantiehen Radon luona.
Lusinselän itärannan eteläisin kylä on Anomaa. Siitä pohjoiseen on varsin tiheään rakennettu Lusin kylä, jossa kesäisin antaa vilkkautta Hämeenlinnan kaupungin omistama Mikkolan kesäsiirtola. Siukola liittyy pitkin rannikkoa asettuneeseen Monittulan kylään.
Sitten alkavatkin näkyä Retulan kylän talot, kansakoulu ja työväentalo, jotka seuraavat maantien vartta ja rantaa aina Monaalaan asti. Mutta Retulan kylään kuuluu vielä Vanajaveden suurin saari Retulansaari monine niemineen ja lahtineen. Sen yhdistää mantereeseen kivisilta, ja varsinainen taloryhmä on keskellä saarta viljelysten ympäröimällä mäellä. Huvila-asutusta on tännekin syntynyt sekä Suotaalan että Vanajanselän puoleisille rannoille. Onpa kesämökkejä Retulaa ympäröivissä saarissakin, Hamarinkarissa, Ison- ja Vähän-Heinästen, Loven ja Kuhansaarissa. Kauempana selällä häämöttävät asumattomat selkäsaaret Piilo ja Keisa sekä Sepäänsaari. Näillä kohdin on Vanajanselkä syvin, n. I5-20 m., kun se yleensä on Tyrvännön pienemmillä selillä korkeintaan 5-6 m.
Rannikko etenee pieniä lahdelmia muodostaen Uskilan eli Haukilan lahden suulle. Siellä sijaitsee Monaalan kartano ja kylä, jonka muut talot sijaitsevat kuitenkin Valkeakoskelle ja Sääksmäelle vievän tien tuntumassa kauempana rannasta. Haukilanlahti pistää pitkälle suunnilleen luodetta kohden matalana ja kaislikkoisena. Sen perukkaan jää Haukilan kansakoulu ja terveystalo sekä Uskilan laaja kylä kymmenine siirtolaistaloineen. Tämä kylä ulottuu aina Tykölään asti, joka onkin ainoa Tyrvännön kylistä, jolla ei ole välitöntä yhteyttä Vanajaveteen. Sillä on kuitenkin oma pikku järvensä, Tykölänjärvi. Tykölän kautta kulkevat maantiet antavat sille nykyään erinomaiset yhteydet läheiseen Valkeakosken kaupunkiin ja Pälkäneelle. Tällä suunnalla on pieni nurkkaus Tyrvännön pitäjää Mallasveden rannallakin.
Monaalaa vastapäätä Haukilanlahden rannalla sijaitsee Haukilan kartano. Sen kautta tulemme Tyrvännön läntisimpään kylään, Mälkiäisiin, joka katselee kauniilta rantakummultaan järvelle. Mälkiäisten rannoillakin on kesämökkejä ja Valkeakosken kesäsiirtola Kariniemi sekä Järvelän lomakoti.
Näin olemme retkellämme saapuneet Sääksmäen rajalle ja nähneet kauniin kotipitäjämme ikään kuin tarjottimelta näytettynä. Sen vesien pirstomaa, vaihtelevaa luontoa katsellessamme saamme yhtyä monen vieraspaikkakuntalaisen ihailevaan huudahdukseen. Emme vain hämäläisessä hitaudessamme ja - ehkä vaatimattomuudessamme ole sitä aina huomanneet tunnustaa. Ehkä olemme monet, niin kuin joku on sanonut, myöskin liiaksi ahertamassa leipätyömme kimpussa, emmekä tule katsoneiksi tätä kauneutta ympärillämme.
Meillä ei ole korkeita vuoria, joilta maisemia katselisimme. Vain mäet ja harjut luovat vaihtelua korkeussuhteisiin. Mutta kun veneemme kokka suuntautuu Vanajanselän aavalle, missä taivas ja vesi yhtyvät, tai kun talvinen aurinko kimaltelee suksenlatumme ympärillä näitä jääkenttiä risteillessämme, emme voi olla tuntematta luonnon antamaa vapautta ja rauhaa.