Tyrvännön Joulu 1998
Tyrväntö-seuran vuotuinen joululehti on taas ilmestynyt
Lehden kansikuvana on Retulan kansakoulu 1910-luvulla
Kuva: Mikko Mikkola
Tyrvännön Joulu -lehden ilmestyminen on odotettu jouluperinne. Lehteä on
painettu vuosittain noin 1000 kpl.
Lehteä voi kysyä mm. kirjakaupoista Parolassa ja Hämeenlinnassa, Lepaan ala-asteelta,
Lepaan Pikkuakka-kioskista ja seuran jäseniltä.
Tyrvännön Joulu -verkkolehdessä on lyhennelmä artikkeleista, ja pari kokonaista kirjoitusta omilla sivuillaan.
Vanhoja numeroita voi tiedustella Tyrväntö-Seurasta.
Aiheita ja artikkeleita ovat tänä vuonna mm.:
Satu Holm: Sinimekkoinen enkeli
Anto Leikola: Petäys, lapsuuden paratiisi
Erkki Ulamo: Tietoa päättäjille
Paavo Helanterä: Talvisodan aikainen lentokenttä Tyrvännössä
Pentti Saarikoski: Pyörällä läpi kolmen läänin
Leena Lepistö: "Suontaka in My Mind"
Raili Rytkönen: Pikkupoika Monittulassa vuosisadan alussa
Eero Ojanen: Lepaassa ja Lepaalla
Eero Lemola: Ei nuuka paha nimi ole
Sampo Honkala: Suontaan kartanon kiviäijä
"Kaunein maisema, jonka silmin voi nähdä..."
Matti Koivula: Mietteitä ja muistoja Retulan koulusta
Kaius Tihtonen: Muistelmia Suotaalan kylästä ja Suolahden suvun Petäyksestä
Rauni Aaltonen: Kartanoelämää Suontakana 1930-luvulla
Helena Mikkola: Jouluksi kotiin - luumukiisselin voimaa ja sukuperinteitä
Lehden kuvasivu
Satu Holm: Sinimekkoinen enkeli
Saarnatuolin kaiteella seisoo sinimekkoinen enkeli paljain jaloin. Jo kolmesataa vuotta sillä on ollut sama keskittynyt ilme kasvoillaan: aivan pian kaikuisi pasuunan ääni. Kulkeekohan sinimekkoinen enkeli ilosanoman vaiko tuomion airueena - ken tietää. Jumalan enkeleillä on niin monenlaisia tehtäviä.
Enkelit kuuluvat jouluunkin. Lapsienkelit kuusennauha hiuksissaan ja kaikki kullankimalteiset koriste-enkelit tuovat oman lumonsa juhlan tunnelmaan. Jopa näissä aineellisissa ja aistittavissa enkeleissä on läsnä taivaallinen kosketus. Muistamme Pyhän yön kirkkauden, kun kuoleman varjojen maassa kaikui enkelten kiitoslaulu.
Paljasjalkainen sinimekkoenkeli ei tunnu kuuluvan tähän joukkoon. Se ei häikäise, ei pelota - sitä on vaikea edes kuvitella taivaallisiin sotajoukkoihin pasuunaansa soittamaan. Keskittyneessä ilmeessä on hämmennystä ikäänkuin se arkailisi liian vaativan tehtävän edessä - vai onko se pikemminkin eksynyt väärään paikkaan, väärään aikaan.
Toisaalta: miten hyvin juuri jouluun sopiikaan tuollainen ressukkaenkeli paljasjaloin. Eikö sen paras paikka olekin siinä matalassa majassa ja tallin oljilla vastasyntynyttä tuudittamassa. Jouluna
elämän keskelle ja kaikille kansoille on syntynyt Vapahtaja. Joulu tulee meille hämmentyneille ja eksyneille, väsyneille. Joulu tulee meille syntisille, nälkäisille - rakkauden nälkäisille. Siitä ilosta
on kaikki laulu, kirkkaus ja kimallus. Sitä viestiä soittaa vanha puinen enkelikin.
Lehden sisällysluetteloon Erkki Ulamo: TIETOA PÄÄTTÄJILLE
Täältä Tyrvännöstä katsoen tuntuu siltä, ettei Hattulan päättäjillä ole riittävästi tietoa päätöksiä tehdessään. Kuumana käyvä keskustelu vanhojen koulukiinteistöjen myynnistä on hyvä esimerkki.
Ratkaisuja tehtäessä ei asioita pitäisi punnita pelkästään taloudelliselta kannalta, vaan myös kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta.
Vaikka vuoden 1866 kansakouluasetus ei koskenutkaan maaseutupaikkakuntia, antoi se Tyrvännössä sysäyksen opetuksen aloittamiselle. Lahdentaan kartanon rouva "Lahdentaan Armo" Anna Sofia
Idestam aloitti kouluopetuksen näihin aikoihin paikkakunnan lapsille Lahdentaan sotamiehenhuoneissa, ensimmäisen koulumuotoisen opetuksen Hattulassa. Tyrvännön kappeliseurakunnan yleinen kuntakokous
päätti syyskuun 20. päivänä 1870 kansakoulun perustamisesta siten, että se aloitti toimintansa seuraavan lukuvuoden alussa, kolmantena virallisena kouluna nykyisen Hattulan alueella.
Lukuvuodet 1871-1873 koulu toimi Suotaalan Anttilassa ja 1873-74 Lusin kylän Jaakkolan talossa. Syyskuun 29. päivänä 1879 silloinen Lahdentaan kartanon omistaja, senaattori Albin Nykop lahjoitti
koulutontin Vampulanmäestä sekä edellämainitut sotamiehen huoneet koulurakennusta varten. Näistä tarpeista rakensi Karl Estlin Lahdentaan koulutalon, jossa koulutyö alkoi syksyllä 1874. Rakennusta on
laajennettu kaksi kertaa. Lahdentaan koulutalo on Hattulan vanhin oma koulurakennus, sillä toiseksi vanhin, Hurttala valmistui vasta 1879. Liki 100 vuotta jatkunut koulutyö päättyi suvivirteen toukokuussa 1971.
Lahdentaan vanhan koulurakennuksen historia kuvaa keskeisen Hämeen kartanoiden merkitystä kansansivistykselle. Lahjoituksena saadut maapohja ja rakennustarpeet velvoittavat meidät säilyttämään kulttuurihistoriallisesti
arvokkaan koulurakennuksen ja kehittelemään sen arvon mukaista toimintaa.
Lehden sisällysluetteloon PYÖRÄLLÄ LÄPI KOLMEN LÄÄNIN - PENTTI SAARIKOSKEN VIERAILU TYRVÄNNÖSSÄ
Veljekset Ismo ja Pentti Saarikoski tekivät olympiakesänä 1952 elokuun alussa pyöräretken Helsinki -
Tampere - Turku. Ensimmäisenä päivänä he ajoivat Hyvinkäältä Tyrväntöön, missä yöpyivät Saarikoskien
perheystävän huvilalla. Sunnuntaina 3.8. veljekset osallistuivat jumalanpalvelukseen Tyrvännön kirkossa.
Syys-, loka- ja marraskuussa Pentti kirjoitti Saarikoskien perhelehteen "Sisarukset" kolmiosaisen matkakuvauksen
"Pyörällä läpi kolmen läänin". Osa II kuvaa veljeksiä Tyrvännössä ja pitäjän kirkossa. Kirjoittaessaan matkakuvauksensa Pentti Saarikoski oli 15-vuotias.
Kuvaus julkaistaan Ismo Saarikosken luvalla.
"Edelleen Tyrvännöllä. 3.8. Viime yön nukuimme hyvin, olimmehan tehneet edellisenä päivänä pitkän matkan.
Heräsimme kuitenkin jo seitsemältä. Aamulla klo 10 - sunnuntai kun tänään on - menimme kirkkoon, joka on
tuossa aivan vieressä. Kirkko on vuodelta 1799 ja kuuluu siis noihin tyylillisesti epämääräisiin puukirkkoihin
(Helsingissä sellainen esim. Vanha kirkko, 1800-luvun alusta). Tyrvännön kirkon tornissa on merkillinen kreikkalaiskatolista
muistuttava sipuli. Samantapainen on saarnastuolin jalka, sipuli ikäänkuin keskeltä halkaistuna. Sisältä kirkko on
tavattoman yksinkertainen, ehkä kylmäkin. Luulisi olevansa jossakin rajapitäjässä: ei sähkövaloja, tavalliset kynttilät
loivat kylmää valoa temppeliin; nurkissa suuret uunit, tai pikemminkin kaminat; pappi ilmoittaa, missä pidetään seuraavat
kinkerit; ihmisiä vain parikymmentä. Saarnan aihe oli: "Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin myös heille."
Entä millainen on tämä pitäjä? Alueeltaan melko iso, mutta keskusta on tavattoman pieni, vain muutamia taloja.
Yksi kauppa. Asutus on kyllä vanhaa, jo pakanalliselta ajaltaa peräisin olevaa ja siitä kuulemma oli löydetty joitakin merkkejä. Uhrilehtoja
jne. Kasvillisuus on rehevää ja monia outoja - esim. kelta-apila - löysimme kasvien joukossa. Vanajavedellä olemme pari kertaa
käyneet uimassa. Vesi tavattoman lämmintä."
Lehden sisällysluetteloon Leena Lepistö: "Suontaka in My Mind"
Suontaan kartano nykyisessä Hattulassa, vuoteen 1970 Tyrvännössä,
sijaitsee Lepaan virran länsirannalla vastapäätä Lepaan kartanoa ja nykyistä
ammattikorkeakoulua. Lepaalta tullessa Hinnonmäen jälkeen pääsemme kartanon
päärakenusten alueelle. Muistamme barokkityylisen puutarhan kukoistuksessaan,
kasvihuoneet ja geometrisen asettelun keskipisteenä huikaisevan kauniin
tekolammen. Lehmukset reunustivat päärakennukset ja talouskartanon yhdistävää
tietä. Vanha puimahuone ja traktoritallit ovat paikoillaan, navetta kuin
kirkko samoin. Takalan asuinrakennus on navettapihan läheisyydessä ja näkyy
ensimmäisenä Parolasta päin Luolajan portin kautta Liinapadan ladon ohi
kartanokokonaisuutta lähestyttäessä.
Äitini isän suku suoraan alenevassa
polvessa on asunut Suontaan kylän alueella aivan 1800-luvun alusta lähtien,
aluksi torppareina Suontaan Mikkolan Mäkelassä. Minun pappani, torppari
Juho Kustaa Jaakkolan viidestä pojasta toiseksi nuorin, August Syvänen
(1878-1959) teki elämäntyönsä Suontaan kartanon karjanhoitajana ja elätti
sillä yhdeksän lastaan. Hänen tyttärensä Fanny Katanina (Aaltonen, 1909-1996)
jatkoi, tehtyään "opintomatkan" mm. Hauhon Wuolijoen kartanoon, isänsä työtä.
Äitini Anni (Riipinen, 1914-1992) lähti 14 vuotiaana pikkupiiaksi
Rosenlewin Porin residenssiin. Isä saattoi hänet pegamoidiaskeineen Parolan
asemalle. Turvana 14-vuotiaalla oli isän antama raha mahdollista paluulippua
varten ja sanat: "Jos siellä on paha olla niin sinä tulet kotio".
Äitini ei koskaan pysyvästi palannut Suontaakse...
Syväsen kaikki yhdeksän sisarusta ovat muuttaneet tähdiksi taivaalle, mutta
heidän lastensa ja lastenlastensa mielissä elää selittämäton kaipaus
Suontaakse. Kaipaammeko kesiä huolettomia kuin västäräkin pyrstö tai
perhosen siivet? Onko Suontaka meille kesiään siellä viettäneille se
kadotettu lapsuuden paratiisi? Jurttimaatako joku kaipaa vai parkumistaan
paarmaisessa mustikkametsässä?
Vai kaipaammeko muodikkaasti juuriamme, ja Suontaka on se ympäristö, jossa
tämä kaipuu saa fyysisen muotonsa? Aitoa välittämistäkö me kaipaamme, ehkä
kömpelösti, ehkä krouvisti ilmaistua, mutta todellista: -Tulithan sinä sentään....
Lehden sisällysluetteloon Raili Rytkönen: Pikkupoika Monittulassa vuosisadan alussa
... Kustaa Åkerlundilta Arvo kuuli jutun "suuresta kalasta", monnista joka oli
joutunut nuottaan joskus 1840-luvulla. Silloin nuottaa Vanajalla vielä
vedettiin. Nuotta kiskottiin Vittiänlahteen matalaan veteen, koko joukko
miehiä uurasti pitkään punaisen veden pärskähdellessä, ja lopulta se saatiin
nuijituksi hengiltä. Monni on rauhallinen kala, mutta sen verran se
tappamisestaan pahastui, että riuhtoi nuotan käyttökelvottomaksi. Pahasti
repeytynyttä nuottaa säilytettiin muistona vielä Arvon lapsuudessa rannassa
olevan savusaunan eteisen seinälle levityttynä. "Suuri kala", joksi saalista
kunnioittavasti kutsuttiin, lienee ollut Vanajan viimeinen monni...
Lehden sisällysluetteloon Matti Koivula: Mietteitä ja muistoja Retulan koulusta
Koulupiiri on perustettu 1905, ja koulutalo valmistui 1908. Se edusti uutena koulualan huippua.
Ainakin 1911 ilmestyneen Suomen kansakoulumatrikkelin mukaan Retulan koulu oli rakennuksen laadun
perusteella ensimmäisessä luokassa. Haukilan ja Lahdentaan koulut kuuluivat kakkosluokkaan. Palkkaakin
Retulan koulun opettajalle maksettiin samana vuonna matrikkelin mukaan 300 mk, kun Lahdentakana
opettaja sai 150 mk ja Haukilassa 230 mk. Huomaamme, että emme olleetkaan missään retuperällä, vaan kehityksen kärjessä.
Valkea koulutalo on rakennettu pienelle mäelle, yhdistetty koulukeittola ja saunarakennus on aivan järven
rannassa. Rinteessä oli omenapuita ja kasvimaa niiden alapuolella. Toisella puolella mäkeä oli talousrakennus. Se on minun kouluaikani jälkeen rakennettu uudelleen. Paikka rakennuksineen oli kesällä ihana, mutta yksinäiselle naisopettajalle syksy ei ollut mukavaa aikaa. Tulivat pimeät illat ja yöt, järveltä kävi kova tuuli, peltikatto paukkui ja valaistus oli heikko – minun aikanani vielä öljylamput. Oma lukunsa oli veden kanto sisään ja ulos ja puiden noutaminen sekä isojen uunien lämmitys. Ennen sotaa peloteltiin
ihmisiä kulkumiehillä, "sälleillä" ja sota-aikana desanteilla.
Retulan koulu oli minun kouluaikanani ns. supistettu koulu, eli siinä oli vain yksi opettaja. Hänen lisäkseen joku kylän miehistä opetti veistoa.
Lauri Leinonen ja Ville Niemi opettivat minulle äyskärin kovertamista. Toinen iski minua sillä päähänkin, kun koversin innoissani
pohjan puhki. Ensi- ja toisluokkalaiset kävivät koulua syksyllä ja keväällä.
Talvella koulussa kävivät vanhemmat oppilaat.
Koulupäiviä kertyi vuotta kohden vähemmän kuin tavallisissa kansakouluissa...
Koulumatka oli suuri seikkailu. Koululle oli kunnon tie, pätkä maantietä ja sitten koulun sivutie, mutta
eihän sitä juuri kuljettu. Mentiin suoraan lehmien laitumena olleen metsän kautta. Siellä Alikartanon
metsässä laidunsivat Retulan pikkueläjien lehmät jonkinlaista päivätyövelvollisuutta vastaan. Ohimennen
siinä hiukan härnättiin lehmiä ja sitten kovaa karkuun, kun mummoni suurisarvinen Taimike sai tarpeekseen. Lehmät pitivät metsän sellaisessa
kunnossa, että siellä kykeni juoksentelemaan ja syksyllä Lielahden vesijätöllä pelaamaan palloa. Nykyisin samoilla paikoilla on
läpipääsemätöntä risukkoa ja pensaikkoa ja rannassa kaislikkoa...
Lehden sisällysluetteloon Kaius Tihtonen: Muistelmia Suotaalan kylästä ja Suolahden suvun Petäyksestä
...Kun koulu loppui ja kesä koitti, heräsi Suotaalan kylä talvihorroksesta.
Kaupunkilaiset tulivat kuin muuttolinnut Vanajaveden rannoille. Liikenne
kyläteillä vilkastui, ja kauppa kävi Mattilan kaupassa
kuin siimaa. Vanha Mattila myhäili viiksiensä takaa, ja Irma palveli
asiakkaitaan monipuolisella tavara-
valikoimallaan. Se oli todellinen sekatavarakauppa.
Näin vuosikymmenien takaa katsottuna Petäys oli pieni paratiisi, jossa
luonto oli rehevää ja linnut lauloivat,
kuhankeittäjä etunenässä. Mahtava Vanajanselkä hallitsi maisemaa, milloin
pelottavana myrskyten, milloin idyllimäisen tyynenä. Puutarha palkitsi
rakkaudella tehdyn työn. Viimeisenä vuonna, 1957, jolloin vuokrasin Petäyksen
puutarhan puutarhurikoulusta päästyäni, puut tuottivat 3000 kiloa omenia.
Tätä priimaa kanelia kuljetimme Hatusen kanssa Valkeakosken torille, ja
kauppa kävi. Samana kesänä Suotaalassa oli vilkasta seuratoimintaa, johon
osallistui koko kylän väki. Soittipa Mattilan Aattokin viulua
näytelmäkiertueella. Kerran esiintyivät kaikki kylän hanuristit samana
iltana: Hannes Aronen, Sulevi Niemi, Kake Karonen ja minä.
Professorin kuoltua vuonna 1957, päätti tohtori myydä huvilan. Se oli meille raskasta aikaa, sillä kumpikaan ei ollut varautunut näin suureen
muutokseen. Näin kuitenkin kävi, ja Liikeliitto osti Petäyksen. Kun jätin Tyrvännön syksyllä, oli linja-auto Vekka ja vanhat hyvät ajat vain muistoja.
Auton radiossa soi Erik Lindströmin iskelmä Tuuli tuo, tuuli vie vanhan muiston. Kukapa olisi
arvannut, että tulisin Erikin kanssa vielä tekemään musiikkia ja paljon muistoja...
Lehden sisällysluetteloon Helena Mikkola: Jouluksi kotiin - luumukiisselin voimaa ja sukuperinteitä
On joitakin asioita, joita ilman joulu ei meille tule: luumukiisseli
tietenkin ja papan ja mamman uunissa jouluaattoaamuna paistetut
perunakakkarat. Karjalaisesta arkiruuasta on tullut perheemme juhlaherkku.
Kakkaroita on paistettu vuosien varrella monenlaisella joukolla. Taito on
kulkenut Karjalasta mummon ja äidin käsien kautta. Suvun nuoremmatkin
osaavat jo pyöritellä ohuita kuoria ja taivutella ne perunamuussin päälle
rapeiksi paistuviksi reunoiksi. Viime vuosina isovanhemmat ovat vahtineet
uunin lämpiämistä, ja leipominen on jäänyt nuoremmille. Mutta joka vuosi
joulun alla joku muistaa kysyä: "Leivotaanko tänä jouluna?"
Joulupäivän aamun varhaiset tunnit ovat ehkä ne parhaat. Ehkä sataa lunta,
ja jollei sadakaan, jostakin lapsuuden jouluista palaa tunne heräämisestä
lumisateeseen. Ajatus aamukirkkoon kulkevista kyläläisistä, vaikka itse en
lähtisikään, lämmittää tuttuudellaan. Joulukirkossa tapaavat muualle
muuttaneet lapsuudenystävät. Jouluksi tullaan kotiin. Koti on Tyrvännössä,
niissä perinteissä ja tavoissa, joita olemme täällä oppineet. Vanhemmiltamme
ja jostakin vielä kauempaa, kotiseudun historiasta. Selittämättömiä asioita,
jotka vain tuntee...
Tyrvännön Joulun kokosi tänä vuonna Helena Mikkola.