Tyrvännön Joulu 2004 |  |
Esko Tuisku
Mikä mies oli muonamies?
Monamies oli maataloustyöntekijä, jonka palkka maksettiin osaksi rahana osaksi tuotteina, viljatuotteina ja maitona, muonana. Kenties tästä johtuen puhuttiin muonamiehistä (moonamiehistä).
Suontaan kartanon muonamiehen rahana maksettava kuukausipalkka oli 1930-luvun loppupuolella 325-600 markkaa. Se vaihteli työn mukaan. Pehtorin, konemestarin, tallimestarin, karjakon ja riistanvartijan palkat olivat korkeimmat. Navettapiikojen eli karjatyöntekijöiden palkat olivat muonamiesten palkkojen tasoa. Tuotteina palkkaan kuului rahapalkan lisäksi viljatuotteita keskimäärin sata kiloa ja maitoa 120-150 litraa kuukaudessa. Karjakon palkkaan kuului 1920-luvulla myös kahdet saappaat ja seitsemän kiloa voita vuodessa. Viljatuotteet riittivät, mutta maidon kanssa oli tiukkaa isoilla perheillä. Lisää sai ostaa, jos oli rahaa. Sitä ei monesti riittänyt. Varsinkin heikoimmin palkattujen tilipussi kävi kuukauden mittaan ohueksi. Sen tiesivät kulkukauppiaat, jotka ajoittivat käyntinsä tilipäiviin. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että sekatyömies sai noihin aikoihin rakennustyömailla palkkaa 4,25 markkaa tunnilta.
Muonamiehen palkkaetuihin kuului lisäksi asunto valoineen ja lämpöineen sekä peltoa perunoiden, juurikasvien ja vihannesten kasvattamiseksi perheen omiksi tarpeiksi ja jonkin verran myyntiinkin. Pihapuutarhoista saatiin omenia ja herukoita. Pellon muokkaamiseen ja korjuutöihin oli käytettävissä kartanon hevoset ja työkalut ilman korvausta. Sianlihan muonamiesten perheet saivat halutessaan kasvattamistaan possuista, jotka yleensä syksyisin teurastettiin. Lihat paloiteltiin ja suolattiin saaveihin. Joillakin oli tapana kasvattaa kaksi sikaa vuoden mittaan, jolloin heiltä jouti kummastakin puolet myytäväksi.
Kuva: Muonamies Abner Siltala muutti perheineen sotien edellä Saarijärven Mahlun kylään. Sieltä hän oli ostanut "kylmän tilan", jolle rakensi asuintalon, saunan ja karjarakennuksen. Vuosien kuluessa hän raivasi uutta peltoa 15 hehtaaria. - Kirjoittajan kuvakokoelma.
Erik Rosenlewin kartanon työväelle rakennuttamat tiilitalot, joissa asui 17 perhettä, olivat parempia kuin tuon ajan työläisten asunnot (esim. teollisuuden) keskimäärin. Asunnoissa oli keittiö (kyökki) ja makuuhuone (kamari) sekä kellari- ja ullakkotilat. Vesi- ja viemäriputkia ei ollut joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Makuuhuoneen uuni ja keittiön hella lämmittivät asunnon. Lämpöä riitti, mutta tilaa oli niukasti isoille perheille. Kaikki tiilitalot on saneerattu ja niissä asutaan tänäkin päivänä. Vanhaa perua olleet seitsemän puurakennusta, joissa asui 11 perhettä, eivät kaikki olleet tiilitalojen veroisia. Lämpimänä sai silti hatarammankin talon pysymään, kun lämmitti keittiön (tuvan) isoa leivinuunia. Puutalot purettiin heikoimmista alkaen sitä mukaa kuin työväki väheni. Ainuttakaan ei ole enää jäljellä.
Kartanossa oli muonamiehille ja heidän perheilleen kolme saunaa. Ne lämmitettiin lauantaisin ja juhlapyhien aattona. Kahdessa saunassa oli vesijohdot, kolmanteen vesi kannettiin läheisestä kaivosta. Vesi lämmitettiin suurissa muuripadoissa. Perheillä oli lämmitysvuorot, mutta ei saunomisvuoroja. Tästä johtuen oli tavallista, että useita perheitä oli saunomassa samassa saunassa samanaikaisesti, saunojat kylki kyljessä istuen. Kaikille navettapiioille se ei sopinut, vaan he saunoivat myöhemmin illalla muiden jälkeen.
Suontaan kartanosta sai elantonsa 1930-luvulla 28 kuukausipalkalla työskennellyttä muonamiestä perheineen. Lukuun sisältyvät seppä, puuseppä, tallimestari, karjanhoitaja, konemestari, konttorinhoitaja, pehtori, puutarhuri ja riistanhoitaja. Mainittakoon vielä kaksi yleismiestä, joille kuuluivat huoltotyöt ja muut sen tapaiset päivittäin esille tulleet työt. Tunti- tai päiväpalkalla (päiväläisiä, jalkamiehiä) oli vakituisesti 4-6 miestä. Muun muassa toinen sepistä oli töissä tuntipalkalla. Navettapiikoja oli kaksitoista, sikojenhoitajia yksi. Maito vietiin kartanon kuorma- autolla Hämeenlinnan osuusmeijeriin. Posti haettiin kartanoon Parolan asemalta. Parolasta ostettiin myös päivittäistavarat, jotka maitokuski toi paluumatkalla tilausten mukaisesti.
Muonamiesten muijat (puolisot) osallistuivat tarvittaessa kartanon töihin rahapalkalla. Tämä työvoima oli varsinkin sadonkorjuun aikaan tuiki tarpeen. Naiset olivat lujilla, kun pitkän työpäivän jälkeen piti vielä tehdä kotityöt. Myös muonamiesten pojat ja tytöt pääsivät töihin heti, kun kynnelle kykenivät. Palkka ei ollut kovin suuri, mutta oli kuitenkin mukava lisä perheen yhteiseen talouteen. Kartanon omistajan lapset olivat suvella töissä muiden joukossa. Kesällä työpäivä alkoi kello 7.00 ja päättyi kello18.30. Puolilta päivin oli puolentoista tunnin pituinen ruoka-aika ja aamu- sekä iltapäivisin lyhyet kahvitauot. Talvella työpäivä oli vastaavasti lyhyempi. Työtä tehtiin 360 peltohehtaarilla ja noin 600 metsähehtaarilla ja hoidettiin 160-päinen lypsykarja sekä hevoset ja muut kotieläimet. Hevosten lisäksi käytössä oli yksi traktori, petrolikäyttöinen, piikkipyöräinen Mc Cormick Farmall, jota ajoi vouti Väinö Westerlund.
Pehtori Antti Palmin jälkeen palkattu Tapio Mäkinen johti töitä, mutta vouti Väinö Westerlund ja etumies Robert (Roope) Elo määräsivät työtahdin. Hevosjono ei liikahtanut ennen kuin voudin ja etumiehen hevoset olivat lähteneet. Milloin vouti ei ollut paikalla, etumies oli kärjessä. Tämä käytäntö oli ehdoton. Muonamiehillä oli nimikkohevoset. He sukivat ne aamuisin ennen työajan alkua. Työajan alkamisesta ilmoitettiin soittamalla tallin päädyssä olevaa kelloa (vellikello). Sillä ilmoitettiin myös ruokatunnit ja työpäivän päättyminen.
Melkein kaikkiin talouksiin tuli Hämeen Sanomat, joihinkin harvoihin Hämeen Kansa. Aaltosen "mamma" piti lapsille pyhäkoulua. Kirjasto oli kaikkien käytettävissä. Näytelmiä harjoiteltiin ja näyteltiin aika-ajoin. Silloin tällöin pidettiin myös tanssit ja käytiin vuosittain osuuskaupan juhlissa Parolassa. Koulua käytiin Lepaan kansakoulussa. Vapaa-aikoina lapset leikkivät muun muassa vinkkiä ja pumsotaa sekä pelasivat erilaisia pallopelejä ja uivat ja tappelivat. Talvisin käytiin hiihtokilpailuissa ja hiihdettiin muutenkin paljon. Jos silmään meni roska, Virtaska otti sen pois. Milloin päätä särki tai lihaksia kolotti, Taavitsaiselta sai pulveria. Tapaturman sattuessa Hinkkanen vei potilaan viipymättä kartanon autolla lääkärille tai sairaalaan.
Rouvia olivat Hinkkasen rouva, Torpin rouva, Palmin rouva, Vuoren rouva ja maisterin rouva, emäntiä sepän emäntä ja karjakon emäntä. Sitten oli Aaltoskaa, Laineskaa, Matsonskaa, Tuiskuskaa, Virtaskaa ja niin edelleen. Järvensivun Ailia, Elon Sallia, Sirenin Marttaa ja Syväsen Marttaa kutsuttiin jostain syystä etunimillä. Viime vuosisadan alussa Kalle oli suosittu etunimi. Suontakana heidät tunnettiin lempinimillä Kilu-Kalle, Jodi-Kalle, Kapina-Kalle, Räkä-Kalle ja Pieru-Kalle.
Suontaan kartanossa muonamiesluokka ei ollut itsejatkavaa. Muonamiehen pojista ei tullut muonamiehiä eikä tytöistä muonamiesten muijia kuin ani harvassa tapauksessa. Kolmekymmentä-luvulla syntyneille lapsille se ei ollut edes mahdollista, koska aika ajoi koko muonamiessysteemin ohi palkkausjärjestelmän muuttuessa sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolelle tultaessa. Osa muonamiehistä kuoli ennen eläkeikää, osa osti oman tilan tai asunnon ja osa vietti eläkepäivänsä kartanossa.
Tyrvännön Joulu 2004
Tyrvännön Joululehdet