Tyrvännön Joulu 2003 |  |
Markku Karvonen
Tyrvännön poikien jäljillä
Tyrväntöläiskomppanian tie vei jatkosodassa Syvärin taakse ja takaisin. Parikymmentä tyrväntöläistä seurasi samoja polkuja juhannuksen 2003 alla.
Sunnuntaiaamuna 15.6. Lepaan oppilaitoksen pihalta kantautuivat ympäristössään oudot komennot. Ne käskivät pihalla olijoita järjestäytymään riviin: ojennus - katse oikeaan päin - katse eteenpäin - lepo! Vääpeli Aatto Mattilaksi esittäytynyt Veijo Rintakoski ilmoitti komppanian luutnantti Olavi Vuoksenturjalle, joka tosin ilmiselvästi muistutti Erkki Ulamoa. Onneksi vuonna 2003 matkaan lähtevä tynkäkomppania osasi ottaa sotilaallisen ylilyönnin leikin kannalta. Olihan kesäkuussa 1941 samassa paikassa kokoontuneilla miehillä ollut heilläkin hurtti henki päällä lyhyeksi ja voitokkaaksi kuviteltuun sotaa lähtiessä. Mutta nykyleikkiin sisältyi myös runsaasti koskettavaa ajattelemisen aihetta. Oli liikuttavaa kuunnella, miten kodeissa oli otettu liikekannallepanomääräykset vastaan nuoren Johannes Hannukkalan polkiessa niitä talosta taloon tai miten järkyttävästi Tyrvännön kirkkoherra Eelis Saunio oli evästänyt oman pitäjän komppanian matkaan, kuin viime sanoin sankarivainajille. Bussi kääntyi Lepaan risteyksestä kohti Parolaa ja Laatokan Karjalaa, ja kuten yleensä Venäjällä retkeillessä, kohti enemmän tai vähemmän ennakoitavissa olevaa seikkailua.
3./I/JR44 eli Tyrvännön pojat jatkosodassa
Niin sanotun hämäläisdivisioonan eli 5. divisioonan Jalkaväkirykmentti 44:n 1. pataljoonan 3. komppania perustettiin Lepaalla 17.6. 1941. Koska sen 194 miehen vahvuudesta suurin osa oli Tyrvännön miehiä, sitä on epävirallisesti kutsuttu tyrväntöläiskomppaniaksi. Näin sitä kutsuaan tässä jatkossakin. Komppania ylitti välirauhan rajan 10.7. ja hyökkäsi Maaselän Kannaksella suunnilleen reittiä Korpiselkä - Ristikangas - Tolvajärvi - Muanto - Pitkäranta. Taisteluita ei komppania juuri käynyt mutta marssivauhti erämaiden läpi oli hurja. Ensimmäiset tyrväntöläiset kaatuivat hyökkäyksessä Tulemajoen yli vihollisen selustaan ja Salmiin.
Tyrväntöläiskomppania ylitti vanhan rajan 24.7.1941 ja jatkoi Vitelen kautta kohti Tuulosta. Tuuloksen taistelujen jälkeen pataljoona irtautui muusta rykmentistä ja suuntasi kohti Nurmoilaa. Hyökkäys sinne oli etenemisvaiheen verisimpiä. Kiivain taistelupaikka oli Nurmoilan hautausmaanmäki, jossa herruus vaihtui useampaan kertaan. Yksi vuoden mustimpia päiviä oli myös Hoilammin alueen taistelu syyskuun alussa. Aamuvarhaisen hyökkäyksen aikana muun muassa komppanian päällikkö Vuoksenturja haavoittui kuolettavasti.
Tyrväntöläiset etenivät hyökkäysvaiheen aikana Aunuksen kautta Syvärin rantaan ja joen ylikin. Komppania saapui Munkalanpurolle lokakuussa 1941 ja pääsi palaamaan Syvärin toiselta puolelta tammikuussa 1942. Pitkän asemasotavaiheen komppania vietti enimmäkseen Syvärin rannalla Pirkinitsan lohkolla Lotinanpellon pohjoispuolella. Aika kului vartiossa sekä asemia ja huoltoteitä parannellessa. Komppania siirtyi reserviin toukokuussa 1944, sitä ennen se oli viettänyt paikalla 17 kuukautta menettäen asemasodassa 19 miestä kaatuneina ja 50 haavoittuneina. Joitakuita oli myös kadonnut.
Suurhyökkäyksen alkaessa Syvärillä 21.6.1944 tyrväntöläiskomppania ei ollut etulinjassa vaan kevyeksi osastoksi muutettuna levossa taempana Sahanmäessä. Viivytystaisteluja käyden osasto peräytyi juhannuksen alla Saarimäkeen ja Pisiin. Se kaivautui asemiin Tuulosjoen rantaan, mutta joutui taas peräytymään viivytystaisteluja käyden. Pataljoona kärsi raskaita tappioita 29.6. epäonnistuneessa hyökkäyksessä Suurmäkeen. Tyrväntöläisten hyökkäys meni sekaisin, kun tyrväntöläiset saivat ylleen oman tykistön lyhyeksi jääneen tulen. Suurmäen tappion jälkeen komppania perääntyi heinäkuun alussa Koveron sillanpääasemaan ja edelleen metsien ja soiden läpi Uuksun-Salmin tielle. Sieltä se vetäytyi Nietjärvelle valmisteltuun u-asemaan Pitkärannan pohjoispuolelle. Nietjärven rajuissa torjuntataisteluissa suomalaisten onnistui vihdoin pysäyttää vihollisen hyökkäys. Jatkuvan tulen alla ilma oli täynnä hiekkaa ja sirpaleita ja tappiot olivat suuria. Heinäkuun lopulla hyökkäys viimein vaimeni, ja u-asemassa oli melko rauhallista syyskuun aselepoon asti. Komppania siirtyi uuden rajan taakse ja se kotiutettiin 19.11.1944 Lepaan puutarhaopistolla. Tyrväntöläiskomppanian sota oli päättynyt.
Siis matkaan ...
Useimmilla matkalaisista oli jokin omakohtainen kytkentä tyrväntöläiskomppaniaan. Moni oli etsimässä tai katsomassa jonkun sukulaisensa kaatumis- tai katoamispaikkaa, oli tämä sitten isä, eno tai setä. Joillakuilla oli taas karjalaisjuuria. Arvokkainta oli, että pitäjän harvenevien veteraanien joukosta mukaan oli lähtenyt kaksi hyvävoimaista muistajaa: Heikki Lemola palveli tyrväntöläiskomppaniassa vuosina 1942-44, Matti Aulo taas pääasiassa JR2:ssa. Etenkin Heikin kertomukset ja muistikuvat olivat retken parasta antia. Matkan johtajan ja pääoppaan Erkki Ulamon isä oli aloittanut sotataipaleensa Lepaalta muiden tyrväntöläisten mukana.
Bussin keulilla istui kuljettajana Aaro Korvenoja. Matkustamosta erottuivat usein Veijo Rintakosken ja Matti Turusen äänet. He pitivät seurueen kylläisinä ja tyytyväisinä, etenkin Veijon ehtymättömän juttumuistin ja rasvattujen leukojen ansiosta autossa ei ollut tylsää hetkeä. Erkki Ulamo oli tehnyt retkeen valtavan pohjatyön. Koska hän on valmistellut julkaisua Tyrvännön pojista jatkosodassa, hän oli jo aiemminkin haastatellut veteraaneja, tutkinut sotapäiväkirjoja ja karttoja, kerännyt kuvia sekä kahlannut läpi kirjallisuutta. Matkaa varten piti vielä hankkia lupia ja oppaita, tehdä yhteydenottoja ja suunnitelmia, valmistella materiaaleja jne. Mukana olikin karttojen ja kuvien lisäksi tarkat tiedot komppanian vaiheista, paikallistietoa sekä luovutetun Karjalan pitäjistä että Aunuksen piiristä, äänidokumentteja, vanhoja lehtiä ym. Juuri huolellisen suunnittelun ansiosta matka oli täysipainoinen ja onnistunut.
Suomen puolelle mahtui ensimmäiseen päivään pari mainittavaa kohdetta. Särkemäjärvellä Paasosen veljekset muistivat pikkupoikavuosiltaan tyrväntöläiskomppanian leirin. Sieltä löytyi komppanian uimapaikka, kenttäkeittiön sija, ampumarata sekä juhannusjuhlan mäki. Tuupovaarassa taas paikallinen kotiseutuaktiivi Pentti Piiroinen käytti seurueen valtakunnanrajalla lähellä Korpiselän kirkonkylää ja näytti, mistä komppanian hyökkäyssota oli alkanut.
Maanantai erämaassa
Herätys Tohmajärvellä oli aikainen, viideltä ylös ja kuudelta Värtsilän tulliin. Luovutetulla alueella ajatukset ovat sekavat, yhtenä myllerryksenä pyörivät mielessä Karjalan vaihteleva ja rikas luonto, levoton historia, kaikkialla näkyvä edesmennyt Neuvostoliitto ja sen suomalaisittain eksoottinen jälkeläinen - Venäjä ja venäläisyys. Silmät myös hakevat kaiken aikaa muistoja yli kuuden vuosikymmenen takaa, ajasta osana Suomea. Täällä ei juuri ole karjalaiskulttuuria, vanha väki lähti evakkoon ja uudet tulijat olivat lähinnä toisen maailmasodan tuhoamilta alueilta siirrettyjä venäläisiä tai valkovenäläisiä. Neuvostopolitiikka keskitti asutuksen teollisuus- tai maatalouskeskuksiin, niinpä pikkukylät tai yksittäistilat kuolivat. Jatkuvasti tien vierillä vilahtaa ohi kivijalkoja ja navetanraunioita, muistoja Laatokan Karjalan pitäjien entisistä asukkaista.
Roikonkoskelta löytyvät opas Petrosof Valoda ja venäläinen pikkubussi. Alkaa tuntikausien töyssytys metsäteillä. Tavoitteena on Korpiselkä, jonne suomalaismatkailijat tuskin koskaan pääsevät. Bensakone jurisee ja Karjalan korpimetsät matelevat ikkunoiden ohi - joskus turhankin läheltä. Nuokkujat havahtuvat hereille, kun tielle kaatuneiden puiden latvukset ja oksat rohisevat bussia vasten. Entiset suomalaiskylät erottuvat pensoittuvina kylämäkinä. Peltojen sarat ovat vielä nähtävissä, samoin kivijalat ja kellarit. Iltapäivän tauko on luonnonkauniilla Tolvajärvellä. Osa ihailee maisemia, osa etsii lähes unohtunutta saksalaista sotilashautausmaata.
Muita rauniokyliä ovat Tyrvännön poikien reitin varrelta muun muassa Kokkari ja Tšokki. Löydämme puron, jonka varrella tunnettu tyrväntöläinen ja komppanian vääpeli Aatto Mattila haavoittui sodan alkajaisiksi. Korpiselkä jää näkemättä. Aivan kylän tuntumassa matka katkeaa sähköistetyn piikkilanka-aidan portille. Venäläisellä rajavyöhykkeellä kulku on hyvin tarkkaa, ja lupapaperissa sattuu olemaan väärän alueen komentajan nimikirjoitus. Tämä olikin matkan ainoita takaiskuja. Erämaapäivä myös jakaa mielipiteitä. Joidenkin mielestä korpivaellus oli hukkaan heitettyä aikaa, joillekin ainutlaatuinen elämys. Päivä on ollut pitkä, Pitkärannassa päät pääsevät tyynyille keskiyön aikaan.
Ainakin Nikolai Zaitsev, Salmi ja laaja Laatokka ...
Tiistaina seuraan liittyi aunuslainen ammattiopas Nikolai Zaitsev. Hän on neuvostoajan kasvatti ja tekee neuvostomaisen tarkkaa selkoa historiasta, taloudesta, palkoista, eläkkeistä, elintavoista ja kulttuurista. Nikolai puhuu hyvää suomea, ja hauskan piirteen puheeseen antaa alati toistuva lisuke: ainakin. Ensimmäinen kohde on Tulemajoella. Sen tyrväntöläiset ylittivät koukatessaan Salmiin. Jukkakosken voimalaitos löytyikin helposti, mutta jokin siellä mättää. Se ei ole sama, jonka patoa pitkin komppania hyökkäsi vastarannalle. Erkki Ulamo haluaa nähdä ja näyttää juuri oikean padon, siispä halukkaat tekevät nopean hölkkäretken ajokelvotonta metsätietä Pikku-Jukkakoskelle. Ensimmäiset miehet komppaniasta kaatuivat Tuleman maisemissa.
Salmin sotilashautausmaalla käyntiin oli varattuna seppele. Se laskettiin juhlallisesti noilla seuduilla kaatuneiden muistoksi. "Tyrvännön poikia muistaen - tyrväntöläiset". Siellä lepäävät vierekkäin molempien osapuolien vainajat. Ruokatauko lienee ollut samoilla sijoilla, missä jäljitetty komppaniakin lepäili. Vieressä Laatokan ulappa on kuin aava meri, uskomaton näky järveksi. Erkin, Nikolain ja Aaron yhteispelinä löytyy myös Tuulosjoen taistelu- ja ylityspaikka. Siellä vuoden 1941 tyrväntöläiset saivat ensikosketuksen venäläisiin panssareihin ja saksalaisiin liittolaisiin, me taas karjalaisiin perinteisiin kylämaisemiin. Tuuloksessa komppania oli osallistunut vastahyökkäyksen torjuntaan ja lepäillyt kuukauden verran. Joka kohteessa Erkki aukaisee karttataulunsa ja tekee tilannekatsauksen.
... sekä Nurmoila ja Aunus
Jos Tuuloksessa sai ensimakua karjalaismaisemista, niin Nurmoila on kuin lupausten täyttymys. Perinteisten talojen harmaa kylä lepää vihreän luonnon sylissä sinisen lammen rantamilla. Se ei ole muuttunut lainkaan mukana olevasta sota-ajan valokuvasta, Olavi Paavolaisen talokin on paikoillaan. Vuosisata voisi olla melkein mikä vain. Kuuluisa Nurmoilan lentokenttä on ruohottunut, ja sen metallilevyistä koottu kiitorata on nyt nurmoilalaisten aitoina ja muina rakennustarpeina. Mutta meitä kiinnosti kylän hautausmaanmäki, josta tyrväntöläiset taistelivat ankarasti. Vanhimmissa puissa on vieläkin rautaa, ainakin metallinilmaisin vinkuu niiden kyljissä. Seppälän veljekset kaatuivat Nurmoilassa samana päivä, kova isku perheelle. Suomalaisryhmän saapuminen houkutteli paikalle karjalaismamman, joka halusi esitellä kylän tsasounan. Vanha oli palanut sodan aikana, ja hän hoiti tätä uutta. Pikkuinen mummu pajatti hauskan pehmeää livviä eli karjalaiskieltään ja näytti ikonit, myi kynttilät, siunasi matkalaiset ja muisteli suomalaisia. Hän oli itse ollut lotan aputyttönä armeijan kanttiinissa.
Taistelu on helppo kuvitella Nurmoilan hautausmaalle; hyökkääjä on alhaalla, puolustaja ylhäällä hautakumpujen suojissa, ja välillä osat vaihtuvat. Jotkut kohteet eivät avaudu yhtä helposti. Tyrväntöläiset saivat käskyn tuhota Hoilammin parakkikylän maastossa vihollisjoukon, joka uhkasi suomalaisten huoltoyhteyksiä. Yöllinen syksyinen retki oli raskas ja kohtalokas, se maksoi muun muassa komppanianpäällikön hengen. Me sen sijaan näemme tienvieren leppäpusikkoa, välillä seurue oli historiatulvassa pää pyörryksissä siitä, missä nyt mennään. Vauhdikkaan päivän päätti juhlaillallinen Aunuksessa.
Syväri on mahtava virta
Keskiviikon aamupäivällä olimme jo Syvärin toisella puolella. Halusimme nähdä ainakin Syvärin voimalaitoksen, jonka patoja pitkin tyrväntöläiset pääsivät virran itäpuolelle. Voimalaitos on aivan saman näköinen kuin ennen sotaa. Pienen ajon päässä tästä on Munkalanpuron taistelupaikka. Se oli kauimmainen paikka, missä komppania kävi kääntymässä, sillanpää vihollisen puolella virtaa. Munkalanpuro sinänsä on pahainen noro, mutta sen törmillä olevat taisteluhaudat ja siellä kaatuneiden luettelo kertovat, miten kovasti paikalla otettiin yhteen.
On vaikea tarkkaan paikallistaa, missä tyrväntöläiskomppania vietti pitkät asemasodan kuukaudet. Lähellä Lotinanpeltoa Syvärin läntisellä rannalla taidamme sattumalta pitää taukoa samoilla paikoilla, missä Tyrvännön pojatkin majailivat. Heikki Lemola arvelee, että meiltä menisi päivän verran, jos hakisimme ryteiköistä esiin juoksuhaudat ja korsunpohjat. Mutta siellä ne varmasti ovat. Syvärin rannassa oli kalassa nuoria miehiä, jotka kertoivat löytäneensä metsistä suomalaisia tuntolevyjä ja muita sotamuistoja, jopa konekiväärin. Kun suurhyökkäys 1944 alkoi Lotinanpellon suunnassa, tykistökeskitysten voima oli lamaannuttava, ja pakenevilta suomalaisilta jäi paljon kaatuneita ja haavoittuneita. Juttutuokio Syvärillä on pitkä. Heikki kertoo asemasotavaiheen elämästä, ja hänelle tehdyissä kysymyksissä vilisevät korsuelämä, vartiovuorot, ruoka, syöpäläiset ja muu rintaman arki. Heikki oli ollut osan aikaa tarkka-ampujana. "Ikävää hommaa", sanoo hän. Pimeään aikaan tehtävään kuului vartiomiesten saattaminen rannan etuvartioihin ja niiden välinen valvonta. Venäläinen sieppauspartio saattoi yllättää missä ja milloin vain.
Sodan dramatiikka kasvaa, kun siirrymme Sahanmäkeen. Suurhyökkäyksen alkaessa tyrväntöläiset sattuivat olemaan siellä lepovuorossa. Hyökkäyksen voima näkyi mäkeen suunnattuna tykkitulena ja viereisten soiden yli rämpivinä pakokauhuisina miehinä. Tästä alkoi molempien perääntymistaival, sekä heidän että meidän. Komppania oli vetäytynyt milloin harkittuja viivytystaisteluja käyden, milloin sekasortoisena joukkona. Heidän reittinsä kulkeminen herättää ristiriitaisia tunteita: toisaalta seurattava tarina kertoo ahdistavasta paosta ylivoiman alta, toisaalta kylät ja näkymät ovat huikean kauniita. Tie vie jokensa varrella nököttävästä harmaasta ikiaikaisen tuntuisesta karjalaiskylästä toiseen. Kinkijeva, Mäkriä ja Pisi olivat sotilaille lepo- tai läpikulkupaikkoja, meille ajan patinoimaa näennäisen idyllistä silmänruokaa. Näennäisyys syntyy luonnollisesti siitä elintasokuilusta, joka ammottaa Suomen ja Venäjän rajoilla. Mistä elänevät karjalaiskylät, matkan varrella kun ei ole ainuttakaan viljapeltoa. Vilja tuodaan etelästä, täällä ruplat tulevat ehkä eläkkeistä, vihannesmailta tai metsätöistä.
Aleksanteri Syväriläinen
Tauon synkeään sotahistoriaan tuo käynti Syvärin luostarissa. Tosin sekin liittyy tyrväntöläiskomppanian vaiheisiin. Siellä oli aikanaan esikunta, sotasairaala ja huoltokeskus. Heikki ja Matti kävivät molemmat tässä kenttäsairaalassa toipumassa. Luostarin voimala näkyy raunioina, sen toiminnasta muuten vastasi myös Tyrvännön mies.
Luostari tarjoaa loistoa ja kurjuutta. Ortodoksinen kirkko on saanut kunnostettua vain osan rakennuksista, pyhimyksen jäännökset lepäävät viimeistä piirtoa myöten upeasti restauroidussa luostarikirkossa. Vieressä on rakennuksina vähintään yhtä vaikuttavia kirkkoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän raunioina. Ränsistyneiden muurien suojissa toimii mielisairaala, ja apaattisen näköisiä potilaita istuskelee sortuvien rakennusten tiilikasoilla. Me vierailijat ihailemme päät kenossa kunnostusta odottavan luostarin vuosisatoja vanhoja suuria katto- ja seinämaalauksia.
Yö yllättää Suurmäessä
Heikki itse luonnehti Suurmäen hyökkäystä komppanian raskaimmaksi päiväksi. Neuvostoliittolaiset valmistelivat Vitelen ylitystä Suurmäessä, ja pataljoona oli saanut käskyn hyökätä kylään sekä karkottaa vihollinen. Meille oli hyvin tärkeää löytää tuo taistelupaikka. Se oli tärkeää Tyrvännön pojista kirjoittavalle Erkille, ja etenkin niille, joiden omaisia ja sukulaisia oli kaatunut Suurmäen taistelussa. Suurmäen kylä löytyi kyllä helposti, mutta mistä pyrki tyrväntöläiskomppania laajalle kylänmäelle? Kello oli jo puoli kymmenen illalla, kun arvelimme olevamme oikeilla seuduilla. Koska kukaan ei saa kiinni maastosta, käymme kylässä kyselemässä vanhoja paikallisia ihmisiä. Mukaan löytyy Nikolai-niminen mies, joka oli kymmenvuotias poika taistelujen riehuessa. Hän tietää kyllä paikat, joissa käytiin "hyvät taistelukset", mutta ei hän tietenkään voi tietää, missä kaiken myllerryksen keskellä juuri tyrväntöläiset hyökkäsivät. Niin kahlaamme illan hämärtyessä maastoja, mäensyrjiä ja Vitelejoen rantoja. Taistelupaikkoja ja siltojen jäänteitä kyllä löytyy, mutta tässä retkessä onkin poikkeuksellista se pikkutarkkuus, jolla haluamme jäljittää juuri yhden komppanian vaiheet ja polut. Meille ei riitä yleisnäkymä.
Heikin kertomus Suurmäestä on karua kuultavaa. Määrä oli tehdä yllätyshyökkäys, joka olisi saattanut onnistuakin ilman tyrväntöläisten niskaan satanutta omaa tykkitulta. Puolustajat ehtivät asemiinsa, ja pian vihollisen konekiväärituli lakaisi pitkin mäensyrjiä. Sinne jäivät Sulo Kautio, Osmo Toukonen ja monet muut. Oikean paikan haku on kuin jännittävää palapeliä. Pitää löytää kohta, jossa sotapäiväkirja, Erkin tutkimustiedot, Heikin muistikuvat ja Nikolain kertoma osuvat yhteen. Henki on, että pois ei lähdetä, ennen kuin asia on selvä. Vihdoin ennen keskiyötä voimme todeta, että tässä sen täytyi olla. Tutkittavaa jää myös taaksemme, muun muassa Nikolain tiedot Suurmäkeen haudatuista suomalaisista. Kun pääsemme Pitkärantaan kello 1.30, kukaan ei taatusti jaksa ajatella illanistujaisia.
Nietjärven kauhut
Seuraava kohde on kuin Suurmäen onnekkaampi toisinto. Torstain alkajaisiksi lähdemme etsimään Nietjärven u-asemaa. Kuten aiemmin todettu, sodan viimeisenä taistelupaikkana ja suurhyökkäyksen pysäytyspaikkana se on hyvin merkittävä - ja siis ehdottomasti löydettävä. Jo Nietjärveä lähestyttäessä alkaa polttaa, mäensyrjiin ilmestyy poteroiden ja juoksuhautojen jäänteitä. Kun jalkaudumme metsään, alkavat vetiset kranaatinkuopat tihetä. Pian löydämme kivisen mäen, joka on täynnään poteroita. Palaneet puutkin kertovat sodan tulista. Heikki tuntuu heti tunnistavan paikan; tässä pataljoonan komentaja Lehtonen sai kranaattiosuman. Mutta tyrväntöläiset olivat etuasemassa jonkin matkan päässä. Jatkamme etsintää ja löydämme juuri oikean maaston. Siellä ovat melkein koskemattomina heidän juoksuhautansa ja taistelupaikkansa. Tuntuu kouraisevalta seistä niiden äärellä ja kuulla Heikin kertovan jatkuvasta tulesta, pakokauhusta, hiekkapilvissä jumiutuvista aseista ja tulituksen pauhusta. Heikin vaatimaton kertomistyyli vielä korostaa dramatiikkaa. Kumpareen syrjän kielojen seassa on räjähdyksen rikkoma tankin pyörä. Aika vaisuina sieltä lähdimme.
Sortavalan ja Niiralan kautta kotiin
Aina bussimatkan aikana tarjolla oli kiinnostuneille jokin tietopaketti: milloin sotataipaleelta, pitäjistä, yleisestä historian kehyksestä, milloin sota-ajan ääniä, valokuvia tai luettavaa. Kun käymme läpi välirauhan tuloa ja kotiuttamisvaihetta, nähdyn, kuullun ja koetun määrä tuntuu valuvan yli äyräidensä. Astia on jo kukkaroillaan, kun Ludmila Novikova kierrättää meitä Sortavalassa. Kaupungissa on jäljellä hämmästyttävä määrä suomalaisrakennuksia, rakennustaiteesta kiinnostuneille se on monipuolinen ja kiinnostava kohde. Muuten Sortavala on täysin venäläinen kaupunki.
Matkan mittaan saapuu kännykkäviesti Suomen pääministerin erosta. Jäätteenmäen kujanjuoksun päätös nostattaa huutomyrskyn, puolesta ja vastaan. Miten on, palaammeko Suomeen ollenkaan? Lepaalle saapuu kuitenkin 19.6. tunti ennen keskiyötä aika väsynyt retkue. Kaikki tuntuvat varsin tyytyväisiltä, Karjalasta oli löydetty se, mitä itse kukin oli lähtenyt hakemaankin, ja yllätykset vielä päälle. Ennakko-ohjelma toteutui hyvin. Veteraanit olivat vielä voimissaan, ja Erkin tutkimukseen kertyi lisämateriaalia. Hän sanoo joutuneensa tarkistamaan vielä käsityksiään monissa kohdin nähtyään tapahtumapaikat omin silmin. Niillä, joille sotahistoria ei ollut tärkein kiinnostuksen kohde, karjalaisessa kulttuurisokissa oli hetken sulateltavaa.
Matkan kuvia löytyy Tyrväntö-verkosta osoitteessa www.tyrvanto.net. Komppanian vaiheisiin voi palata paljon tarkemmin, kunhan julkaisu Tyrvännön pojat jatkosodassa ilmestyy Tyrväntö-seuran julkaisuja -sarjassa.
Tyrvännön Joulu 2003
Tyrvännön Joululehdet