Tyrvännön Joulu 2003 |  |
Eero Ojanen
Valvatti Vaulo
Valvatti Vaulo poistui keskuudestamme rauhallisesti 93 vuoden ikäisenä Pappilanniemen sairaalassa 15. tammikuuta 2003.
Ulla Kaarina Valvatti Vaulo syntyi Helsingissä 6.11.1909 perheen toisena lapsena. Valvatin voimakas kulttuuritahto oli jo kodin perua. Hänen isänsä, maisteri K.V. Vaulo oli monipuolinen, hyvin oppinut intellektuelli. Hän oli mukana tuomassa kansanopistoaatetta Suomeen ja edusti muutenkin tuolloin uutta luovia kasvatustieteellisiä virtauksia. Myös omien lasten kasvattamiseen isä-Vaulo paneutui äärimmäisen tarkasti, hellästi ja määrätietoisesti. Valvatin äiti oli Ylikartanon tyttäriä, monille tyrväntöläisille tutuksi tullut ja korkeaan ikään elänyt Maija (oik. Aliina) Vaulo, os. Rantanen. Myös hän oli käynyt kouluja ja toiminut muun muassa kansanopiston opettajana.
Valvatin syntyessä isän virkapaikka oli kansakoulujen tarkastajana Alavuden piirissä. Perhe muutti pian Keuruulle ja Keuruun kodin varhaisimmat muistot säilyivät Valvatin mielessä lämpiminä koko elämän. Vuonna 1915 kolmilapsinen perhe muutti isän työn perässä Hämeeseen ja asettui äidin kotitaloon, Tyrvännön Retulan Ylikartanoon. Kodin vahva henki, kristillinen perusta sekä luja yhteenkuuluvuus loivat koko elämää kannattaneen perustan, joka auttoi myös vaikeimmissa vaiheissa. Isän kuolema murhamiehen luodista omassa kodissaan sisällissodan aikana huhtikuussa 1918 ei väistynyt pienen tytön mielestä koskaan.
Äidinpuoleisen suvun ja talon perintöä Valvatille välittivät myös äidinisä Kaarle Rantanen sekä kotitaloon jääneet naimattomat tädit. Vaari-Rantanen oli tärkeä vaikuttaja, hän oli monipuolinen kulttuurin ystävä, ja hänellä oli selkeä sosiaalinen omatunto. Ylikartanossa järjestettiin kokouksia, hartaustilaisuuksia ja kulttuuritilaisuuksia. Myös heikompien auttaminen oli osa elämää. Toisaalta Ylikartanon henki ja perinne ovat sukupolvesta toiseen eläneet voimakkaasti nimenomaan naisten kautta, ja esimerkiksi käsityöperinne oli Valvatille pienestä pitäen tuttu asia.
Lasten kouluunlähtö oli luonteva asia talossa, jossa koulutusta ja suomen kielen viljelyä oli aktiivisti kannatettu jo valtiopäivämies Matti Retulan ajoista lähtien 1800-luvulla. Nyt Maija Vaulo seurasi huoltajana lapsiaan 1920-luvulla ensin koulukaupunkiin Hämeenlinnaan ja sittemmin yliopistokaupunkiin Helsinkiin. Valvatti tuli kahta vuotta vanhemman Talvikki-sisaren tavoin ylioppilaaksi Hämeenlinnan suomalaisesta yhteiskoulusta 1929 ja lähti opiskelemaan historiaa. Retulansaaren historiallinen maisema ja Myllymäen rautakautiset löydöt olivat hyvin tiedossa, ympäristö taisi vaikuttaa opiskelualankin valintaan.
1930-luvun kuohuvat opiskeluvuodet olivat asioita, joista Valvatti mielellään aina kertoili. Hän sisäisti voimakkaasti ajankohtaisen suomalaisuusaatteen, myös hänen laudaturtyönsä liittyi Hämeen historiaan ja seurakuntien perustamiseen keskiajalla. Maisteriksi valmistuttuaan Valvatti työskenteli historianopettajana muun muassa Helsingissä. Sisaruksista nuorin, Kaarle (Kalle) opiskeli agronomiksi ja otti Ylikartanon isännyyden hoitoonsa 1938.
Talvisota muutti ratkaisevasti perheen koko elämän. Valvatti ja Talvikki palasivat jo sodan alussa kotiin. Siellä riittikin työtä muun muassa Viipurin ympäristöstä kiireesti evakuoitujen karjalaisten majoittamisessa. Joulun jälkeen tuli tieto Kalle-veljen kaatumisesta partioretkellä Muolaassa jouluaaton aattona. Talon jääminen vaille isäntää merkitsi sitä, että sisarukset jättivät omat uransa ja jäivät kotitaloon. Sotavuosina he osallistuivat aktiivisesti lottatoimintaan. Lotat leipoivat leipää ja valmistivat vaatteita rintamalle sekä osallistuivat ilmavalvontaan Lahdentaan kartanon tornissa. Talvikki ja Valvatti toimivat myös pienten lottatyttöjen ohjaajina. Kotona oli jatkuvasti majoitettava vieraita, jatkosodan loppuvaiheissa taloon tuli myös saksalaisten Suomeen pakkosiirrättämiä inkeriläisiä. Sotavuodet olivat vaikeaa ja haastavaa aikaa, jolloin naisten itsenäistä panosta todella tarvittiin, ja Valvatti palasi muistoissaan näihin aikoihin mielellään.
Sotavuosina ja niiden jälkeen oli opeteltava maanviljelijän ammatti. Kalle-veli oli ollut A.I. Virtasen oppilas ja sisarukset ryhtyivät jo varhain valmistamaan muun muassa AIV-rehua, joka osoittautui myös vaivannäön arvoiseksi uudistukseksi. Yhdessä "maisterit", kuten heitä paikkakunnalla kutsuttiin, hoitivat taloaan kuuden vuosikymmenen ajan, miltei loppuun saakka myös maataloutta harjoittaen. Varsinkin karjanhoito oli molemmille rakasta eikä eläimistä olisi haluttu luopua, mutta EU-jäsenyyden tuoma uusi tilanne loputtomine säädöksineen johti lopettamispäätökseen vuonna 1995.
Vuonna 1999 sisarukset testamenttasivat ja lahjoittivat talonsa Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle. Talvikki Vaulo kuoli pian tämän jälkeen, Valvatti jäi yhdessä heidän kasvattityttärensä Raija Vaulon kanssa rakkaaseen kotiin asumaan ja sai asua siellä lähes viimeiseen saakka.
Opillisen ja tiedollisen sivistyksen ehdoton arvostaminen oli Valvatin elämän johtolanka. Siihen yhtyi luja tietoisuus omista talonpoikaisista juurista. Oma asuinympäristö, kotiseutu ja sen ihmiset olivat tärkeitä. Hän osallistui eräiden tyrväntöläisten yhdistysten, kuten SPR:n paikallisosaston ja Kansallisseuran naisjaoston toimintaan. Tyrvännön kunnan asioissa hän hoiti muun muassa suhteita ruotsalaiseen ystävyyskuntaan, joka avusti Haukilan uuden terveystalon rakentamista. Tyrväntö-seuran toimintaan sisarukset osallistuivat alusta lähtien ja Valvatti oli myöhemmin seuran kunniajäsen. Myös Tyrvännön kalastus- ja talonpoikaismuseon synty on paljolti Vaulon sisarusten, lähinnä Talvikin aikaansaannosta.
Valvatin suurtyö oli itsenäisen Tyrvännön kunnan viimeisinä vuosina 1968 ilmestynyt historiateos "Tyrvännön vaiheita". Tuolloin jo hyvin iäkäs Maija-äiti kannusti tyttärensä kirjoittamista loppuun saakka. Tuloksena oli ensimmäinen nykyaikainen kokonaisesitys Tyrvännön historiasta. Se on edelleen lukemisen arvoinen, todella nasevasti ja elävästi kirjoitettu, lämmintä suhdetta aiheeseensa henkivä kirja. Kirjaan sisältyi toivomus siitä, että joskus kirjoitettaisiin vielä laajempi Tyrvännön historia, ja kesällä 2002 Valvatti sai vielä nähdä tämän asian toteutumisen.
Vielä suurempi elämäntyö oli kuitenkin itse Ylikartano. Sisarukset ryhtyivät alusta alkaen vaalimaan kotitalon ja koko maiseman vahvaa historiaa. Hämäläisen Osakunnan Tyrväntöön 1948 tekemä kotiseuturetki oli eräs konkreettinen sysäys, joka osaltaan pani alulle Ylikartanon kotimuseon. Vaulot säilyttivät monien sukupolvien luomaa kulttuuriperintöä myös sellaisena aikana, jolloin vanhan arvostaminen ei yleisesti ollut kovinkaan huudossa. Kotimuseosta ja koko talosta kehittyi pienimuotoinen kulttuurinähtävyys, jonka aito henki ja ilmapiiri veti vuodesta toiseen kiinnostuneita ihmisiä puoleensa. Talon ympärille muodostui ystäväpiiri, jossa oli monenlaisia ihmisiä eri puolilta maata. Aikoinaan taloissa kesävieraina olleet kaupunkilaisperheet saattoivat hankkia saaresta oman kesämökin, ja yhteydet kesäasukkaiden sekä talonväen välillä säilyivät sukupolvesta toiseen. Talossa vieraili monien alojen kulttuuri-ihmisiä, ja myös nämä kontaktit olivat Valvatille muistoissa rakkaita vielä myöhemminkin.
Ylikartanon koko tunnelma oli jotain hyvin erikoista, kuin olisi siirtynyt toiseen tai toisenlaiseen aikaan. Ensikertalainen kävijä jäi helposti ihmettelemään, onko tällaista ylipäätään olemassa. Sisarukset saivat työstään Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston tunnustuspalkinnon 1998.
Valvatti itse koki oman elämäntehtävänsä kulttuuriperinnön vaalijana, ylläpitäjänä ja siirtäjänä hyvin tietoisesti ja konkreettisesti. Viimeisinä vuosinaan hän seurasi kiinteästi talossa tehtäviä korjaus- ja inventointitöitä, kertoi muisteluksiaan ja iloitsi siitä, että talon elämä jatkaa uudessa muodossaan samaa perintöä. Hän kantoi luonnollisesti huolta siitä, miten heidän elämäntyönsä tulee säilymään, mutta osoitti talon uusia hoitajia kohtaan myös vahvaa luottamusta. Hän esitti omana toiveenaan, että heidän tallentamansa perinne voisi säilyä itse talossa ja että talo myös henkisesti jatkaisi heidän pohjaltaan. Toisaalta hän selkeästi ymmärsi, että uuden vaiheen suunnittelu vie aikansa eikä ole aivan yksinkertainen asia.
Valvatti säilyi loppuun saakka henkisesti vireänä, mutta ilmaisi aivan viimeisinä aikoinaan hyvin tietoisesti myös sen, että hän on jo kovin väsynyt ja haluaa levätä. Vieraat hän vuoteensa vierellä tunnisti loppuun saakka, mutta seuranpitämisen aika oli jo ohi. Valvatti todellakin nukkui pois, lähti jo poismenneiden omiensa luokse.
Valvatti Vauloa jäivät kaipaamaan Raija sekä ystävien joukko, joka hänen myötään menetti paljon. Valvatti jää muistoihin todella sivistyneenä, lämpimänä, huumorintajuisena ja loputtoman vieraanvaraisena ihmisenä, jonka värikäs tarinointi loihti menneisyyden eläväksi ja sai kuulijankin uppoutumaan syvälle aikojen virtaan. Valvatti kertoi mielellään niin talon, suvun kuin koko Tyrvännönkin historiasta, ja tarinoissa oli yhä uudelleen jokin merkillinen hohde. Talossa on säilynyt runsaasti kirjallista jäämistöä, ja Valvatin muistitietoa talletettiin viimeisinä vuosina systemaattisesti. Meillä on nyt runsaasti aineistoa, josta tulevaisuudessa on iloa ja hyötyä Ylikartanon toiminnan jatkamisessa.
Talo on Valvatin jälkeen kovin tyhjä eikä mikään voi häntä ja muita suvun jäseniä siellä korvata. Yksi aikakausi talon historiassa on ohi. Valvatti Vaulo jätti meille paljon, hän jätti vaativan tehtävän ja kovan haasteen, mutta ennen muuta hän jätti sitä myönteistä voimaa, henkeä, jonka avulla itse kukin kannattelemme kulttuuria eteenpäin.
Tyrvännön Joulu 2003
Tyrvännön Joululehdet