Tyrvännön Joulu 2002

    Tyrvännön Joulu 2002

    Juttuja Tokeensuun kesälehdestä

      Leena, Marjatta ja Kaisa Tuovinen sekä karjakko Riikka Tokeensuussa tallirakennuksen edessä talvisodan aikana 1940.

      Tokeensuussa kaikki lapsuutensa kesät viettäneet helsinkiläiset Tuovisen tytöt toimittivat jatkosodan aikana käsin kirjoitettua Leivo-nimistä lehteä yhdessä naapuriystäviensä kanssa. Jutut ja kuvat Tyrvännön joulu -lehteen on toimittanut veli Matti Tuovinen.

       

       

      Tulipalo

      29.6.1941
      Leivon erikoiskirjeenvaihtajalta

      Ennen kuin olin edes kunnolla herännyt, kuulin rouva Raatikaisen eteisessä kertovan äidille, että Runolinnan huvilalla on tulipalo. Heti karisivat viimeisetkin unen rippeet silmistäni. Uteliaisuus heräsi ja lähdin Marjatan ja Kaisan kanssa pyörällä kirkonkylää kohti.

      Saavuttuamme Laurilan tienhaaraan, näimme siellä paloauton sekä pitkän ihmiskulkueen sankkoineen. Toiset menivät kaivolle, toiset palavalle huvilalle. Tapasimme Kyllikin ja Juhanin, jotka olivat jo aikaisemmin saapuneet palopaikalle. Marjatta ja Juhani ottivat sankot ja rupesivat kantamaan vettä. Siirryimme sitten lähemmäksi palopaikkaa. Huvila oli jo melkein raunioina. Vankka savu nousi hiiltyneistä ja kytevistä hirsistä.

      Kanttori oli alusta alkaen ottanut johdon käsiinsä. Hänen sotilaspukunsa oli aivan likomärkä. Pian tuli kuitenkin kirkonmenojen aika ja hänen oli lähdettävä urkujen ääreen. Kävelimme ja katselimme ympärillemme. Huomasimme vanhan rouva Runolinnan lepäävän pyörryksissä pelastetussa keinutuolissa. Hän oli ollut yksin kotona tulipalon alkaessa. Hädissään hän oli ruvennut heittelemään sänkyvaatteita ulos ikkunasta.

      Naapurin väki hälytti palokunnan ja toiset alkoivat hakea tavaroita pois liekeistä. Mutta pian tuli sai niin suuren vallan, että irtaimistoa ei voitu enää pelastaa. Lento-Jussi meni kuitenkin vielä urhoollisesti sisään ja toi sieltä säilyneen hetekan.

      Sammutusväkenä oli monenlaisia hupaisan näköisiä tyyppejä. Mm. poliisi Järvinen oli vain ihokaspaita päällään. Anttilalla oli paita housujen päällä. Kun Aukusti Koski huomasi tulen vielä kytevän eräässä nurkassa, hän huusi: "Antakaahan pojjat se letku tänne." Vähitellen muut ihmiset hajaantuivat, vain vartijat jäivät paikalle.

      Leena 14 v.

       

      Kulkukauppias

      Penttilään tuli eräs kulkukauppias, joka oli ihan ryssän näköinen. Hänellä oli kolme suurta peltikapsekkia. Hänen paitansa oli aivan rikkinäinen ja housun napit olivat melkein kokonaan auki. Pää oli lähes kalju ja silmät pullotti. "Ostakaa rihkamaa, pitsiä suuri valikoima ilman pisteitä. Tässä olisi tytöille hyvät puserot jne." Hillevi osti hiusneuloja ja Kyllikki hiusverkon.

      Juuri kun hän oli menossa pois, hän kääntyi ympäri ja sanoi: "Saisiko täällä keittää kahvia? Minulla on kyllä kahvipannu. Ai, pesässä onkin tuli." Hän meni hakemaan kahvipannun siitä suuresta peltikapsekista. Kahvipannun nokassa oli suuri paperituppo. Ja hän sanoi, että se on siinä sitä varten, että kahvin haju ei pääse pois. Siinä juodessaan hän sanoi, että kissalle pitäisi panna verho, ettei se häpeä.

      Kauppias kertoi asuvansa Helsingissä ja lähtiessään hän sanoi, ettei kukaan ihminen osta silloin, kun tavara on hyvää ja halpaa vaan silloin, kun se on huonoa ja kallista.

      Kaisa 10 v.

       

      Siirtoväki saapuu

      Eräänä kauniina päivänä Lyydi Hannukkala soitti äidille ja pyysi häntä sekä meitä tyttöjä avukseen keittämään ruispuuroa siirtoväelle. Sitä oli nimittäin tulossa Lahdentaan koululle 80 henkilöä. Villekin oli määrätty hevosella Parolaan hakemaan väkeä.

      Klo 6 lähdimme siis äiti, Leena ja minä koululle mukanamme syviä lautasia ja lusikoita niin suuri määrä kuin Jäntin ja meidän talouksista liikeni. Tapasimme pihalla rouva Jaakkolan ja hänen johdollaan pääsimme koulun keittolaan. Hän näytti vähän niiden vähien tavaroiden säilytyspaikkoja, joita siellä oli. Työnjako pantiin heti toimeen. Leena lähti hakemaan Hannukkalasta jauhoja, minä menin hakemaan puita ja vettä, ja äiti jäi sisään järjestelemään. Valmisteluiden jälkeen puuro oli vihdoin kiehumassa ja Lyydi H. saapui tuoden mukanaan tarpeellisia tavaroita.

      Sitten alkoi odottaminen. Muut istuskelivat, kun vuorotellen jokainen oli puuroa sekoittamassa jättiläismäisellä kauhalla. Puuro tuli valmiiksi eikä väkeä vain kuulunut. Voihdoin saapui kuitenkin yksi hevoskuormallinen. Ihmiset nousivat pois ja tavarat nostettiin maahan. Suureksi hämmästykseksi kuulimme heidän olevan Lauritsalasta.

      Eräs vanha mummo rupesi heti voivottelemaan: "Voi, voi sentään, minun yksi pakettini joutui toiseen hevoseen. Mahtaako se enää löytyä, taitaa olla mennyttä." Siitäkös hälinä nousi. Opettaja kulki ympäriinsä ja rupesi selittelemään: "Tämähän oli vallan hullua, voi, voi, missä se teidän kuskinne oikein on, taisi jo lähteä, niin niin. Mutta nyt olette joutuneet aivan väärään paikkaan, aivan erilleen lauritsalalaisista, tämäpäs hassua. Mitä ne järjestäjät oikein meinaavat? Minäpä soitankin heille ja kysyn vähän selitystä." Lähti siitä soittamaan, mutta ei asiasta selvää tullut. "Ei muuta kuin käykää sisälle, niin saatte puuroa syödäksenne."

      Kun tämä joukko oli saatu syömään, tuli maitoauto täydessä kuormassa, n. 20 henkeä tavaroineen. Muutama ihminen hyppäsi pois autosta. He selittivät kaikkien ällistykseksi, että muut eivät pääse omin voimin liikkumaan, vaan heitä täytyy auttaa. Aivan pahaa teki katsella yhtä vanhaa miestä, joka nojasi portin pieleen, kun ei muusta tukea löytänyt. Hänessä ei ollut juuri muuta kuin luuta ja nahkaa ja pitkä parransänki. Hän kertoi myöhemmin, että hänellä on mahahaava. Eräs vanha mies oli jalaton, mutta siitä huolimatta iloinen. Hän tuumasi vain olevansa kuitenkin mies, vaikka vähän lyhyt. Muuan nainen oli taas aivan sokea ja muutenkin kannettava. Parilla ihmisellä oli nivelreuma.

      Vähitellen saimme kaikki sisään puuron ääreen ja sen jälkeen makuusijoilleen vain luokan lattialle. Hiukan ennen puolta yötä pääsimme lähtemään kotiin.

      Marjatta 16 v.

    Tyrvännön Joulu 2002
    Tyrvännön Joululehdet


    Tyrväntö-seuran kotisivu