Tyrvännön Joulu 2002 |  |
Paavo Helanterä
Moottoriveneonnettomuus Vanajavedellä
Heinäkuun 3. päivänä 1937 sattui Vanajavedellä moottoriveneonnettomuus, joka järkytti tyrväntöläisten kesärauhaa poikkeuksellisesti. Tapahtumien keskipisteeseen joutui isäni Arvi Helanterä, silloin 32-vuotias, onnistui pelastamaan yhdeksän henkilöä kymmenestä hukkumiskuolemalta. Tuon päivän iltana lähellä puolta yötä heräsin äitini toistuvaan käyskentelyyn ulkona. Kun isä ei ollut vielä tullut järveltä, jolla oli kova tuuli, aloimme toden teolla huolestua. Kun hän sitten tuli kello 2-3:n aikaan, hänen vaatteensa olivat märät. Jostakin niin vakavasta hän keskusteli äidin kanssa ulkona, että 6-vuotiaan siskoni ja minun, 9-vuotiaan, he eivät halunneet sitä yöllä kuulevan. Aamulla herättyämme meillä olikin mökissämme ja pihassamme paljon ihmisiä poliiseista lähtien. Nuo tapahtumat ovat askarruttaneet mieltäni vuosikymmeniä. Tietoa ja aineistoa on kertynyt, mutta se on jäänyt tutkimatta ja vain muistin ja keräämieni sanomalehtien varaan. Olen tavannut joukon silminnäkijöitä ja haastatellut heitä vuosien varrella.
Tuona ikimuistettavana lauantaina kello 18.45 Hämeenlinnan Sairiosta lähti kultaseppä Erkki Kiialan omistama moottorivene. Siinä oli kymmenen hengen seurue, joka aikoi viikonlopun viettoon Sääksmäen rannikolla olevaan Keso-nimiseen saareen. Matka kapeaa Vanajaveden osaa taittui hyvin, kunnes ehdittiin aavalle Sääksmäenselälle, joksi Hämeenlinnan veneilijät siihen aikaan kutsuivat Vanajaveden suurinta selkää.
Seurue sai Suntista, jossa selkä aukenee lähes 16 kilometriä pitkäksi, vastaansa kovan luoteistuulen. Moottorivene alkoi vuotaa runsaasti. Tulvivaa vettä yritettiin poistaa, mutta työ osoittautui toivottomaksi. Kun ehdittiin paikkaan, joka on 2,5 kilometriä Suntista ja runsaan kilometrin etäisyydellä Pikky-Pyterin saaresta, moottorivene alkoi täyttyä vedellä hieman ennen kello 21:tä. Matkaa Kesoon oli vielä 4,5 kilometriä.
Isäni oli kokemassa pitkäsiimaa n. 200 metrin päässä, kun ohi ajavan moottoriveneen ääni lakkasi kuulumasta ja vene pysähtyi. Hän havaitsi sen olevan puoliksi uponneena vesilastissa ja matkustajien yrittävän siirtyä hinauksessa olevaan soutuveneeseen. Isä keskeytti heti siiman kokemisen ja lähti soutamaan kiireesti avuksi.
Kun hän ehti paikalle, alkoi sananmukaisesti taistelu elämästä ja kuolemasta puolin ja toisin. Hädänalaiset näyttivät olevan kauhun lamaannuttamina poissa tolaltaan, koska suurin osa heistä oli täysin uimataidottomia. Moottorivene alkoi täyttyä nopeasti vedellä ja se uppoaisi millä hetkellä tahansa. Kun hätääntyneet ihmiset ryntäsivät hinattavaan soutuveneeseen, se kaatui, täyttyi vedellä ja kaikki joutuivat veden varaan. Kuolemanhädässä olevat tarttuivat isäni veneen laitoihin ja sekin vene joutui vesilastiin. Mutta isä säilytti harkintakykynsä ja sai tuulen ja aaltojen kohinassa kovasti huutamalla ihmispoloiset tajuamaan, että veneeseen oli noustava vain keulasta tai perästä, sillä yksi ainoa laidasta yrittävä saisi veneen kallistumaan vesilastissa ja täyttymään vedellä. Hän kertoi jopa joutuneensa lyömään varovasti airolla monen käsille saadakseen heidät käsittämään tilanteen vaarallisuuden. Hän sai autetuksi omaan veneeseensä viisi ihmistä. Enempää siinä vaiheessa vesilastissa oleva pieni vene ei kantaisi. Toiset viisi isä sai tajuamaan kehotuksen jäädä veteen veneensä ulkopuolelle laidoista kiinni pitäen tai jäädä samalla tavoin kumollaan kelluvasta soutuveneestä kiinni pitäen. Samanaikaisesti hän havaitsi moottoriveneen alkavan upota ja vetää hinausköydellä hinattavaa soutuvenettä mukanaan syvyyteen. Hän sai siirretyksi aallokossa veneensä moottoriveneen lähelle ja lyödyksi hinausköyden viime hetkellä poikki aina mukanaan olevalla pienellä kirveellä ja ehti vielä kehottaa vedessä olevia siirtymään kauemmaksi vajoavasta moottoriveneestä, jotta vajoamispyörre ei vetäisi ketään mukanaan. Vene vajosi n. 15 metrin syvyyteen, minkä voin todeta merikortista.
Näin järki alkoi voittaa. Vettä alettiin tyhjentää isän veneestä, ja kaatunut soutuvene saatiin käännetyksi oikein päin. Koska puinen soutuvene ei uppoa, se kantoi viisi ihmistä vesilastissakin, kun sitä kuormitettiin vain vedessä kelluvien ihmisten painolla heidän pidellessään kiinni veneen laidoista.
Kesken kaiken pelastettujen joukosta kuului huuto: "Onni hukkuu!" Isä kääntyi ja näki uppoavan ihmisen sormenpäät aallon pohjalta. Hänen oli syöksyttävä veteen ja uitava olettamalleen uppoamispaikalle ja sukellettava vajoavan perään. Jälkeenpäin hän kertoi olleen todella hyvää onnea, että hän löysi uppoavan sameassa vedessä ja ettei hänestä itsestään tullut uhria, kun hän joutui olemaan veden alla kovin kauan. Tämä oli kuudes pelastettava, jonka hän joutui auttamaan veneeseensä. Sitä ennen hänen oli heitettävä tekemänsä puinen syöttiastia yli laidan tehdäkseen tilaa veneeseen. Tuolloin siimat syötettiin särjenpaloilla, joita varten syöttiastiaa tarvittiin.
Tämä kaikki tapahtui 10-15 minuutissa viiden sanomalehden, poliisikuulustelujen ja isäni antamien tietojen perusteella. Sanomalehti Hämeen Kansan mukaan pelastetut olivat sahatyönjohtaja Onni Raittinen, tämän veli Jaakko Raittinen, työmies Tauno Heino, kauppa-apulainen Hanna Jokipii, kauppapalvelija Eila Kulonen ja verkatehtaan työläinen Julia Laurila. Lähes kaikki onnettomuusveneessä mukana olleet samoin kuin Keson-kävijät olivat isälle ja osa minullekin tuttuja.
Navakasta tuulesta huolimatta selällä oli muitakin siimakalastajia. Tyrväntöläiset August ja Kosti Fagerlund sekä heidän sisarenpoikansa Lauri Fagerlund olivat hieman kauempana nähneet Laurin kertoman mukaan, mitä oli tapahtumassa. He riensivät soutamalla paikalle. Isä kertoi heidän olleen ratkaisevaksi avuksi heidän jäädessään auttamaan isän lähtiessä kuljettamaan pelastamiaan kotimatkalle.
Kesälauantaisin Vanajavedellä oli vilkas veneliikenne kaupunkilaisten rientäessä saariin, eniten Kesoon viikonlopuksi. Niinpä isänikin oli lapsesta saakka ollut mukana siihen asti, kunnes muutti perheensä kokonaan Sääksmäenselän rannalle Tyrväntöön 1934. Hän oli omistanut aikaisemmin ensin moottoriveneen, sitten purjeveneen ja tämän kertomuksen aikaan vuonna 1932 rakentamansa vähän isomman merimallisen kajuutalla varustetun moottoriveneen. Saariin menijöitä oli nytkin liikkeellä aavalla selällä useita venekuntia.
Onnettomuuspaikalle oli tulossa kauempaa lisää apua. Isän mielestä alkoi näyttää siltä, että jäljellä olevat selviytyisivät hänen ohjeitaan noudattaen vesilastissa olevasta veneestä kiinni pitäen. Saatuaan veneeseensä niin suuren lastin kuin siinä säässä suinkin oli mahdollista kuljettaa, hän lähti myötätuulessa soutamaan kohti Vanajaniemeä. Selvisi, että isän heitettyä syöttiastiansa yli laidan, alkoivat hätääntyneet pelastetut tyhjentää venettä tavaroistaan vähitellen niin, että mitään ei ollut enää jäljellä, kun isä sen havaitsi. Siinä olivat menneet kaikki työkalut, kalakori kaloineen, sadevaatteet ja muut vaatteet, isän veljen lahjaksi tekemä hieno pistosaavi ja kaksi valmiiksi syöteillä varustettua siimalaatikkoa. Soutaessaan isä määräsi kuljetettavat istumaan veneen pohjalla painopisteen vuoksi, ja koska istuimia ei olisi kaikille riittänyt. Vain yksi istui peräpenkillä painona niin, että vesi valui perään, josta sitä lipottiin pois. Vene ui nimittäin niin syvässä, että isoimmissa aalloissa vaahtopään kohdalla vettä tulvi veneeseen. Kaikkien vaatteethan olivat kastuneet eikä vedessä istumisesta ollut lisähaittaa lämpimässä kesäillassa.
Pelastetut pääsivät maihin Vanajaniemessä Anders ja Emmy Rådmanin huvilan lähellä. Nykyään paikalla ovat Eino ja Meeri Laitisen rakennukset. Täällä edellä luetellut pelastetut, joista kukaan ei ollut vedessä olostaan pahasti kärsinyt, pääsivät autolla kotiinsa Hämeenlinnaan.
Isän lähdettyä viemään kallisarvoista lastiaan onnettomuuspaikalle jääneet neljä henkilöä jäivät edelleen vesilastissa olevan soutuveneen laidasta kiinni pitäen veteen. Sanomalehti Hämeen Kansa kertoo tutkimuksista saatuja tietoja 6.7.1937: Paikalle saapui jonkin ajan kuluttua Kesoon matkalla ollut hämeenlinnalainen vaatturi J. Kervinen seurueineen ja otti moottoriveneeseensä maalaiskunnasta kotoisin olevan koululaisen Erkki Palanteen kiirehtien sitten hälyttämään apuväkeä Kesosta.
Saaresta lähtikin heti tiedon saatuaan 2-3 moottoriveneellä siellä olleita hämeenlinnalaisia viikonlopun viettäjiä, joista ensimmäisenä tiedetään ehtineen paikalle 4-5 hämeenlinnalaista nuorukaista, mm. 17-vuotiaat Mauno Saari ja Antti Peltonen. He ottivat moottoriveneeseensä niin ikään soutuveneen laidasta kiinni pidelleen elämästään kamppailleen mieshenkilön. Edelleen saapui paikalle pari miestä hämeenlinnalaisen Paatson moottoriveneellä, johon kolmas soutuveneen reunassa pysytelleistä miehistä saatiin nostetuksi. Täten viimeksi pelastetut, uponneen moottoriveneen omistaja Kiiala ja kultaseppä Eino Jokinen Hämeenlinnan maalaiskunnasta olivat jo suuressa määrin veden kangistamia, mutta heidän pelastajansa saivat hieromalla heidät verrattain nopeasti voimiinsa.
Kun tätä järkyttävää kamppailua kesti noin puolitoista tuntia, loppuivat Hämeenlinnasta kotoisin olevan hierojan, 67-vuotiaan Ida Grönlundin voimat viime hetkellä ja hänen otteensa herpaantui. Em. Kesosta saapuneet nuorukaiset olivat tällöin enää 10-15 metrin päässä, joten apu olisi tullut aivan muutaman hetken kuluttua. Mainittakoon, että Grönlund oli edellä mainitun Mauno Saaren täti ja Mauno Saari joutui loppuun nääntyneenä seuraamaan tätinsä järkyttävää kamppailua ja uppoamista melkein käden ulottuvilla pystymättä auttamaan.
Poliisiviranomaiset toimittivat kuulusteluja sunnuntaina. Tapahtumat osoittautuivat niissä suunnilleen edellä kerrotun kaltaisiksi. Naaraustöihin, jotka muodostunevat vaikeiksi, ei vielä voitu ryhtyä selällä jatkuneen melko kovan tuulen takia."
Selvyyden vuoksi lienee paikallaan tehdä joitakin täydennyksiä edellisen johdosta. Hallussani olevien 5.7.1937 ilmestyneiden sanomalehtien mukaan mainitaan isäni lähteneen kuljettamaan pelastamiaan henkilöitä kohti Kesoa. Se olisi ollut mahdotonta kovan vastatuulen ja veneen ylikuormituksen takia. Isäni mukaan vain Hämeen Kansa odotti oikeat tiedot poliisiviranomaisilta, koska se ilmestyi myöhemmin.
Onnettomuusveneen arveltiin uponneen lahonneen pohjalaudan murtumisen takia. Käsitykseni mukaan vene ei kuitenkaan ollut niin vanha lahotakseen. Syynä lienee ollut 1930-luvun loppupuolen kesien helteiden aiheuttama veneiden ravistuminen. Seisoessaan tyynessä vedessä Kiialan veneen vesirajan yläpuolisten lautojen saumat olivat ravistuneet raoiksi. Vene oli katettu etukannella ja -kajuutalla ja vuoti kuin seula joutuessaan aaltoihin, jotka löivät yli keulan. Aallothan ovat suurimmillaan heti tultaessa tyynestä aavalle selälle vastatuuleen. Mitä syvempään vene vajosi, sitä enemmän tuli vuotavia saumoja, mikä puolestaan nopeutti uppoamista. Uppoamispaikka oli suunnilleen isän tiedossa, koska siimat ankkuroidaan pohjaan.
Lauri Fagerlundin kertoman mukaan Fagerlundit olivat seuraavina päivinä nostaneet siimansa. Sen koukkuun oli tarttunut Ida Grönlundin sininen takki. He kiersivät myös rantoja ja löysivät mm. isän syöttiastian jostakin rantakivikosta ja molemmat siimalaatikot, jotka olivat ajautuneet Isohiekan rantaan.
Kesosta tullut pelastaja Antti Peltonen oli elokuvanäyttelijä-kalakauppias Aku Peltosen poika, joka tunnettiin myöhemmin Tyrväntöön liikennöineen Eino Kosken ja Lepaalle liikennöineen Vekan linja-autonkuljettajana. Edelleen pelastajana mainitsemani Paatso, isäni tuttava Kesossa ja Hämeenlinnan Uimaseurassa, oli maaottelu-uimarina silloin tunnettu Lennu Paatso, tunnetun helsinkiläisen, edesmenneen näyttelijän Ilari Paatson isä. Ilari Paatson vaimo on näyttelijä Liisa Paatso ja näiden tytär näyttelijä Rinna Paatso.
Isääni jäi tunneihmisenä surettamaan se, ettei hän kovassa paineessa tiennyt ollenkaan Ida Grönlundista, jonka hukkumisesta hän käsittääkseni kuuli vasta aamulla oltuaan hukkumisaikaan kuljettamassa kuutta pelastamaansa Vanajaniemeen, ja etteivät muutkaan pelastajat olleet huomanneet kiinnittää huomiota vanhimpaan. Hänethän olisi pitänyt huolehtia ensimmäisenä turvaan. Vuosien varrella pohdimme, saiko hän liikarasituksesta sydänhalvauksen.
Monet ovat ihmetelleet isän selviytymistä vaikeasta tilanteesta. Minusta se ei ole ihmeellistä, koska hän oli huippukuntoinen, entinen voimistelija ja urheilija, joka oli liikkunut paljon luonnossa. Hänellä oli lukuisia palkintoja Hämeenlinnan Uimaseuran uintikilpailuista. Hänellä oli lisäksi hyvä ja nopea päättelykyky ja hän oli lapsesta saakka perehtynyt merenkulkuun ja purjehdukseen. Minulle hän oli hyvä isä ja kaveri, esimerkillinen lähes kaikessa. Olen yrittänyt seurata häntä elämässäni ja lukuisissa harrastuksissani noudattamalla hänen elämänohjeitaan ja ottamalla oppia hänen kokemuksistaan. Olen mm. toiminut lähes 20 vuotta vapaaehtoisena pelastusaluksen konemestarina ja päällikkönä. Kohdalleni ei onneksi sattunut yhtään hälytystä ihmishenkien pelastamiseksi. Suurta tyydytystä on kuitenkin tuottanut se, että huoltamani alus on toiminut moitteettomasti niin, että olen onnistunut myrskyisellä ulapalla marraskuisilla pimeillä pelastamaan ihmisten omaisuutta.
Tyrvännön Joulu 2002
Tyrvännön Joululehdet