Tyrvännön Joulu 2002 |  |
Matti Koivula
Hanuri selkään ja rumpu tarakalle
Viime vuosisadan alkuvuosina Tyrvännössä toimi useita yhdistyksiä, jotka järjestivät ohjelmallisia iltamia ja tansseja. Pöytäkirjoissa on näiden huvitilaisuuksien järjestämisestä tarkkoja kuvauksia. Tiedetään, ketkä toimivat kahvinkeittäjinä, kuka myi lippuja, kenen tehtävänä oli ottaa vastaan narikassa vaatteita jne. Mainitaan tanssimisesta ja kerrotaan, kuka sai tehtäväkseen tilata soittajan. Harvoin kerrotaan, kuka tämä soittaja oli. Tyypillinen on esim. 1.7.1923 Suotaalan työl. nuoriso-osaston kokouspöytäkirjan 2. § "Soittajan hommaa L. Vuorimaa." Missään ei koskaan kerrota, kuka tuo hankittu soittaja on. Ei edes vanhan sanomalehden ilmoituksesta selviä muuta kuin "hyvä soitto". Joskus sentään soittajista saadaan hieman enemmän tietoja. Saman yhdistyksen kokouksessa vuotta aikaisemmin, 6.7.1922, kirjoitettiin pöytäkirjaan: "Soittajaksi päätettiin tilata viulu orkesteri, tilaajaksi valittiin L. Vuorimaa." Ikävä kyllä, pöytäkirjoista ei löydy mainintaa, mistä tämä viuluorkesteri tilattiin ja saatiin Tyrväntöön.
Joskus täytyi soittajien perillepääsyyn varautua huolellisesti. Kun Onkkaalan torvisoittokunta tuli soittamaan Suotaalan työväentalolle kesäjuhliin 12.7.1921, päätettiin jo kuukautta aikaisemmin juhlatoimikunnan kokouksessa, että järven yli Retulasta soittokunnan soutavat kahdella veneellä Väinö Ranta ja Kalle Laakso. Yksittäiselle pelimannille ei kuitenkaan soutumiestä hankittu, vaan perille piti päästä omatoimisesti. Tyrvännössä kertyi soittajille pitkiä matkoja. Esim. J. Kyttälä Tykölästä kävi kaksirivisellä hanurillaan soittamassa kesäjuhlissa Suotaalassa 1916 ja ilmeisesti hyvin soittikin, koska vuotta myöhemmin häntä pyydettiin samaan tehtävään.
Lauri Tallisella pitkä soittajanura
Soittaminen oli ennen melko lyhytaikaista toimintaa. Meni muutama vuosi, sitten ei nimeä enää näy. Yksi poikkeus kuitenkin löytyy, Monaalassa Häyryn tilaa viljelevä Lauri Tallinen. Hänen soittajanuransa kesti ilmeisesti yli neljäkymmentä vuotta. Ensimmäinen löytämäni maininta yhdistysten pöytäkirjoista Lauri Tallisesta on Suotaalan työväentalon kesäjuhlatoimikunnan pöytäkirjasta 5.6.1922. Sen 5. § kuuluu: "Soittajiksi päätettiin pyytää Kämäriä Ilmoilasta, jos he kieltäytyvät niin sitte koittaa Häyryn Lauria."
Siihen aikaan Lauri Tallinen soitti viulua. Vasta vuosia myöhemmin, pitkän empimisen jälkeen, hän hankki tanssien soittovälineeksi viisirivisen harmonikan. Viulu pysyi soittimena purpurin ja tanhujen säestyksissä. Niitä tilaisuuksia hänellä oli paljon vuosien varrella usean kunnan alueella. Ilmeisesti hän itse piti viulunsoitosta enemmän. Usein kuuli hänen sanovan: "Viulu laulaa."
Häyryn tilalta matka huvipaikoille oli aina pitkä. Ensin sivutietä, sitten maantietä. Kyllähän kauniina kesäiltana tekee matkaa pitkällekin, mutta huvitilaisuuksia oli syyspimeällä ja talvipakkasella kymmenien kilometrien päässä. Kyyditystä ei ollut eivätkä huvien järjestäjät matkakustannuksia siihen aikaan maksaneet. Sotien jälkeen saattoi joskus saada kyydin retulalaisten tilaaman Virtasen Paavon kuorma-auton lavalla, kuten muutkin samaan huvitilaisuuteen menijät. Enimmäkseen kuitenkin oli kulkuvälineenä polkupyörä, harmonikka pussissa selässä, pyörän telineellä rumpu ja lautaset. Joskus pyörämatkaa oli kymmeniä kilometrejä. Yön pimeydessä piti sitten vielä tulla takaisinkin. Jos Suotaalan puolelle oli matka, piti saada Retulasta vene järven ylitystä varten. Talvella oli potkukelkka jäällä hyvä kulkuväline.
Soittaminen kävi työstä
Tanssien soittaminen erosi paljon nykyisestä. Mitään vahvistimia ei ollut helpottamassa, vaan hanuria piti vetää täysillä, jotta salin perällekin kuuluisi. Ei ollut myöskään "soittajan sosiaalisiin etuihin" kuuluvia säännöllisiä taukoja, kuten nykyisin. Tanssivien mielestä hyvän soittajan täytyi soittaa jatkuvasti. Pienen huilaustuokion antoi ehkä toinen soittaja, joka oli tullut kuuntelemaan sekä tanssimaan ja soitti muutaman kappaleen. Tanssien lähes neljän tunnin soittourakka pitkän tulomatkan lisäksi kysyi mieheltä kuntoa. Kotona odottivat sitten maatalon työt heti aamulla, vaikka soittokeikka olisi kestänyt matkoineen pitkälle aamuyöhön.
Vuosi 1946 taisi olla ennätysvuosi tanssien ja iltamien järjestämisessä Tyrvännössä. Retulan Riennon huvitoimikunnan pöytäkirjasta poimin ne tanssit, joissa Lauri Tallinen on soittanut. Ainakin seuraavat löytyvät: 10.2. Mälkiäinen, 24.3. Mälkiäinen, 10.4. Suotaala, 14.4. Mälkiäinen, 27.4. Mälkiäinen, 12.5. Mälkiäinen, 19.5. Merven ty, 24.5. Mälkiäinen, 3.7. Mälkiäinen, 21.7. Mälkiäinen, 20.10. Ilmoila. Mahdollisesti soittotilaisuuksia oli enemmänkin, mutta muutamien ilmoituksien maininta " hyvä soitto" ei enää yli viisikymmentä vuotta sitten tapahtuneesta kerro luotettavaa tietoa. Ja paikalla olleetkin ovat jo sen verran dementoituneita, että muistitietoihin ei ole luottamista. Nämä olivat vain yhden yhdistyksen tansseja. Yhdistyksiä oli useita, joten kysyntää riitti. Vuonna 1948 filmattiin Hauholla elokuvaa "Ihmisiä suviyössä". Sen tanssilavakohtauksessa soitti Lauri Tallinen.
Soittamaan opeteltiin korvakuulolta
Nykynuoren on vaikea käsittää, millaisessa musiikillisessa umpiossa ennen maalla oltiin. Ei ollut televisiota, radiossa oli vain yksi kanava, josta ei kevyttä musiikkia tullut. Lauantaina toivottujen levyjen lopussa soitettiin sodan jälkeisenä aikana muutama tanssittava kappale. Siinä kaikki. Varsinainen sävelradio alkoi Suomessa kuulua vasta 1963. Levysoitin tai gramofoni, kuten sitä kutsuttiin, oli kyllä keksitty ja oli niitä muutama Tyrväntöön hankittukin. Tyrvännön työväentalon johtokunta oli jo 17.3.1912 kokouksessaan tehnyt päätöksen: "Päätettiin ostaa talolle Gramofooni, jonka ostajaksi valittiin K. Wuorimaa, O. Nurminen ja J. Wiherä." Sama kapinehan sitten takavarikoitiin sotasaaliina vuoden 1918 tapahtumissa. Ei näihinkään vieterivetoisiin, heikkoäänisiin soittimiin ollut juuri levyjä, joten ne eivät kelvanneet tanssisoittimeksi. Sota-aikana ja vähän sen jälkeen ei sitten saanut levyjä eikä soittimiin tarvittavia neuloja.
Kansakoulujen musiikinopetus käsitti lähinnä uskonnollisten sekä isänmaallisten laulujen ulkoa opettelua, eikä soittamiseen sieltä löytynyt useinkaan virikkeitä. Musiikkiopistoja ei ollut, yksityisiin soittotunteihin oli mahdollisuuksia vain kaupungeissa. Itseopiskelu, toisten soittajien kuunteleminen sekä ahkera harjoittelu saattoivat tuottaa tulosta. Harjoitteluakin esti kova työ, jota kaikkien oli tehtävä. Samoin esteenä oli usein ympäristön halveksiva asenne soittamiseen. On ihme miten raskaita maatalon töitä tekevä kykeni soittamaan herkkiä sormia vaativaa viulua tai harmonikkaa. Lapion ja sontatalikon varressa kangistuneet sormet eivät helposti taivu juoksutuksiin.
Nuottien lukemista ei kansakoulussa paljoakaan opetettu. Suurin osa entisaikojen soittajista oli ns. korvakuulosoittajia. Kappaleet opittiin kuuntelemalla, omia lisäyksiä saattoi tulla. Toinen soittaja "pisti omiaan" lisää ja niin esim. kansantanhuista on useita toisistaan poikkeavia muunnoksia.
Tallisen Laurilla oli paljon nuotteja ja hän luki niitä sujuvasti. Oma ongelmansa olivat sodan jälkeen tulleet uudet muotitanssit. Tulivat conga, rumba, samba, jive, mambo ja muut. Ne olivat kaikki sellaisia, joita ei ollut ennen kuultu. Yleisö pyysi soittamaan uutuuksia. "Hottia, hottia pitää soittaa", vaati nuoriso tietämättä useinkaan enempää kappaleista. Vaikka soittaja oli saanut nuotinkin Hämeenlinnasta ostettua, ei se aina tahtonut aueta. Ei ollut tilaisuutta kuunnella uutuuksia ja nuotin ohjeet olivat summittaisia. Kopioin kesällä 1954 Lauri Talliselta kaksi nuottia, jotka ovat edelleen tallessa. Toisessa lukee soittajalle ohjeeksi "Moderately (not too fast)", toisessa "Måttligt baion tempo". Kyllä ne nykykoulun kasvatille jotain esitystavasta kertovat mutta eivät vielä viisikymmenluvulla, vaikka kuinka hyvin osaisi lukea nuotteja. Vanhat soittotulkinnat tulivat helposti mukaan uusiin rytmeihin. Se ei taas ollut kaikkien mieleen. Saman ilmiönhän voi nykyisin huomata, kun kuuntelee, miten puolalaiset ravintolamuusikot soittavat suomalaista humppaa. "Pahoinpitelyä", sanovat useimmat kuulijat.
Monet soittajat olivat kateellisia ja väheksyivät toisten soittamista. "Soittaa polkan bassotkin, että kaatuu - kaatuu, mutta minä kun pistän ristibassolla, niin siinä sitä on meininkiä", väheksyi vanha Lehtos-Aku toista soittajaa sekä samalla kehui itseään. Tallisen Lauri ei koskaan moittinut toisia soittajia, vaan jaksoi kehua heitä. Nuorille soittoon innostuneille hänellä oli aikaa selittää ja neuvoa. Vilppaan Paavo ja minä olemme usein kiitollisina muistelleet häneltä saamiamme ohjeita.
Soittaminen oli siis kovaa työtä, matkat rasittavia, palkkiot pienet eikä yleisöltä suinkaan aina saanut soittamiseen kannustusta. Ei ihme, että monet soittajat lopettivat tansseissa soittamisen. Mikä sai esimerkiksi Lauri Tallisen jatkuvasti vuodesta toiseen lähtemään soittokeikalle? Ilmeisesti syynä oli musikaalisuus, innostuneisuus musiikista sekä halu tuottaa soitolla iloa toisille ihmisille. Muuten, tässä lopuksi voisimme miettiä, kuinkahan moni tyrväntöläinen ja naapuripitäjien asukas on ottanut elämänkumppaninsa kanssa ensimmäiset yhteiset askeleensa Tallisen Laurin soiton tahdissa? Taitaisi tulla melkoinen letkajenkka, jos kaikki parit laitettaisiin peräkkäin.
Tyrvännön Joulu 2002
Tyrvännön Joululehdet