Arja Kartano ja Matti Tapola
Elämää Soukassa Mikon ja Hiljan aikana
Santahaminasta Soukkaan
Sodan pilvien noustessa Suomen taivaalle lähtivät Hilja ja Mikko Helsingin hulinasta rauhallisemmille seuduille. Hämeen viljavat pellot vetivät puoleensa, olivathan molemmat Hämeenlinnan seudulla syntyneet.
Soukan tila Tyrvännön Retulassa ostettiin Vilppaan suvulta ja kauppakirjat tehtiin syksyllä 1934. Rahat tilan hankkimiseen oli tienattu kovalla työllä puolustusvoimilla Santahaminassa jätehuollon hoitajana sekä kuljetusurakoitsijana rakennuksilla Helsingissä. Miehiä ja hevosia oli työssä useita ja oli yksi kuorma-autokin. Jätteet ajettiin hevosilla. Mikko oli itse mukana aamuyöstä tapahtuvassa keräilyssä ja Hilja muonitti koko työntekijäjoukon, josta osa asuikin työnantajansa huushollissa.
Isän kerrotaan tuoneen äidin katsomaan Soukkaa syksyllä 1934. Tilalle kuljettiin kärrypolkua pitkin, joka oli osin savinen ja upotti tulijoitten jalan alla. Päärakennus oli korjaamaton ja kaikki oli hyvin ankeata. Äidin kerrotan sanoneen isälle: ”Älä herran Jumala tuo meitä tänne!” Muutto tapahtui tammikuussa 1936. Äiti asui Soukassa koko loppuelämänsä eikä olisi sieltä halunnut koskaan muuttaa pois.
Perhe kasvoi
Perheessä oli jo koettu suuri suru, kun ensimmäinen poikalapsi oli kuollut heti synnyttyään. Mutta Soukkaan muutettaessa perheessä oli jo kaksi tytärtä, 3-vuotias Anna-Liisa ja vajaan vuoden ikäinen Helena. Lapsia perheeseen syntyi tiuhaan tahtiin vielä seitsemän. Vuonna 1950 syntyi vielä Mirjami, joka sai elää vain muutamia päiviä.
Helsingin-kodissa oli ollut sähkövalot, joita Soukassa ei ollut. Anna-Liisa haki kovasti valokatkaisijaa, mutta tuloksetta. Retulaanhan saatiin sähköt vasta 1950-luvulla, niin myös Soukkaan. Siihen asti tultiin toimeen öljyvalolla ja sota-aikana oli käytössä myös karbidilappuja.
Arki oli puurtamista
Entisen Soukan torpan kaikki rakennukset olivat vanhoja ja aikansa palvelleita. Asuinrakennus peruskorjattiin ja laajennettiin, rakennettiin uusi navetta, puimala. latoja ja sauna. Peltoja raivattiin, perusparannettiin ja ojitettiin. Soukkaan perustettiin muun muassa yli sadan omenapuun omenatarha. Lisäksi istutettiin luumupuita ja kirsikkapensaita. Soukan mäki on kivistä hiesumoreenia, kovaa kuin mikä. Istutuskuopat kaivettiin lapiolla hakkua ja rautakankea apuna käyttäen. Kuopat täytettiin mullalla sekä karjanlannalla, ja niin puut kasvoivat ja tuottivat satoa. Talvisotatalven huippupakkasissa paleltui noin puolet omenapuista ja miltei kaikki luumupuut. Marjatarhaan istutettiin kolmisenkymmentä marjapensasta. Osa omenapuista ja marjapensaista on säilynyt näihin päiviin asti ja tuottaa edelleen satoa.
Mansikkaa viljeltiin 1950-luvulta 1970-luvulle asti, kun perkaajat, kastelijat ja poimijat löytyivät omasta perheestä. Marja-aikana äiti kävi torilla ja myi muun muassa lasten keräämät sienet, mustikat, mansikat ja puolukat. Marjatili tehtiin heti äidin kotiuduttua torilta. Kukin sai noukkimistaan marjoista saman hinnan ja se maksettiin heti. Kaikilla lapsilla oli jo pienenä omat rahat, mutta ei mitään viikkorahoja. Marjastusrahoilla kukin osti syksyisin ainakin uudet kumisaappaat. Kotona leivottiin myös rievää torilla myytäväksi. Rievät menivät hyvin kaupaksi, paljon paremmin kuin vihdat ja herneet. Kaikkia puutarhatuotteita myytiin toreilla, viimeksi Valkeakoskella.
Pyykkipäivä oli aina iso tapahtuma. Alkuvuosina pyykki pestiin rantaan pystytetyssä kodasssa. Siellä oli suuri pata, jossa pyykki keitettiin. Saunarakennuksen valmistuttua pesu tapahtui rännissä, joksi pesutilaa silloin kutsuttiin. Huuhtelu tapahtui aina järvessä. Kesällä homma oli siedettävää, mutta talvella avannossa se oli varmasti kamalan kylmää puuhaa. Pyykki oli puhdasta ja valkeaa, olihan käytössä ankara myrkky, livekivi. Siitä lapsia varoiteltiin, vähän samaan malliin kuin ”järvenäijästä”. Suurpyykkiin osallistuivat myös lapset kukin kykynsä mukaan. Naapurista Lahtisen Alma oli myös usein pyykkärinä. Lapsista Kirsti oli myös vahvana likkana mukana pyykillä.
Sota-aikana ja sen jälkeisenä pula-aikana käytettiin pyykinpesussa omatekoista saippuaa, kun pesuaineita ei saanut, ja puhdasta tuli. Talvisaikaan lakanapyykki saattoi olla jäätyneenä narulla jopa viikon, mutta kyllä pakkanen pyykin kuivattaa. Näin kuivatussa pyykissä oli todella puhtaan vaatteen tuoksu.
Seuraelämä oli vilkasta
Hilja ja Mikko olivat hyvin seurallisia ihmisiä ja vieraita kävikin paljon. Kylällä oli muutama perhe, jotka kävivät säännöllisesti kylässä toistensa luona. Näitä olivat muun muassa Retulansaaresta Laurilan vanha Erkki ja Alma sekä Salmisen Alfred ja Iida. Salmiska piti hernekeittokestejä soukkalaisille. Hevosella mentiin iltapäivällä ja palattiin taas karjan pariin ilta-askareille. Lapset pääsivät kyläilemään, kukin vuorollaan. Se oli juhlaa se ja voi kun kaikki tarjottavat maistuivat hyvältä! Matti muistaa pyytäneensä vapaatunnin koulusta, ettei vain myöhästynyt omalla vuorollaan vieraisilta.
Isän sukulaiset ja tuttavat Hauholta kävivät suurin joukoin aivan ilmoittamatta ja aina eivät välttämättä olleet tarjottavatkaan juhlallisia. Naapurista käytiin lainaamassa sokeria tai kahvia, jos niitä ei omasta kaapista löytynyt. "Juhannuksenruntuna" oli aina hauholaisten kyläpäivä. Runtupäivähän oli siihen aikaan Hauholla juhannuksen huipentuma. Yhteislaulut olivat osa hauholaisten vierailua. Porukassa oli runsaasti hyviä laulajia ja laulamisen into suuri. Kun vieraita tuli, isä pisti lapset jonoon isoimmasta pienimpään ja laulatti opettamiaan lauluja. Myöhemmin laulamista opiskelivat eri laulunopettajien johdolla ainakin Anna-Liisa, Helena, Kaija, Kaarina, Matti ja Arja. Arjahan lauloi jo naapurin pojille pikkulikkana: "Hellällä palavalla sydämellä ja sydämellä rakastatko sä minua.” Pojat juoksivat karkuun, mutta Arjan laulaminen sen kun vain jatkuu.
Vaikka omaa väkeä oli paljon, otettiin vieraat vastaan aidosti ja ystävällisesti. Yhteisöllisyys ja hyväsydämisyys näkyivät siinäkin, että Helanterin vaarin ollessa vanhuuttaan huonokuntoinen, isä antoi vuoteensa hänelle ja nukkui itse koko talvisen pakkaskauden ajan keittiön penkillä. Varavuoteita ei siihen maailman aikaan ollut ja lapsetkin nukkuivat useampi samassa sängyssä. Myös Helsingistä sotaa paossa oleville ystäville tarjottiin Soukassa kortteeri.
Isä opetti kansantanssi purpuria kylän nuorille. Äiti huolehti musiikista eli soitti sävelet kammalla, kannettavia soittimia ei silloin ollut eikä Häyryn Laurikaan aina ehtinyt soittamaan. Kesäiseen aikaan pidettiin tallin parvessa myös tansseja kylän nuorille.
Työn teko, luonnollinen tapa elämää
Isä otti lapset mukaan peltotöihin jo varsin varhain. Hevosella-ajon useimmat oppivat jo ennen kouluikää. Samoin karjan ruokinta ja muu hoito opittiin nuorena. Helena kykeni lypsämään lehmän jo nelivuotiaana. Äiti opetti navetta- ja tupatöitä, isä talli- ja peltotyöt.. Oppiminen tapahtui työtä tekemällä. Lapsista ylivoimaisesti paras hevosmies oli Kaija. Tupatyöt taas olivat Anna-Liisan vahva alue. Maija oli lapsenhoitajana nelivuotiaana, kun isommat olivat heinätöissä. Kerrotaan heinäkuussa 1941 Maijan tulleen heinäpellolle kertomaan äidille, että ”Matti heläs ja Matti polas". Maija oli lapsenhoitajana nelivuotiaana, kun isommat olivat heinätöissä.
Heinätöiden lomassa kipaistiin järveen uimaan, voi sitä riemua ja meteliä, mikä rannasta silloin kuului. Joku saattoi juosta pihalla kanankakkaan ja se tirskahti varpaanvälistä, haisi pahalle eikä haju yhdellä uintiretkellä mihinkään hävinnyt.
Heinätöihin ilmestyi usein talkoomiehiä ja -naisia. Innostus oli kova, mutta tulos jäi pääsääntöisesti vähäiseksi. Heinätyöt ovat kovaa hommaa, varsinkin tottumattomalle. Elonkorjuutöitä tekivät perheen kaikki kynnelle kykenevät. Syystyöt huipentuivat perunannostoon. Peruna nostettiin yleensä useammassa talossa porukalla vuoropäivinä. Sokerijuurikkaan viljelyn alettua juurikkaannosto ajoittui vielä perunannoston jälkeen.
Juurikkaan viljelyn ensimmäisen vuoden palkkio oli meille lapsille ruhtinaallinen. Sokeritehtaalta tuotettiin viidenkymmenen kilon säkki hienoa sokeria. Iltasella, kun päivän työt oli tehty, äiti jakoi kaikille lapsille matalat lautaset. Isä avasi sokerisäkin ja kukin sai ottaa lautaselleen sokeria. Sitä syötiin nuolemalla lautaselta niin paljon kuin kukin jaksoi ja kyllä sitä syötiinkin. Tämän jälkeen sokeri meni taas "annosteluun".
Ilmojen kylmettyä tuli sikojen lahtaamisen aika. Teurastajina meillä olivat kylältä muun muassa Raunion Vihtori ja Pietilän Topi. Teurastus oli lapsista jännittävää, ja kesäsiasta, melkein ystävästä, luopuminen oli haikeaa. Tapahtumaan liittyi paljon hajuja ja tuoksuja: teuraan ja suolten puhdistuksen haju sekä veripaltun, lihan ja saippuan keittotuoksut. Sian teurastuksesta seurasi paljon työtä, mutta myös runsaasti harvinaisia herkkuja. Sika käytettiin tarkkaan hyödyksi. Lihat säilöttiin suolaamalla. Sisäelimet keitettiin ja syötiin heti kohta. Pääsylttyä riitti syötäväksi yleensä aina joulun alle asti. Topi teki pissarakosta lapsille pallon ja rasvat, suolet, korvat ym. keitettiin saippuaksi
Talvella hankittiin polttopuut metsästä liiteriin, ajettiin lannat pellolle ja rutaa pellonparannusaineeksi, käytiin koulua ja hoidettiin karjaa, kudottiin mattoa ja pöytäliinoja ym. Rokko- ja ”lunssakautena” nuhaneniä ja ”rupikonnia”oli vuoteessa kerralla yleensä useita. Paranemisen tiesi siitä, kun puhe ja leikki vilkastuivat, ja sitten olikin taas aika lähteä kouluun.
Äiti piti järjestystä yllä
Enimmillään kansakouluun Soukasta lähti viisi lasta. Isoimmat lapsista olivat olleet jo talli- ja navettatöissä ennen kouluun lähtöä. Pirtissä kävi aamusella melkoinen vilske. Joku tytöistä kävi myös äidin luona navetassa ”palmikoittemassa” hiuksensa. Ei ihme, jos navetan haju kulkeutui mukana kouluun. Kirsti söi koulutunnilla kynsiensä alle silpunteon yhteydessä joutunutta kauranjauhopölyä. Ei sitä aina aamulla ehtinyt niin hyvin peseytymään.
Perheessä oli aikamoinen suhina ja temmellys. Äiti oli järjestelmällinen ja puhdas ihminen. Hän pyrki pitämään yllä hyvää järjestystä. Anna-Liisan kouluvihko oli jonain aamuna hukassa ja hän meni kouluun ilman sitä. Opettaja Impi Virta totesi: "Teillä on huono kotijärjestys." Anna-Liisa kertoi sen kotona, ja äiti pahoitti mielensä, koska teki parhaansa ison lapsilaumansa kanssa. Tämän äiti muisti aina ja se vaivasi häntä vielä vanhanakin.
Aamulla heräteltiin viimeistään kello seitsemän, myös sunnuntaisin, jolloin sai aamutoimien jälkeen mennä vaikka uudestaan pitkäkseen. Illalla mentiin nukkumaan ajoissa eikä kukaan ollut koulussa väsynyt. Isot likat karkasivat joskus aitasta tansseihin, mutta valvomisen aiheuttama väsymys ei näkynyt seuraavana päivänä, se on varma. Porukan välkyin Kaarina kävi keskikoulun. Kaikkia lapsia kannustettiin opiskeluun ja jokainen kävi jonkin ammattiin valmistavan tai yleissivistävän koulun tai opiston. Akateemisia ei tullut ainuttakaan.
Joulua valmisteltiin huolella
Joulun alusviikot olivat jännittävää aikaa. Kylän naiset tulivat Soukkaan lahjavalvojaisiin. Yhdessä neulottiin, kehrättiin, kudottiin ja ommeltiin. Mukaan pääsi aina ne lapsista, joista oli jo apua työn teossa. Kirsti muistaa olleensa pahoillaan, kun ei vielä saanut jäädä valvojaisiin, vaan joutui nukkumaan pienempien kanssa. Laurilan Alma-emäntä neuloi villasukkia ja lapasia. Kaija ei voinut kutinan takia käyttää villavaatteita, joten hänelle tehtiin sukat silkkilangasta. Arjalla vuoti nenä lähes jatkuvasti, mutta ei sellaista asiaa siihen maailman aikaan tutkittu. Muilla lapsilla ei kai yliherkkyyksiä ilmennyt.
Koulun joulujuhla aloitti jouluun hiljentymisen. Siellä kaikki lapset esiintyivät, kuka lausui, kuka lauloi tai näytteli. Kun seuraava esiintyjä oli ilmoitettu, joskus kuului yleisön joukosta kommentti, että "aina vaan Tapola”. Äiti oli taitava ompelija ja hän teki jokaiselle lapselle uudet vaatteet joulu- ja kevätjuhliin. Osa vaatteista kulki kiertopalkintona isommalta pienemmälle, kenelle sattui sopimaan. Muutama vaate kiersi suvussakin. Muistan erään vihreän, silkkisen rimpsumekon, joka oli kuin unelmaa. Se ei tuntunut päällä lainkaan ja sen väri vaihteli, kun tuuli löyhytteli sen rimpsuja. Muistan, kuinka surullinen olin, kun eräänä keväänä olin kasvanut siitä ulos ja mekko lähti kierrokselle Hauhon sukulaisille.
Joulupukki toi yleensä pehmeitä paketteja, ja kaikki saivat jonkin lahjan. Pukkia odotettiin ainakin yhtä hartaasti kuin nykyäänkin. Jouluna syötiin hyvin ja karjakin sai jouluyönä jouluruoka-annoksensa.
Yhteiset hetket
Ruokapöydässä oltiin aina yhtä aikaa koko perhe. Kesäisin pöydän ääreen kokoontui myös usein vieraita lapsia, työmiehiä ja -naisia. Voinappi oli pöydässä jokaiselle. Äiti osasi veistää kahdenkilon paketista voipalat aivan samankokoisiksi.. Kaikki saivat saman verran eikä ketään sorrettu eikä lellitty. Paljon vilkkaita lapsia samassa pöydässä aiheutti joskus ylimääräistä hälinää, jolloin isä saattoi kopsauttaa lusikallaan otsaan sitä, joka eniten meuhkasi. Koko pöytäseurue hiljeni ja ruokailu jatkui hillitysti loppuun asti. Kohta ruokailun jälkeen meteli kyllä taas alkoi siinä. Kirsti ja Kaija olivat mestareita.
Ruoka oli yksinkertaista, mutta ravitsevaa ja maittavaa. Keitetyt perunat ja läskisoosi, hernekeitto, kalasoppa ja lihakeitto, puuro ja velli, olivat tärkeimmät tarjottavat. Kotona leivottua ruisleipää oli aina tarjolla, rievää lähes päivittäin, pullaa harvemmin. Noin kymmenhenkiselle perheelle perunoita ja soppaa keitettiin suuri kattilallinen, puuroa tai velliä saman verran. Yhdellä aterialla kului 2-4 leipää ja maitoa litrakaupalla. Joskus ostettiin kaupasta ranskanleipää ja se maistui hyvälle, kun sitä sai harvoin.
Isälle luettiin sanomalehteä kovaan ääneen. Kaikki toimivat lukijoina vuorollaan. Lukutaito parani lukijalla ja tieto kulkeutui kaikille. Taitavaa opetusta ja johtamista!
Keväisiä muistoja
Mieleen jääneitä keväisiä tapahtumia olivat karjan laskeminen laitumelle ja se, että äiti saattoi pestä lasten pyllyt järvessä. Likat muuttivat aittaan nukkumaan. Keväällä saatiin runsaasti kutuajan kalaa. Helena oli usein isän mukana verkoilla, koska hän oli joukon paras soutaja. Keväällä syntyi varsoja, vasikoita ja porsaita. Lihan palvaus ja imelien, maltaiden ja talkkunoitten teko olivat kevätohjelmassa. Voi niitä ihania tuoksuja Soukan pihalla! Kaikissa näissä touhuissa lapset olivat mukana, vanhempien apuna ja vähän varmaan harminakin.
Sukupolvet vaihtuvat vuorollaan
Mikon kuoltua Hilja jäi yksin viiden alaikäisen lapsensa kanssa. Se oli kova paikka, olihan isä ollut perheen voimahahmo, jota äiti kyllä viisaasti ohjaili. Kaikesta huolimatta elämä Soukassa jatkui. Hyviltä naapureilta saatiin tarvittavaa apua. Hevosaikakausi oli maataloudessa väistymässä eikä pikkutilalle ollut varaa hankkia koneita. Karjasuoja vielä perusparannettiin, olihan maito tilan päätulolähde. Hevoset vähenivät minimiin eikä varsoja enää teetetty. Vesikin saatiin navettaan jo putkia pitkin sähköpumpulla, mutta pirttiin vasta 1990-luvulla. Lehmien lähtöä surtiin maaliskuussa 1970 ja viimeisen hevosen 1973. Nekin olivat suuria muutoksia äidin elämässä. Vielä suurempi muutos oli, kun nuorimmainen – Mikko – lähti kotoa, ”otti vaimon ja sai vielä lapsiakin”. Niin mukava, kun äidin mielestä olisi ollut asustella poikansa kanssa Soukassa. Monta luopumista oli äidin koettava. Mutta 24 lastenlasta olivat muorille myöhemmin osa elämän sisältöä. Suku laajeni neljänteen polveen ja kaikki lapset oli yhtä rakkaita. Äitienpäivänä muorilla kävi nelisenkymmentä onnittelijaa ja muori oli onnellinen laumansa ympäröimänä.
Soukassa oli aina turvallista ja tunsi kuuluvansa yhteisöön yhtenä tärkeänä osana. Ei kenenkään tarvinnut pelätä mitään. Ovia ei lukittu isän aikana lainkaan, äiti jo piti pirtin oven yöaikaan säpissä. Näin turvallisesti kun saisivat jälkipolvetkin elää lapsuutensa. Soukassa oli paljon naurua, laulua ja onnellisia päiviä. Isossa laumassa oli kiva olla ja elää.
Nyt Soukkaa asustaa Matin touhukas tytär, jolle pehmeät arvot elämässä ovat tärkeitä.
August Mikael (Mikko) Tapola 29.9.1887–9.1.1958
Hilja Helena Tapola (s. Helander) 11.6.1908–5.3.1998
Tyrvännön Joulu 2007
Tyrvännön Joululehdet