Matti Koivula
Vanajavesistön kalastajat ry.
Ennen talvisotaa ammattikalastus oli Tyrvännössä tärkeä elinkeino. Se antoi toimeentulon kymmenille perheille. Sota vei nuoret kalastajat rintamalle. Sotien aikana oli puutetta ruokatavaroista, samoin kalastamisessa tarvittavista pyydyksistä. Kalastamisen vaikeudet jatkuivat Tyrvännössä vielä useita vuosia sotien jälkeenkin. Kansanhuoltoministeriö ei myöntänyt tuontitavarana olevalle puuvillalangalle ostolupia. Vanhat kalanpyydykset hajosivat eikä tilalle saatu uusia. Kaloja oli järvessä paljon ja niitä olisi tarvittu ihmisten ravinnoksi. Myös ammattinsa osaavia kalastajia oli lukuisia, mutta kalanpyydyksiä tai lankoja niiden valmistamiseksi ei saatu mistään. Nuoret miehet hakeutuivat muihin töihin ehkä helpomman elämän toivossa, vanhat ammattikalastajat yrittivät vanhoilla, huonokuntoisilla pyydyksillä harjoittaa ammattiaan.
Sodan jälkeen pula pyydyksistä
Tilanteen vaikeudesta kirjoitti Hämeen Sanomat 13.12.1945: ”Pyydystilanne maakunnassamme on erittäin kireä”. Pitkässä uutisessa kerrotaan, että Ruotsin kautta on maahan saatu pieni erä puuvillaa, joka kuitenkin on lyhytkuituista ja kelpasi raaka-aineeksi vain paksuihin lankoihin. Lähes vuotta myöhemmin, 17.11.1946, kerrottiin samassa lehdessä, että Hämeen Maanviljelysseuran alueelle saadaan kalastajalankaa yhteensä 160 kimppua ja verkkolankaa 60 kimppua. Kalastaja, joka haluaa ostaa lankoja, joutuu anomaan sitä varten ostolupaa. Kevättalvella, 8.3.1947, Hämeen Sanomissa kerrottiin, että ammattikalastajilta hakemuksia oli tullut noin 300 ja kotitarvekalastajilta yli tuhat. Maanviljelysseura jakoi myöhemmin ostoluvat hakemuksien perusteella, mutta parhaimmillaankin vain 10 prosenttia anotuista langoista voitiin myöntää. Verkkolangat tulisivat jakoon vasta syksyllä. Ammattikalastajat pelkäsivät, ehkä syystäkin, että Maanviljelysseura jakaa lankojen ostolupia niin, että heidän tarpeitaan ei muisteta.
Sodan jälkeinen aika oli poliittisesti vilkasta. Silloin myös perustettiin runsaasti erilaisia ammattiyhdistyksiä. Ajateltiin, että yhteistoiminnalla saman ammatin harjoittajat voivat ajaa asioitaan paremmin kuin jokainen yksinään. Kalastajat olivat pitkään pohtineet ja valmistelleet oman yhdistyksen perustamista. Suurimman työn näissä valmisteluissa teki Arvi Helanterä.
Kalastajat järjestäytyivät 60 vuotta sitten
Heinäkuun 25. päivä 1946 kokoontui Suotaalan työväentalolle väkeä keskustelemaan ammattikalastajien yhdistyksestä. Perustamisesta tehtiin yksimielinen päätös. Nimeksi hyväksyttiin Vanajavesistön kalastajat ry. Heti liittyi perustettuun yhdistykseen jäseniksi 35 henkilöä. Näistä oli 20 Retulasta, yksi Hauholta, loput Mälkiäisistä ja Suotaalasta. Perustamiskokouksessa oli paikalla SAK:n järjestäjä Toivo Ojanen, joka toivotti menestystä ensimmäiselle maamme järvialueelle perustettavalle kalastajain ammattiosastolle. Yhdistys päätti liittyä SAK:n Maa- ja sekatyöväen liittoon. Pian perustamiskokouksen jälkeen oli jäseninä jo yli viisikymmentä paikallista kalastajaa.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Arvi Helanterä. Hän toimi puheenjohtajana koko yhdistyksen toiminta-ajan. Sihteeriksi valittiin Pekka Savio, joka toimi vuodet 1946–1949 ja siitä eteenpäin sihteerinä oli Eino Färm. Rahastonhoitajana koko yhdistyksen toiminta-ajan oli Uuno Koivula. Yhdistyksen keskuspaikaksi valittiin perustamiskokouksessa Retula, koska sieltä oli eniten jäseniä. Yleiskokoukset päätettiin kuitenkin pitää Suotaalan työväentalossa.
Yhdistys aloitti työnsä pontevasti
Jo perustamiskokouksesta lähetettiin SAK:n välityksellä kirjelmä Valtioneuvostolle, eri eduskuntaryhmille sekä kalataloudelliselle neuvottelukunnalle. Kirjelmään oli kirjattu sisävesien ammattikalastajien mielipiteitä ja neuvoja uuden kalastuslain laadintaan.
Perustamissyksynä kalastajat eivät olleet tyytyväisiä Hämeenlinnan maanviljelysseuran toimintaan päätellen 12.9.46 Pekka Savion pöytäkirjaan kirjoittamasta pykälästä. ” Koska maanviljelysseurasta ei ole vieläkään monista lupauksista huolimatta jaettu verkkoja, niin valittiin Sulo Peltola ottamaan selvää onko niiden saamisesta lähitulevaisuudessa mitään toivetta. Jos ei ole, niin langat vaaditaan jaettavaksi, jotta kalastajat saavat ne itse kutoa.”
Varoja kerättiin järjestämällä huvitilaisuuksia
Ensimmäinen oma tempaus oli 6.10.1946 Suotaalan työväentalossa. Ohjelmanumerot ja esittäjät saatiin Retulan työväenyhdistys Riennon jäsenistä. Riento antoi jatkuvasti ohjelma-apua ja järjestysmiehiä kalastajien tilaisuuksiin. Huvitilaisuuksia oli monia, useimmissa niissä oli myös ohjelmaa. Joistakin iltamista kerrotaan lehdissä, esim. 26.8.1947 Hämeen Kansassa on juttu kalastajien iltamista. Riento oli poliittinen työväenyhdistys, mutta kalastajien ammattiyhdistyksen toiminta päätettiin pitää erossa puoluepolitikoinnista. Tästä periaatteesta piti puheenjohtaja Helanterä tiukasti kiinni. Se aiheutti muutaman kerran erimielisyyttä joidenkin voimakasta poliittista kannanottoa vaatineiden jäsenten kanssa.
Yhdistys toimi aktiivisesti
Seura pyrki aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että sisävesikalastus tunnustettaisiin perinteisen merikalastuksen ohella tärkeäksi elinkeinoksi. Tavoitteeseen pääsemiseksi yhdistys oli yhteydessä eri tahoihin ja laati kirjelmiä, joissa asiaa selostettiin. Myös muuta toimintaa oli paljon. Osallistuttiin muun muassa valtakunnallisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi 6.7.1947 Helsingissä pidetyssä kalastajain kokouksessa seuraa edusti kaksi jäsentä, seuraavana vuonna valtuutettiin Helsinkiin edustajiksi kolme jäsentä.
Kokouksessa 29.6.1947 tehtiin esitys erota SAK:n Maa- ja sekatyöväen liitosta, ”koska kalastajat ovat itsenäisiä tuottajia ja heidän kuulumisensa tähän liittoon ei ole tarpeellista,” kirjoitti sihteeri. Seuraavassa kokouksessa 10.8.1947 liityttiin Suomen Ammattikalastajien Keskusliittoon.
Tulevaa kalastuslakiehdotusta puntaroitiin yhdessä pitkään ja monelta puolelta. Puheenjohtaja Helanterä laati perusteelliset selvitykset kohdista, jotka pitäisi muuttaa sisävesien ammattikalastuksen turvaamiseksi. Tyrvännön kunnantalossa järjestettiin 23.1.1949 suuri neuvottelu ammattikalastajien ja kalataloudellisen neuvottelukunnan kanssa. Paikalla olivat muun muassa tohtori Halme, maisteri Kanerva, kunnallisneuvos Luukka ja johtaja Auvinen kalataloudellisesta neuvottelukunnasta, edustajat Hämeenlinnan maanviljelysseurasta, Tyrvännön maamiesseurasta sekä runsaasti kalastajia, yhteensä yli 50 henkeä. Tästä tilaisuudesta kirjoittivat useat lehdet esimerkiksi Hämeen Sanomat 25.1.1949.
Käydyssä pitkässä keskustelussa kalastajat toivat esille huolensa uudesta kalastuslaista. Kalataloudellisen neuvottelukunnan edustajat ihmettelivät kalastajain kannanottoja ja huolta tulevasta. He pyrkivät rauhoittelemaan osallistujia ja vakuuttivat, että ammattikalastajien oikeudet säilyvät myös tulevaisuudessa. Tyrvännön maamiesseuran valtuuttama edustaja, Aatto Mattila, ilmoitti, että Tyrvännön maamiesseura on päättänyt vuokrata Tyrvännön vedet ammattikalastajille ilmaiseksi. Kalastajat myönsivät, että Tyrvännössä tilanne on ammattikalastajille paljon parempi kuin ympäristökunnissa. Tilaisuudessa kalastajat jättivät puheenjohtajansa laatiman pitkän kirjallisen toivomuksen kalastuslain laatijoille. Kalataloudellisen neuvottelukunnan edustajat lupasivat loppupuheenvuoroissaan tehdä kaikkensa, jotta ammattikalastajien elinkeinon harjoittaminen olisi edelleen mahdollista. Nyt, kuusikymmentä vuotta myöhemmin, voin todeta, että kalastajien pelko tulevan kalastuslain sisällöstä oli täyttä totta.
Kalastajat huolehtivat kalakannoista
Siikakanta oli vuosia aiemmin hävinnyt Vanajavedestä, mutta yhdistys istutti omilla varoillaan keväällä 1950 siianpoikasia. Siitä huolehtivat seuran valtuuttamina Uuno Koivula ja Sulo Peltola Retulasta. Varat poikasten hankintaan saatiin huvitoimikunnan järjestämistä iltamista. Kalojen lisääntymistä varten kalastajat tekivät pohjaturoja sekä osallistuivat useana vuonna erilaisiin kalavesien hoitotoimiin. Niistä näkyy Hämeen läänin Maanviljelysseura myöntäneen eri vuosina runsaasti palkintoja. Kalastajat pitivät siis huolta omilla varoillaan ja työllään kalakannan säilymisestä, vesien omistajat tulivat istutustyöhön runsaammin mukaan vasta, kun yhteiskunta rupesi sitä rahoittamaan.
Kalastajilla oli joistakin järvellä liikkuvista harmeja. Sodassa muutamat olivat oppineet räjähdysaineilla kalastamisen. Sitä oli havaittu Vanajanselällä. Poliisi ei ollut puuttunut asiaan. Ammattikalastajat halusivat lopettaa tämän kaloille tuhoisan tavan. Huhut kertoivat, että muutama kovanyrkkinen kalastaja kävi hiljaisuudessa lukemassa lakia näille räjäyttelijöille ja niin räjäytykset loppuivat. Onko se totta vai tarua, sitä en tiedä, kun tapahtumaan mahdollisesti osallistuneita ei enää ole elossa. Näin kuitenkin kerrottiin.
Seuratoiminta hiipui
Kun uusi kalastuslaki sitten eduskunnassa hyväksyttiin ja siinä oikeus kalastaa sidottiin maanomistukseen, merkitsi se käytännössä pohjan putoamista sisävesien ammattikalastukselta. Samaan aikaan kalan hinta romahti, ja kalan myyjien ottamat välityspalkkiot nousivat. Kun pyydyksiä lopulta saatiin, niiden hinta oli korkea. Viisikymmentäluvulla kalastaja muisteli haikeana, miten kaksikymmentä vuotta aikaisemmin oli kuhakilolla saanut uuden verkon. Nyt ei riittänyt kymmenestäkään kuhakilosta saatu ansio verkon hankintaan.
Kalastajat vanhenivat ja kuolivat, nuoret hakeutuivat muihin ammatteihin. Vanajavesistön ammattikalastajien yhdistystoiminta hiipui. Viimeinen käsiini osunut dokumentti on äitini Anni Koivulan jäämistöstä löytynyt paperiarkki, jonka teksti kuuluu: ” Todistus Täten todistan vastaanottaneeni rouva Anni Koivulalta Hattulan Retulasta Vanajavesistön Kalastajat ry:n nimisen yhdistyksen säästökirjan n:o 469 / tili n:o 5000 1086 Hämeenlinnan Seudun Osuuskassa r.l. , jonka saldo oli luovutushetkellä 176,79 markkaa. Hattulassa kesäkuun 5. pnä 1978 Jussi Pennanen kalatalouskonsulentti Hämeenlinna.
Tyrvännön Joulu 2006
Tyrvännön Joululehdet