Tyrvännön Joulu 2006

    Katri Erkamo

    Lukijalle

      Kunta- ja palvelurakenneuudistus on kirvoittanut keskustelun kuntien yhdistymisestä. Pohdinta puolesta ja vastaan on palauttanut elävästi mieleen Tyrvännön kunnan viimeiset vaiheet. Jotenkin tuntuu, että kun on kerran kokenut kotikuntansa lopettamisen, voi tuleviin uudistuksiin suhtautua rauhallisesti, sivusta seuraten.

      Kuluneet vuosikymmenet ovat osoittaneet, että Tyrväntö ei ole kadonnut minnekään. Se on edelleen muistoissa ja meillä syntyperäisillä tyrväntöläisillä syntymäkuntana vaikkapa passissa. Se on säilynyt myös nimissä. On Tyrvännön kirkko, Tyrvännön järvikalastusmuseo, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tyrvännön yhdistys, Tyrväntöverkko ja Tyrväntö-Seura. Tiehallinnon opaskilvetkin tuntevat edelleen Tyrväntö-nimen.

      Meille Tyrvännössä asuville Tyrväntö on konkreettisesti läsnä: se on maata jalkojemme alla, se on silmään siintävää vettä ja ympärillä levittäytyvää kulttuurimaisemaa. Vain hallinnollisesti se on Hattulaa. Toisin on muualle muuttaneilla ja kenties uusilla sukupolvilla. Ehkä myös tänne aikanaan muuttaneilla ja kesäasukkailla sekä tänne vasta muuttaneilla suhde Tyrväntöön on toisenlainen. Kenties he kokevat olevansa Hattulassa tai heille keskeisin onkin oma kylä eikä kunta. Jotta Tyrväntö säilyisi meille kaikille elävänä, tarvitsemme aika ajoin tuulahduksen menneestä.

      Hyvä lukija, toivottavasti tämä joululehti on Sinulle tuollainen tuulahdus. Se tuo uutta tietoa Tyrvännöstä, palauttaa mieleen muistoja ja herättää uteliaisuutta Tyrväntöä kohtaan. Ehkä se antaa myös uusia ajatuksia kohdata tulevaisuuden haasteet.

      Siunattua joulua sinulle!

    Tyrvännön Joulu 2006
    Tyrvännön Joululehdet


    Tyrväntö-seuran kotisivu