Sampo Honkala:SUONTAAN KARTANON KIVIÄIJÄ
1946 julkaistussa kirjassa "Hämäläisiä kartanoita ja suurtiloja" kerrotaan Suontaan kartanosta mm. seuraavaa: "Päärakennuksen eteläpuolella ja samassa tasossa sen kanssa on alue, jonka keskuksena on omalaatuinen, näiltä seuduilta peräisin oleva harmaakivipatsas. Tämä muistuttaa ääriviivoiltaan jonkinlaisia epäjumalankuvia. Sen muodostaa korkea jalustakivi ja tämän huipulla olevaan syvennykseen sovitettu pienempi kivi. Jälkimmäistä on karkeasti muokattu ja siinä näkyy summittaisesti hakatut ihmiskasvot. Jalustan etupuolelle on hakattu kirjaimet H S ja toiselle puolelle päiväys 18.8.1815."
Kivipatsaan alkuperää ja tarkoitusta ei tunneta. Sen varhaisemmista vaiheista ennen siirtoa Suontaan puiston koristukseksi tiedetään kuitenkin jotakin sen kirjeen perusteella, jonka isoisäni isä Heikki Selin on kirjoittanut serkulleen Gustaf Waldemar Boijerille. Kirjekonsepti kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:
Honkala 24p Elok 1936
Hyvä orpana ja ainoa sukulainen vanhaa polvea
Siitä kiviäijästä joka seisoi Anomaan pihassa. Minä myisen Lahdentaustan paroon Sdantersköltille jonain syksynä 1880 ja 1890 vuosien välillä ja se vietiin talvella Lahdentaustan pihaan sitte talvella ku järvet jäätyivät ja se seisoi Lahdentaustan pihassa jonkun vuoden. Sitte oli maamittari jaot Suontaustan kylässä tän vuosisadan aluussa. Sitte Parooni myi Lahentaustan kartanon ja muutti Suontaustan kylään kun se muuttui kartanoksi ja vei kiviäijän sinne. Sielä se kai seisoo entisen Hollon talon tiluksilla. Sitte punakapin tappoi Paroonin ja nykyään omistaa koko Suontausta kylää Rosenlew samaa sukua joka Harvialan kartanonkin omistaa. Sitte lie kymmenkunta vuotta kun viimeksi kävin Suontakana upeeta Navettoa kattomassa ja kyllä kiviäijä oli silloin Hollon tontilla.
Ei muorini Eva Selin puhunut koko kiviäijästä mitään, paitti muitten vanhojen miesten kuulin puhuvan kertomuksia että kun sitä alempaa isoa kiveä ("sitä oli kyynärän verran maan sisässä") tuotiin rannasta ylös reessä nin vahva valakka tuskin jaksoi vetää ja kaikki kenkätkin lähti kavioista että viimenenkin kenkä lähti vasta porttikonkissa ennen kun pihaa pääsi.
Siinä oli ennen ollut tiimastukki Aurinkokello päässä (ja se on varma tosi) sillä minäki nähin vielä pikkupoikana noi 1 tuumaa vahvan sileäkappaleen jossa oli kaiverrettu 4 ja 5 numerot ja se kapale oli hyvi sileä alta ja päältä ja kuuli vielä kerrottavan että ylitalossa oli ollut lampuodi arenttimies ja sen lapset olisivat särkeneet sen aurinkokellon joka oli kiviäijän päässä. Se vuokraaja muutti sitte Vanajaniemeen joka oli Lepaan kartanon sivutalo.
1849 oli isäni jo Anomaassa se oli kai siihen aikaan kun mumuni Eva Selin piti keskievari Hämeenlinnassa. Suontakana oli Lahtaasta nikun Lepaanki kartanoilla paljon lampuati taloja, jotka Parooni sanoi ylös ja osti Suontakaa vielä Hollo nimisen talon ja enestään oli Lahentaustan yhteytess 2 säteritaloa Mattila ja Mikkola. Nin sitte Parooni myy Lahentausta pois muutti sitte Suotaka Hollon taloon joka oli peremmassa pyköössä ja Suontaka rakennettii suuri navetta ja kiviäijä viettin Lahdentakaa sinne Hollon puistoon. Ja kun Packalen oli kuollut haettiin Suontaka Maamittari ja vaihetettiin Lepaan talot poije Suontaustan piiristä.
Isäni on talon vastaan ottanut 1848 eli 1849 vaiheilla.
Kirjekonseptin perusteella tiedetään, että kiviäijä on tuotu Anomaan Ylitalon pihaan ennen Heikki Selinin (1851-1939) aikaa. Ilmeisesti kiviäijän siirto on tapahtunut jo ennen Heikki Selinin isän syntymää 1920, koska kertoman mukaan lähinnä Eva Selinin (1796-1875) ikäpolvi on tarinoita kiven siirrosta kertonut. Kovin kauas historiaan ei tapausta voi sijoittaa, koska tarinat ovat tyypiltään yksityiskohtaisia silminnäkijäkertomuksia ("sitä oli kyynärän verran maan sisässä"). Tästä päätellen kiviäijä on siirretty Ylitaloon aikaisintaan 1700-luvun viimeisen ja viimeistään 1800-luvun parin ensimmäisen vuokymmenen aikana.
Kirjeen lisäksi kiviäijän historiaa valaisee G. W. Boijerin 1881 tekemä piirros. Piirroksen mukaan patsaan etupuolelle on kaiverrettu HS, toiselle sivulle niin ikään HS, ja toiselle sivulle 1788 1815 1815 ja H.N. Boijerin mukaan tämä "Anomaankivi" on seisonut Anomaan Ylitalon pihassa Tyrvännön kappelissa, ja "nykyään" Lahdentaan kartanossa. Boijerin piirrosta ja Heikki Selinin kirjekonseptia on säilytetty Honkalan talossa Hämeenlinnan Idänpäässä yhteen nidottuina.
Boijerin piirroksessa kiinnittyy huomio siihen, että vuosiluku 1815 esiintyy kahdesti. Numerot ovat Boijerin piirroksessa oikein, toisin kuin kirjan tekstissä. Numerot on kaiverrettu lähelle kiven yläreunaa. Paikan päällä kaiverruksia katsoessaan huomaa, että kivi numeroiden alapuolella on tasainen ja sileä. Siihen voisi kaivertaa lisää. Heikki Selin on kirjeessään tietämättään ehkä ratkaissut kiveen kaiverrettujen vuosilukujen merkityksen: "Isäni on talon vastaan ottanut 1848 eli 1849 vaiheilla". Oikea vuosiluku on 1847; se talonpojalle tärkeä vuosiluku, joka kiviäijän kylkeen seuraavaksi piti hakata.
Vuosilukuja voidaan paremman selityksen puuttuessa pitää keskeneräisenä isäntäluettelona. Mikko Antinpoika Anomaa, isoisäni isoisän isoisä, sai tosin Ylitalon virallisesti haltuunsa 1795. Käytännössä talon isännyyden alku näyttää kuitenkin ajoittuneen siihen, kun nuori isäntä menee naimisiin ja perustaa oman perheen. Mikko Antinpoika oli 1.2.1789 mennyt naimisiin ja ilmeisesti edellisenä syksynä ryhtynyt taloa pitämään. 1815 hänen vaimonsa Kirsti kuoli, ja perinnönjaossa talon sai Heikki Mikonpoika, joka samana vuonna 1815 meni naimisiin kirjeessä mainitun Eva Mikontyttären, tulevan Eva Selinin kanssa. Todennäköisesti kiviäijä on tuotu Anomaan Ylitalon pihalle vuoden 1815 paikkeilla. Siihen lienee hakattu vanhan isännän aika ja seuraavalle riville nuoren isännän aloitusvuosi. Varmaan tarkoituksena oli se, että aurinkokellon päivärytmin ohella kiviäijä olisi kertonut talon tärkeät vuosiluvut.
Jos elämä olisi seurannut tasaista latuaan, kiven seitsemännellä rivillä olisi oman perheeni perustaminen 1992. Hyvä perinne katkesi kuitenkin alkuunsa: 1828 talo annettiin vuokralle, ja isännäksi tuli näin aivan vieras mies. Vuosiluvut jäivät kaivertamatta.
Selinit olivat tyrväntöläistä sukua, jonka vanhin tunnettu jäsen Antti oli 1600-luvun lopulla Retulansaaren Laurilan rusthollin isäntä. 1734 suku muutti Anomaahan, joka veljesten kesken jonkin ajan kuluttua jaettiin Ylitaloon ja Alitaloon. 1828 Ylitalo jätettiin vuokralle. Silloinen isäntä Heikki Mikonpoika muutti kauppiaaksi Hämeenlinnaan, alkoi käyttää nimeä Henrik Selin ja sai porvarinoikeudet vuonna 1832. Hänen vaimonsa oli kirjeessä mainittu Eva Selin.
Vuonna 1847 Ylitalo siirtyi kauppiaiden vanhimmalle pojalle Henrik Selinille (1820-1877). Hänen siskonsa Eeva Selin (1829-1915) meni naimisiin kruununnimismies Julius Engelbrecht Boijerin kanssa. Eeva Selinin ja J.E. Boijerin poika G.W. Boijer (1864-1944) on oheisen piirroksen tekijä. Selinit muuttivat pois Tyrvännöstä 1892, kun Ylitalon ainoa poika Heikki Selin osti Vanajan Idänpään Honkalan, jossa asui kuolemaansa saakka 1939. Heikki Selinin jälkeläiset alkoivat 1900-luvun alussa käyttääsukunimeä Honkala.
G.W. Boijerin ja Heikki Selinin mielenkiinto muinaismuistoja kohtaan ei liene ollut aivan sattumaa. Heikki Selinin äidin veli oli omana aikanaan tunnettu kartografi ja harrastelijamuinaistutkija I.J. Inberg.
Heikki Selin on kirjoittanut lapsuudestaan Anomaan Ylitalossa:
"Lapset tekevät lasten töitä. Niin minäkin ennen Anomaan järven rannalla laittelin kaarna veneitä oikein tikku ja tuohi purjeitten kanssa, ja laskettiin niitä rannassa järvellen ja sitten kun ne vähän etenivät, niin sitte alkoi kivillä pommittaminen, mutta ei minusta sentään amiraalia tullut. Kyllä siellä Anomaan järven pohjassa taitaa olla monta heittämääni pikku kiveä.
Olen kasvanut lapsuuden ajan yksinäisessä paikassa ja ainoana poikana. Käytyäni pari vuotta kaupunkin ali-alkeiskoulua – olin muorini luona kortieria – erkanin. Oleskelin kotona ja otin osaa töihin. Isäni oli siihen aikaan pidemmän aikaa sairaana mutta pyhinä sentään lueskelin. Oli sentään talossa jonkin verran kirjoja ja enolta Inbergiltä sain väliin lisää."
Niinpä Honkalassa on säilynyt Heikki Selinin jäljiltä myös I.J. Inbergin nimikirjoituksella varustettu kirjanen Viittauksia Suomen Muinaismuseo-Yhtiön tarkoituksesta ja vaikutusalasta, vuodelta 1871. Siinä todetaan, että kansan kunnioitus itseänsä ja itsenäisyyttänsä kohtaan käskee sitä muistojansa suojelemaan. Heikki Selinstä on isäni kertonut, että hän oli innokas käymään huutokaupoissa ja osti joskus vanhoja talonpoikaistavaroita museoiden kokoelmiin.
G.W. Boijerin piirros kiviäijästä muistuttaa niitä piirroksia, joita Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta systemaattisesti piirrettiin eri puolille Suomea suuntautuneilla piirustusretkillä 1871-1902. Boijer on kirjannut talon ja pitäjän sekä kiven uuden sijainnin tieteellisyyteen pyrkivällä tavalla, mikä panee epäilemään, että Boijerin kynästä on lähtenyt muitakin muinaismuistojen historiaa valaisevia mielenkiintoisia tietoja. Boijerin harrastuksen ansiota on se, että kiviäijästä tiedetään edes jotakin – 1800-luvun lopulla viritetty kansan mielenkiinto muinaismuistojen tutkimiseen ja vaalimiseen on tässä tuottanut tulosta.
Kiviäijän varhaisvaiheet jäänevät arvoitukseksi. Koska kiveä ensi kerran siirrettäessä "sitä oli kyynärän verran maan sisässä", on kivi ilmeisesti ollut jossakin pystytettynä ennen Anomaata. Luonnostaan eivät kivet kärjellään seiso. Kasvoille ei ole mitään selitystä; epäuskottavalta tuntuu, että ne olisi veistetty aurinkokelloa varten. Kiviäijä lienee ennemminkin esihistoriallinen patsas. Se lienee seissyt jossakin päin Tyrväntöä (ehkä Retulansaaren kalmistoalueella) niin näkyvästi, että on syntynyt ajatus sen käyttämisestä uuteen tarkoitukseen Anomaassa.