Tyrvännön Joulu 2000 |  |
Helena Mikkola
Jos olisi puu
Lapsuudenkodin pihamaata reunustaa rivi koivuja. Ennen vanhaan, kun olin lapsi, ne olivat hyvin arvokkaita, taisivat olla oppineita. Kuinka ne muuten olisivat osanneet asettua tien viereen, niin suoraan riviin ojan varteen. Pihassa kasvoi muitakin erityisiä. Keinukoivu oli luotettava ja vahva, jaksoi kärsivällisesti kuunnella keinun narinaa ja keinujan laulelua. Metsän laidassa kasvoivat mahlaa valuttavat vanhukset. Tuomi hienohelma levitteli tuoksuvia oksiaan pihan keskellä. Kuusi seisoi pohjoistuulen tiellä, ja mänty oli niin korkea, ettei latvaa näkynyt. Lapsuuden maisema, ihmeelliset puut.
Puuta, metsän lahjaa käytettiin kunnioittaen. Laihimmatkin oksanrisut siivottiin hakkuun jäljiltä ja pilkottiin hellapuiksi talteen liiterinperälle. Niinä kesinä, kun isällä oli hirsimökin teko, keitettiin kahvit ja puurotkin lastuilla. Muistan äidin äänen, joka kantoi kauas metsäleikkeihin ensimmäisten sadepisaroiden pudotessa: "Tytöt tulkaa sukkelaan!" Sitten pinkaistiin juoksuun keräämään kuivat lastut sateen alta.
Me metsän reunassa kasvaneet sisarukset opimme osamme maatalon puutöistä. Polttopuita pinottiin monet helteiset kesä-päivät. Pinosta saatiin 10 penniä, mutta ei mistä tahansa pinosta. Piti noudattaa tarkkaan isän ja papan ohjeita, ei hätäillä eikä hosua. Rahanhimo ei siis juurikaan halkokasalle houkutellut.
Pinonpaikka tallottiin, pohjalle ladottiin aluspuut siten, että pino lähtisi kasvamaan tasaisesti. Ristikkopäätyjä rakennettiin päihin sitä mukaa kuin pino kasvoi korkeutta. Ja sitten vaan pinoamaan! Jokaista halkoa pyöriteltiin käsissä, kunnes sille löytyi oikea asento: tukeva, mutta ei liian tiulla.
Välillä oli hyvä peruuttaa askel, pari ja tarkastaa työn jälki. Kannatti arvioida, mahtuuko tuuli puhaltamaan puiden raoista, jotta polttopuut ehtisivät kuivua keskikesän lämpimässä. Liian korkeaksi ei kannattanut pinoa päästää. Kokemus opetti, että liika into kostautui; pino kaatui yön aikana.
Muistikuvissani polttopuiden pinoamiseen liittyy jotakin lähes harrasta. Valmis halkopino oli täydellinen, kurinalaisen kaunis. Ja jos se oli pystyssä vielä seuraavana aamuna, oli miesten oppi mennyt perille, ja pikkutyttökin saattoi olla itseensä tyytyväinen. Työnteon jäljiltä puun tuoksut jäivät käsiin ja vaatteisiin, koivu, haapa kuusen pihka. Ne seurasivat sisälle ja joskus uniinkin. Ja kun oli oikein ahkerasti pinottu, näkyi puupinoja ummistetuinkin silmin.
Kun sitten vuosien kaupunkilaiselämän jälkeen muutettiin oman perheen kanssa takaisin maalle, tuntui juhlalta aloittaa polttopuiden tekeminen. Isän ohjeet olivat vielä muistissa ja niitä oli muidenkin noudattaminen. Mieskin, kaupunkilaispoika, muisti huomaavaisesti välillä kysyä "Kuinkas pappa olisi tehnyt?" Oli niin mukava katsella saunanlauteilta kasvimaan reunaan laitettuja pitkiä pinoja, joissa haapapuut punersivat ja koivun tuohi käpertyi kuivuessaan. Sitä tunsi itsensä kovin hyväksi, kunnon maalaiseksi.
Mutta kun lapsuudenkodissa polttopuut tuntuivat valmistuvan muiden töiden lomassa ja kuivuvan itsestään kesähelteessä, oli valtaisan keskuslämmitysuunin talven mittaan ahmiman halkomäärän hankkiminen kaukana hartaudenharjoittamisesta. Vuosi vuodelta idylli ja muistojen kulta rapisivat. Kaksikerroksisen talon ja veden lämmittäminen tuntui työltä, eikä kesälomakaan ehkä kaikin päivin tuntunut lomalta puutöissä - kesäkuussa pilkkoessa ja pinotessa, viimeistään elokuussa sisään kärrätessä.
Halkopinot kaatuilivat, sade pääsi tämän tästä yllättämään.
Niinpä meillä nyt kuulostellaan tyytyväisenä alakerran öljypolttimen iloista hörähdystä ja yritetään täyttää muulla tavalla velvollisuutemme metsiä ja puita kohtaan.
Pihassa kasvaa tammi, pieni risu vasta, rungon ympäri ylettää kahden käden sormin. Mielessäni näen ajan, kun se on kasvanut taivaisiin ja joku pieni tyttö sanoo äidilleen niin kuin omani minulle kietoessaan kuusivuotiaat kätensä ympärilleni: "Äiti on vanha ja tukeva kuin tammi".
Mutta kuitenkin, jos olisi yksi puu, soisin sen olevan kuusi, tuuhea kuin seinä, korkea kuin kirkon torni. Se tuodaan talviseen taloon ja koristetaan juhlapäivänä muistojen kultaan.
Tyrvännön Joulu 2000
Tyrvännön Joululehdet