Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja GENOS n:o 43 (1972) ss. 61-71
(http://www.genealogia.fi/genos/) Käännös ruotsista suomeksi (2006 Pertti Seppälä):
Raatimies Johan Gustaf Bockin polveutuminen
(Esitelmä Sukututkimusseuran vuosikokouksessa 10. huhtikuuta 1972)
Kielenkääntäjä Love Kurtén, Helsinki
Historiankirjoitus antaa Helsingistä sellaisen kuvan, että Isonvihan jälkeen saksalaisten osuus kaupugin porvaristosta lisääntyi voimakkaasti ja että niiden, jotka polveutuivat Suomesta tai Ruotsista oli huomattavasti vaikeampi päästä johtavaan yhteiskuntaluokkaan. Kerrotaan, että muutos tapahtui 1700-luvun keskivaiheilla, jolloin porvarissukuihin tuli runsaasti uutta verta. Tässä yhteydessä ei juuri muuta mainita. Ei aseteta kysymystä, sulautuivatko vanhat saksalaiset kauppiassuvut ja miten suomalaisiin ja mistä uudet kotimaiset suvut olivat peräisin. Tämä nousu vuoden 1750 tienoilla ansaitsisi tarkemman sukututkimuksellisen, yhteiskunnallisen ja taloudellisen analyysin. Mutta ennen kaikkea genealogisesti pääkaupungin voidaan katsoa jääneen varsin huonosti tutkituksi. Lukuunottamatta niitä sukutauluja, jotka Ehrström on 1800-luvun lopulla julkaissut yli 12 huomattavasta suvusta 1600-luvun Helsingissä, ei mitään systemaattista selvitystä kaupungin porvarissuvuista ole tehty. Tämä esitys koskee yhtä pientä palaa tuossa palapelissä: kauppias ja raatimies Johan Gustaf Bockin polveutumista.
Itse asiassa hänet mainitaan Helsingin kaupungin historiassa esimerkkinä uudesta lisäyksestä kaupungin porvaristoon 1700-luvun keskivaiheilla. Hän oli tullut Helsinkiin kuitenkin jo parikymmentä vuotta aikaisemmin; vanhin rippikirja 1730-35 kertoo hänen asuvan tullitarkastaja Johan Fritz Sundin ja hänen vaimonsa Catharina Marian luona. Niin kuin myöhemmin selviää, viimeksimainittu oli Johan Gustafin läheinen sukulainen. Jo 1740-luvulla J.G. oli ryhtynyt kauppiaaksi ja oli myöhemmin jonkin aikaa kaupungin suurin liikkeenharjoittaja. Asemansa symboli jos mikään oli ennen kaikkea kivitalo, jonka hän antoi rakentaa Suurkadun varrelle. ”Senaikaisen Helsingin hienoin yksityistalo” oli suurempi ja komeampi kuin Sederholmin talo.
Syksyllä 1740 Johan Gustaf meni naimisiin Helsingin pitäjän Tolkinkylästä (Tolkby) olevan Ulrika Kostfeltin kanssa. Tämä oli n. v. 1734 kuolleen kauppiaan Henrik Kostfeltin ja vaimonsa Elisabet Havemannin [1] tytär. Kostfeltin suku oli tullut Narvasta, joten – vaikkakaan ei katkeamattomana - niin avioliiton kautta kuitenkin vanha balttilainen kauppiasperinne jatkui suomalaisperäisen vävyn johdolla. Ulrika Kostfelt kuoli Helsingissä 10.5.1782 ja Johan Gustaf Bock 29.1.1788. Avioliitosta syhtyi 13 lasta, mm. kolme poikaa, joista kaksi sai nimen Isak. Kun perheellisiä tuli kuitenkin vain tyttäristä, niin kauppahuone Bock siten sammui perustajansa myötä. Äitien kautta hyvin suuri joukko jälkeentulleita voi kuitenkin lukea Johan Gustaf Bockin esi-isäkseen – mm. Sukukirjan luoja Karl Axel Bergholm.
Seitsemästä avioituneesta tyttärestä viisi nai upseerin tai sotilasvirkamiehen – muistutus siitä, että Helsinki oli ”pieni kaupunki, jossa oli suuri linnoitus”. Helsingin kaupungin historiassa kerrotaan, että kauppias Johan Burtz olisi ollut ensin naimisissa Bockin tyttären Vendela Katarinan kanssa ja vaimon kuoltua uudelleen tämän sisaren Kristinan kanssa. Tämä ei ihan pidä paikkaansa, vaan Vendela Katarina oli naimisissa kauppias Johan Holmbergin kanssa.
Mutta tämän selvityksen kohteena ei varsinaisesti pitänyt olla raatimies itse eikä hänen lapsensa, vaan hänen varhaisempi polveutumisensa. Ensimmäisiä johtolankoja siihen löytyy Helsingin triviaalikoulun matrikkelista. Kouluun kirjoittautui 13. maaliskuuta 1772 oppilaaksi asevarikon johtajan poika Fridericus Michaelis Linderoos, josta sanotaan ”natus Croneburgi anno 1758” eli syntynyt Hämeenlinnassa v. 1758 ja että raatimies Gustavus Bock oli hänen ”avunculus et nutritor” ts. eno ja kasvattaja. Hämeenlinnan kirkonkirjoista taas löytyy eräs Fredrik Linderoos, jonka isä aivan oikein on Mikael. Isä ei tiettävästi kuitenkaan ollut asevarikon johtaja vaan asevarikkokirjuri ja äiti, kuten odottaa sopiikin, Bock – Maria Elisabet Bock. Se, että Fredrikin syntymävuosi on kirkonkirjoissa 1757 eikä matrikkelin antama 1758, vastaa hyvin käsitystämme sen aikaisten matrikkelien luotettavuudesta tällaisissa pikkuasioissa. Niinmuodoin hämeenlinnalaisen Maria Elisabet Bockin täytynee olla helsinkiläisen Johan Gustaf Bockin sisar. Hämeenlinnasta hän selvästikään ei ole lähtöisin, vaan on pakko etsiä häntä muualta, parhaiten lähiseurakunnista Hämeessä. Se vaiva tulee pian palkituksi. Tyrvännön seurakunnan kirkonkirjoista löytyy tieto hänen vihkimisestään 2.7.1752 avioliittoon Mikael Linderoosin kanssa. Sama päivämäärä on merkitty myös emäseurakunnan Hattulan vihittyjen luetteloon. Siinä morsianta kutsutaan nimellä ”jungfru” Maria Elisabet Bock Monaalasta. Hänen kotitalonsa oli Monaalan kylän Kartanon rustholli silloisessa Kulsialan pitäjässä.
Meidän kannaltamme on huonoa onnea, että Bockin perhe asui juuri Tyrvännössä, sillä Isonvihan jälkeen Tyrvännön seurakunnan historiakirjat alkavat vasta vuodesta 1730 ja niissä on monia aukkoja, jotka ulottuvat vuosikymmenten yli. Rippikirjatkin alkavat vasta vuodesta 1769. Johan Gustaf Bockin ja hänen sisarustensa ikätiedot perustuvat sentähden enimmäkseen muihin lähteisiin kuin syntymäluetteloihin ja ovat niin muodoin vähemmän luotettavia.
Johan Gustaf lienee ollut sisarusparven vanhin, syntynyt lokakuussa 1710, jos on uskomista Helsingin kirkonkirjoihin. Hänen jälkeensä seurasi veli Carl Christian, rippikirjan mukaan syntynyt 1714. Hän avioitui ensimmäisen kerran 1.1.1749 Luopioisissa Christina Elisabet Procopaeuksen kanssa, jonka vanhemmat olivat ratsumestari Carl Christiansson Procopaeus ja Margareta Tackou. Heillä oli mm. poika Erik Adolf ja on mielenkiintoista havaita, että sukujen kaupalliset taipumukset näkyvät myös tässä. Erik Adolfista tuli nimittäin ruokatavarakauppias Hämeenlinnaan, missä hänet myös vihittiin 5.10.1780 ensimmäiseen avioliittoonsa raatimiehentyttären Maria Palenian kanssa. Hämeenlinnan pienissä puitteissa Erikistä ei kuitenkaan tullut samanlaista menestyjää kuin sedästään Helsingissä, mutta hän kuului kuitenkin selvästi ylempään porvaristoon. Yhteen aikaan hän omisti osan siitä kartanokompleksista, josta sittemmin tuli Karlberg (nyk.Aulanko). Carl Christian Bock kuoli Erik-poikansa luona Hämeenlinnassa 5.7.1787. Carl Christianin lapset perivät pääosan Monaalan kartanosta.
Kirkonkirjoista ei löydy tietoja Isak-pojasta (J.G.:n veli), joka v. 1752 luopui osuudestaan Kartanoon silloin naimattomien sisarustensa hyväksi, mutta jo 1758 oli kuollut. Ei liioin pojasta nimeltä Bernhard, jonka kohtalo on tuntematon. Vuonna 1758 hän oli elossa, mutta ei ilmeisesti asunut Tyrvännössä. [14]
Selvästikin seuraava oli juuri e.m. Maria Elisabet, avioiduttuaan Linderoos. Kuollessaan Hämeenlinnassa 20.10.1764 hän lienee ollut 37-vuotias eli syntynyt n. v. 1727. Hänen jälkeensä hänen osansa Monaalan Kartanosta otti Linderoos asettuen sinne asumaan tittelinään rusthollari. Miehenkin kuoltua siellä 25.1.1793 heidän lapsensa saivan tämän osuuden (Kartanosta).
Maria Elisabetin jälkeen seuraavana syntyi hänen sisarensa Catharina Helena n. v. 1728. Hän avioitui Tyrvännössä 24.7.1743 Pälkäneen Mälkilästä olevan rusthollarin Adolf Wilhelm Lignbergin kanssa. Tämä viittaisi siihen, että tyttö olisi avioitunut jo viidentoista vuoden iässä. Ehkä syntymisjärjestys hänen ja Maria Elisabetin kesken on kuitenkin toinen? Kirkonkirjat todistavat kymmentä lasta tästä avioliitosta. Adolf Wilhelm Lignberg kuoli Pälkäneellä 5.3.1773 ja hänen leskensä Katarina Helena Bock 20.9.1794.
Sisar numero kolme oli Hedvig Sofia, syntynyt 26.5.1730 – hänet todella mainitaan Tyrvännön kastettujen luettelossa, joka alkaa samana vuonna. Hän oli lyhyen aikaa naimisissa helsinkiläiskauppiaan Leonard Adrianin kanssa, joka kuoli 23.1.1753. Epäilemättä hän on myös sama Hedda Bock Monaalasta, joka aviolupauksin sai tyttären sotatuomari Christian Hufvudsköldin kanssa, herran, joka ei tunnu sopivan aatelisten sukutauluihin ja vaikuttaa siten yhtä epäilyttävältä kuin avioliittolupauskin. Hedda asui 1750-luvulla joitakin vuosia veljensä Johan Gustafin luona Helsingissä ja meni sitten siellä 28.9.1760 uuteen avioliittoon notaari Petter Wetterin kanssa, joka kuoli Helsingissä 5.7.1782. Hedvig Sofia asui leskenä Helsingissä kuolemaansa 10.3.1791 saakka.
Nuorin sisarista oli Anna Christina, syntynyt Tyrvännössä 13.10.1732, avioitui 2.10.1763 Haapaniemen talon pehtoorin Nils Procopaeuksen kanssa, joka oli Carl Christian Bockin vaimon Christina Elisabet Procopaeuksen veli. Molemmat parit olivat siis kaksinkertaisesti sukua toisilleen. Anna Christina kuoli jo marraskuussa 1764 ja Nils Procopaeus avioitui vuoteen 1767 mennessä uudelleen Maria Eleonora Lepsin kanssa. Hän jäi kuitenkin rusthollariksi osuuteensa Monaalan Kartanosta, kunnes vuonna 1779 muutti Karkkuun. (Kts. GSÅ VI s. 92). Sukukirja tuntee hänet nimeltä, mutta ei anna hänestä omaa sukutaulua, sisar Christina Elisabetia ei mainita lainkaan.
Lopuksi perheessä oli vielä poika Julius, joka kuoli nuorena Tyrvännössä ja haudattiin 3.3.1740. Tämä oli siis lyhyesti Johan Gustaf Bockin oma sukuympäristö, jonka voidaan hyvin sanoa olleen verraten vakaa ja yhtenäinen. Sitä dominoi varakas hämäläinen rusthollari ja kolme avioliiton kautta tullutta karoliinisen upseerin jälkeläistä, jotka siinä suhteessa muistuttivat Bockin omia sukulaisia. Oikeastaan vain Hedvig Sofian kumpikaan avioliitto ei sovi tähän raamiin.
Tämän sisarusparven vanhemmat olivat luutnantti Isak Bock ja Helena Schulman – sukunimi Tyrvännön kastettujen luetteloissa itsepäisesti muodossa Schuman. Isak Bockista LEWENHAUPT antaa muutamia suppeita tietoja mm. hänen syntymävuodekseen 1688. Se vastaa myös kirkonkirjojen tietoa, että kuollessaan v. 1751 hän olisi ollut 63-vuotias. Rippikirjan tietoa vuodelta 1693, jonka mukaan Isak ja kolme hänen vanhempaa sisartaan olisivat olleet lukutaitoisia (”literati”), ei ehkä tule ottaa ihan kirjaimellisesti, sillä Isak olisi silloin ollut vasta viisivuotias. Hänen nimensä esiintyy seuraavan kerran eräässä oikeudenpöytäkirjassa vuodelta 1703. Kysymys oli siitä, että naapuritalon karja oli onnistunut pääsemään Kartanon alueille ja turmellut sen naurismaita, mikä johti prosessiin. Osapuolet onnistuivat sotkemaan yksinkertaisen jutun niin pahasti, että se piti alistaa laamannioikeuteen ja tämän korkeamman viranomaisen eteen astui sitten äitinsä valtuuttamana monsieur Isak Bock ja haki sovittelua. Monsieur Bock lienee tuolloin ollut 15-vuotias. [2] Ehkä hän kuitenkin oli vähän vanhempi kuin lähteistä käy ilmi.
LEWENHAUPTIN mukaan Isak Bock meni sotilaspalvelukseen v. 1705 ja oli v. 1709 edennyt päävänrikiksi Uudenmaan vakinaisessa jalkaväessä. Ainakin talvella 1709 hän oli eräästä säilyneestä kuitista päätellen Suomessa. [13] Mutta sitten hänestä löytyy kaksi ristiriitaista tietoa. Lewenhaupt väittää, että Isak Bock jäi vangiksi Riiassa 1.7.1710, kun kaupunki antautui. Mutta LEONHARD KOGGin päiväkirjassa on, että Uudenmaan täydennyspataljoonan vänrikki Isak Bock jäi vangiksi Viipurissa 15.6.1710, kun kaupunki antautui venäläisille. Tämä viimeinen tieto on kaiketi oikea. Lewenhauptin erehdys on ymmärrettävissä, kun hän toisaalta tiesi Bockin palvelleen Uudenmaan vakinaisessa jalkaväkirykmentissä ja toisaalta suuri osa tästä joukko-osastosta otettiin vangiksi juuri Riiassa 1710, niinpä sen piti olla juuri siellä ja silloin, kun Isak Bock vangittiin. Lewenhauptilta lienee jäänyt huomaamatta, että Bock oli siirretty Uudenmaan täydennyspataljoonaan, joka tosiasiassa olikin sijoitettu Viipuriin 1710. Huomaamattomuus on sitäkin ymmärrettävämpi kun muistetaan, että palkkalistat puuttuvat juuri vuodelta 1710. Tällä yksityiskohdalla ei polveutumisen kannalta ole tietenkään mitään merkitystä.
Vänrikkimme näyttää ensimmäisen vankeusvuotensa olleen Goroditsissa, siis Euroopan puoleisella Venäjällä, mutta monien muiden lailla siirrettiin v. 1711 Solikamskiin, joka luettiin Siperiaan, vaikka kaupunki on juuri länteen Ural-vuorista. Ja siellä hän oli edelleen joulukuussa 1721, kun sai lainaksi kolme ruplaa hätäapua. [3] Pitkä marssi Suomeen alkoi 22.12.1721, [4] ja kotiin hän saapui vasta toukokuussa 1722.
Tässä kohtaa ilmenee pulmana tieto, että hänen toinen poikansa olisi syntynyt v. 1714. Ikätieto voi tietysti olla vääräkin, mutta ei niin paljon että hän olisi syntynyt vasta isän kotiinpaluun jälkeen. Vuonna 1733 pojalla nimittäin jo itselläänkin oli vaikeuksia kieltää lapsentekoaan. Jos taas ajattelemme, että tämä poika olisi syntynyt ennen isän vankeutta eli reilusti ennen Johan Gustafia t.s. viimeistään 1709, niin vanhempien on täytynyt olla huomiotaherättävän nuoria. Jäljellä on vaihtoehto, että Helena Schulman seurasi miestään vankeuteen. En ole voinut löytää asiakirjoista tukea tälle ajatukselle, mutta muistettakoon, että Helena Schulmanin sisar Catharina Elisabet joutui vankeuteen Venäjälle ja avioitui siellä – juuri Solikamskissa – vangitun ruotsalaisen upseerin luutnantti Lars Nybohmin kanssa. Ja Helenan setä Joachim Niklas Schulman jäi vaimoineen Viipurissa vangiksi samaan aikaan kuin Isak Bock. Ennakkotapauksia löytyy niin muodoin läheltä. Vankiluettelot ovat tässä suhteessa hyvin lakonisia. Kun upseerien nimet, arvot ja joukko-osastot on huolellisesti kirjattu, seuraa ylimalkainen toteamus: ”naishenkilöitä, leskiä ja piikoja, yhteensä 50”. Siinä kaikki, mitä heistä tiedetään. Jos tämä ajatuksenkulku on perusteltua, saattaa myös Johan Gustaf Bock olla syntynyt Venäjällä ja lapsuutensa siellä viettänyt. [15]
Joka tapauksessa Isak Bock palasi keväällä 1722, erosi palveluksesta luutnanttina ja asettui rusthollariksi Monaalan Kartanoon. Hänen pitkän poissaolonsa aikana talo oli jäänyt huonolle hoidolle. Eräästä pöytäkirjasta [5] ilmenee, että vihollinen ryssä oli häneltä v. 1713 vienyt väkivalloin mm. 94 päätä erilaisia kotieläimiä lampaat ja siat mukaanlukien, 61 tynnyriä viljaa, joukon talouskaluja, peltotyövälineitä, kolmet vuodevaatteet, 60 taaleria käteisrahaa ja – ehkei vähäisimpänä - viinapannun ja sen hatun ja piipun. Varsinkin eläinkannan mutta myös viljavaraston arvoa oli vahvasti liioiteltu, mutta eräs lautamies, joka itsekin asui Monaalassa ja lisäksi eräs siellä asuva talonpoika vakuuttivat, että luutnantti oli näin joutunut ahdinkoon. Korvaus, jonka kruunu saattoi antaa oli verovapaus vuoteen 1727 saakka; itse hän suostui antamaan vapaavuoden (vuosia?) augmenttitilalliselleen Sahalahdella. [6] Kun hän samana vuonna kun palasi sotavankeudesta meni kapteeni Hans Boijen kanssa takaajaksi nimismies Johan Albertinpojalle, häntä luonnehdittiin vakavaraiseksi, mikä tässä yhteydessä pitänee tulkita jotakuinkin vain ”tilalliseksi”. Tosiasia on kuitenkin että huolimatta kovista kohtaloista, jotka rustholli kärsi, tuomiokirjoista ei löydy mitään viitteitä Kartanon huonosta taloudellisesta tilanteesta – verorästejä, panttauksia, velkaantumista tms. Huoli taloudesta oli muutoin usein kotiinpalanneiden karoliinien osana.
Muutaman sanan voi myös mainita luutnantin vaimosta Magdalena Helena Schulmanista. LEWENHAUPTIN luettelossa hän ei ole Isak Bockin tietojen yhteydessä, mutta sen sijaan kirjoittaja valistaa, että Berndt Gustaf Schulmanilla ja vaimollaan Christina Gertrud Rundeelilla oli tytär Helena, joka oli naimisissa Isak Bockin kanssa. Helena polveutui niin ollen äidin puolelta Suomesta, tarkemmin sanottuna Kangasalta, missä Rundeelit omistivat Sorolan säteritilan. Isän puolelta hän polveutui lähinnä Inkerinmaalta siitä Schulmanin suvun haarasta, joka useiden sukupolvien ajan omisti Novaburan kartanon.
1720-luvulla Helena Schulmanin eräästä sukulaisesta tuli perheen läheinen naapuri. Luutnantti Otto Christoffer Schulman nimittäin sai omistukseensa Lautsian kartanon Hauholla. On selvää, että molemmat herrasväet vierailivat toisissaan ja pitivät yllä hyviä suhteita. Otto Christoffer esiintyy monissa tilanteissa Helena Schulmanin edustajana ja Helenan kuoltua hänestä tuli yhdessä Carl Christian Bockin kanssa holhooja silloin vielä alaikäiselle (ja naimattomalle) tyttärelle Anna Christinalle. Ei voi välttyä ajatukselta, että nämä kaksi saman heimon ja suvun jäsentä silloin tällöin yhdessä muistelivat lapsuuttaan ja yhteisiä sukulaisiaan Baltiassa – ja tietenkin ennen muuta selvittivät millä tavoin olivat sukua. He huomasivat olevansa serkuksia: Helenan isä majuri Berndt Gustaf Schulman oli Otto Christofferin isän majuri Henrik Johan Schulmanin veli. Otto Christoffer jäävättiin kahdessa jutussa Kulsialan kihlakunnankäräjillä siksi, että hän oli Helenan sisaruksen lapsi, eikä Otto yrittänyt sitä edes oikaista. Sukulaisuussuhde lienee ollut juuri tämä siinä selvityksessä, jonka Otto Christoffer esitti, kun hän v. 1738 sai paikkansa ja asemansa ritarihuoneessa vanhan suvun n:o 176 jäsenenä. Toinen asia sitten on, että hänen selvityksensä oli virheellinen, kuten mm. Carpelanin Aatelissukutaulut osoittavat. Hieman kärjistäen voidaan siis sanoa, että kaksi selvää mainintaa alkuperäislähteissä, tuomiokirjoissa, täytyy hylätä, jotta ilmoitettu lähde pitäisi paikkansa.
Yksinkertaisimmin selviämme ristiriidasta, jos se nähdään esimerkkinä siitä, miten suvut hajosivat ja perhesiteet repesivät, kun väki pakeni Baltian maakunnista: Otto Christoffer lienee luullut, että hänen isällään on ollut veli Berndt Gustaf, mikä ei suinkaan pitänyt paikkaansa. Helena taas lie uskonut, että hänen setänsä Henrik Johan, joka itse asiassa kuoli pojatta v. 1701, oli sama Henrik Johan Schulman, joka kaatui v. 1713. Luulisi, että Isak Bock ainakin olisi saanut asiasta oikeaa tietoa joko palvellessaan Viipurissa yhtäaikaa Joachim Niklas Schulmanin kanssa, jonka joka tapauksessa täytyi olla siitä perillä, tai ollessaan kauan Solikamskissa samaan aikaan vaimonsa sisaren kanssa. Ehkä edelläoleva on kuitenkin oikea selitys. Ihan samanlainen perustelu on esitetty aikaisemmin selityksenä Schulmanin sukuhistorian erääseen toiseen hämärään kohtaan (Genos 1951, s. 31) ja myös siinä on Berndt Gustaf ja hänen sisaruspiirinsä sekoitettu. Jos asia halutaan tehdä hankalammaksi, voi toki kysyä pitäisikö Berndt Gustaf ajatella kahdeksi samannimiseksi henkilöksi. Helena Schulmanin kuolinpäivää en ole löytänyt – hän esiintyi kummina Tyrvännössä vielä 15.3.1758, mutta perunkirjoitus hänen jälkeensä toimitettiin 9.10. samana vuonna.
Johan Gustaf Bockin isänpuoleinen polveutuminen voidaan johtaa vielä yhtä sukupolvea aikaisemmaksi: hänen isovanhempansa olivat Turun jalkaväkirykmentin kap-teeni Julius Bock ja Catharina Roling. Julius Bockin olen löytänyt ensimmäisen kerran Viipurin läänin rykmentin tilikirjoista vuodelta 1669. Sieltä ilmenee, että hän värväytyi varusmestariksi 12.8.1668, silloin nimellä Julius Johansson [= Juhonpoika] [7] Viipurin rykmentisssä hän palveli vuonna 1675 vääpelinä ja 1678 vänrikkinä, mutta yleni jo samana vuonna luutnantiksi Turun läänin jalkaväkeen silloin nimellä Julius Johansson Bock. Samoihin aikoihin alkaa sukunimi esiintyä myös läänintileissä: vuonna 1681 häntä kutsutaan vielä luutnantti Julius Johanssoniksi Monaalasta, mutta v. 1684 hän on niissä jo Julius Bock. Hänen viimeinen sotilasylennyksensä on vuodelta 1682, kun hänestä kyvykkäänä ja hyvin palvelleena upseerina tuli kapteeni Turun läänin jalkaväkirykmentissä. Se arvo hänellä oli vielä kuollessaan 15 vuotta myöhemmin lokakuussa 1697.
Kun hän 1670-luvun lopulla otti tehtäväkseen kunnostaa Monaalan Kartanon ratsutilan, hän otti vastuulleen taakan, joka oli odottamattoman raskas. Muutaman vuoden kuluttua hän lähestyy kuninkaallista komissiota anomuksella, että eräs rappiotila Monaalassa saatettaisiin Kartanon alaiseksi niin, että hän voisi kyetä ylläpitämään ratsukkoa. Huomiota kiinnittää hänen ilmaisunsa kirjelmässä. ”Minua kohdellaan muukalaisena tämän hakemukseni kanssa.” Kartanosta hän huomauttaa, että talo on kur-jassa kunnossa ”vaikka kai minun nyt täällä tänä aikana pitäisi tulla toimeen, kun minulla ei tässä maassa mitään maaomaisuutta ole ollut.” [11] Näitä sanontoja tuskin voi muutoin tulkita kuin että Julius Bock ei polveutunut Suomesta. Mutta pitääkö hänen alkuperäänsä etsiä lännestä vai etelästä? Jotkin todisteet viittaaavat kiistatta etelään. Hänhän värväytyi Viipurin jalkaväkirykmenttiin eikä missään suomalaisessa rykmentissä inkeriläisten ja balttilaisten upseerien osuus ollut niin suuri kuin juuri tässä itäisimmässä joukko-osastossa. Itse asiassa samana vuonna kun Julius Bock astui palvelukseen, hänen komppanianpäällikkönsä oli Johan Didrich Busselberg ja komppanian vänrikki Gustaf Schlippenberg. Ja vastavärvätyn ratsumestarin lähin esimies oli Christoffer Duncker. Siis kauttaaltaaan saksalaisia nimiä. Jätän arvailematta, miten eksoottinen tausta oli kersantilla – hänen nimensä oli Johan Kobra.
Bockin kirjelmää kuninkaalliselle komissiolle ei edes voi pitää todisteena hänen täydellisestä ruotsin kielen taidostaan. Hän on sen omakätisesti allekirjoittanut, mutta ei kirjoittanut tekstiä, ei ehkä myöskään itse stilisoinut.
Parissa tilanteessa häntä nimitetään rykmentinkomentajien kirjoissa 1690-luvulla Julius Jean Bockiksi. Se merkitsee ensiksikin sitä, että Ludvig XIV:n vahva vaikutus ulottui aina suomalaisiin rykmentteihin saakka, mutta jos se samalla tarkoittaa, että vuoden 1650 tienoilla syntynyt kapteeni Bock oli kasteessa todella saanut kaksoisnimen Julius Johan, ei hän ainakaan ole voinut polveutua suomalaisesta tai ruotsalaisesta rahvaasta tai rusthollariväestöstä. Hänen verraten nopea ylenemisensä sotilasuralla, vieläpä enimmäkseen rauhan aikana, viittaa hyvään yhteiskunnalliseen lähtöasemaan ja mahdollisesti siihen, että ei ollut sukunsa ensimmäinen sillä tiellä.
Pitänee tässä yhteydessä huomauttaa, että juuri samaan aikaan, suunnilleen 1680, kaksi hauholaista veljestä Erik ja Isak Juhonpoikaa [Johansson] käytti nimeä Bock. Törmäämme siis samaan patronyymiin Johan ja samaan verraten harvinaiseen etunimeen Isak, ja lisäksi vielä esiintyy vähemmän tavallinen etunimi Julius tämänkin Isak Johansson Bockin tyttären lapsilla. Pelkästään sukunimi Bock ei juuri sinänsä houkuttele arvelemaan kahta henkilöä sukulaisiksi, siksi harmillisen tavallinen nimi on varsinkin sotilaallisissa yhteyksissä.
Huomattavasti suurempi peruste tässä tapauksessa olisi tämän tästä toistuvat etunimet Johan, Isak ja Julius sekä Hauhon Bockien suvussa että Bockeilla Tyrvännössä. Ensi näkemältä tuntuu todiste niin ilmeiseltä, että sukulaisuutta heidän välillään pitää varmana. Mutta mielestäni kuitenkin tässä on ansa, johon ei pitäisi pudota. Kapteenil-lemme Julius Bockille tuskin olisi tullut mieleen kutsua itseään Tyrvännössä ”muukalaiseksi”, jos hän olisi polveutunut naapuripitäjästä Hauholta. Ei hän myöskään olisi sanonut, ettei hänellä ”tässä maaassa” ole ollut maaomistuksia. Minä mieluummin pitäisin yhteisiä etunimiä omalaatuisina yhteensattumina. Mitä Hauhon Bockeihin tulee, palautuu Isak muonamestari Isak Antinpoikaan (Turussa), joka avioliiton kautta ja läänityksinä sai 1610-luvulla Hauholta useita taloja. Ja Julius voi viitata luutnantti Julius Jaakonpoikaan Pälkäneen Laitikkalasta, jonka talossa asui 1600-luvulla eräs Iisak Juhonpojan sukulainen mahdollisesti kotivävynä. En ole löytänyt pienintäkään viitettä siihen, että kapteeni Julius Bockilla olisi ollut jotakin yh-teistä heidän kanssaan. Hänen tulonsa Monaalan rusthollin omistajaksi ei anna mitään johtolankaa. Talo oli vanhaa lahjoitusmaata, joka palautui kruunulle 1675, kun aikaisemman läänityksenhaltijan tytär Elin Jaakontytär kuoli. Tieto on peräisin Tyrvännön vanhimmasta rippikirjasta, joka ulottuu niinkin pitkälle ajassa kuin vuoteen 1669.
Avioliitostaan Catharina Rolingin kanssa Julius Bockilla oli, kuten sanottu, yhden pojan Isakin lisäksi kolme tytärtä. Vuonna 1696 mainitaan tytär Anna Lenan olevan Hämeenlinnassa 8.11.1695 haudatun tullitarkastaja Erik Hjelmmanin leski. [9] Niin kuin Uusi Sukukirja (III, s. 383) kertoo, Anna Lena ei tietenkään voinut olla Erik Hjelmmanin ensimmäinen vaimo, joka kuoli v. 1793 ja josta tuli Hjelmmanin suvun vanhimman haaran kantaäiti. Anna Lenan täytyy toisin sanoen olla syntynyt ennen vuotta 1680, mikä merkitsee sitä, että Julius Bock luultavasti oli naimisissa jo Tyrväntöön muuttaessaan. Tämä vanhin tytär muuten avioitui uudestaan kauppias Per Sundin kanssa Helsingistä, ja juuri hänen tyttärensä tästä toisesta avioliitosta ja vä-vynsä luona Johan Gustaf Bock asui Helsinkiin muutettuaan, ts. serkkunsa ja tämän miehen luona. [10]
Kapteenin kuoleman jälkeen rykmentinkomentaja vetosi kuninkaaseen hankkiakseen kapteenin leskelle armovuoden tämän kurjan tilanteen takia. Niin pian suuren nälkävuoden 1696 jälkeen oli varmaankin myös Monaalan Kartanossa kurjat oltavat. Mutta muuten se oli kyllä yksi pitäjän suurimpia ja hyvinvoivia taloja, 1¼ manttaalia – alunperin sitä oli verotettu 1½ manttaalin mukaan, mutta verolukua huojennettiin 1680-luvulla. Asemansa ja oikeutensa talo oli säilyttänyt aina siitä asti, kun siitä oli tullut lahjoitusmaata 1610-luvulla. Rouva Rolingin aikana Kartanoa viljelivät talonpojat, jotka pian alkoivat ”olla huomattavissa veloissa herrasväelle”.
Arvoituksellinen on toistaiseksi myös Catharina Rolingin polveutuminen. Rahlingeja ja Rölingejä tavataan useinkin, mutta nimi Roling esiintyy harvanlaisesti. Täysin tuntematon se ei tiettävästi siihen aikaan Suomessa ollut – vuorimestari Daniel Starman oli naimisissa Margareta Rolingin kanssa, joka oli Valtakunnan Säätyjen Pankin kamreerin Daniel Rolingin tytär. Mutta Catharina nimistä tytärtä hänelläkään ei ollut. Nimi Roling ei ilmeisestikään ole kotoisin Suomesta, ja olen tavannut sen vain Tukholmassa, missä jalosukuinen rouva Helena Roling haudattiin Pyhän Klaran kirkkoon v. 1686; huomattakoon erityisesti etunimi Helena, joka oli myös Julius Bockin vanhimmalla tyttärellä.
Edelleen kerrotaan Tukholmassa v. 1719 erään Ingeborg Rolingin kuolleen, ja hänen miehensä hattumaakari Anders Fischerin piti tehdä selkoa hänen sisaristaan. Mies ei liene ollut kovinkaan kiinnostunut kälyjensä kohtalosta, sen verran epämääräisiä selvityksiä hänellä oli antaa. Yksi kuollut sisko Clara oli ollut naimisissa N.N. Enqvistin kanssa, toinen niinikään kuollut naimisissa jonkun kanssa, jonka nimi oli Håkan – sukunimeä hatuntekijä ei muistanut – ja lopulta löytyi vielä yksi sisar, joka oli ni-meltään juuri Catharina Roling. Hänestä hattumies tiesi vain, että tämä oli ”vankina Moskovassa”. [12] Siinä tapauksessa sisko saattoi muuttaa Suomeen tai Baltiaan, sillä siviilivankeja tuskin otettiin takaisin emämaahan, paitsi mahdollisesti sodan ihan viimeisinä vuosina. Toisaalta voidaanhan ajatella, että hattumaakarin muisti petti myös tässä kohtaa. Hän on voinut v. 1710 kuulla, että Catharina Rolingin poika ja ehkä myös miniä ovat päätyneet vankeuteen Venäjällä, ja vanhemmalla iällä on sitten tullut sellainen hämärä muistikuva, että tämä kälynsä liittyi jotenkin vankeuteen. Päästäkseen vaivaamasta päätään arvellut kälyn itsensä olleen vankina. – Voidaan vielä lisätä, että Catharina Roling mainitaan viimeisen kerran henkikirjoissa vuonna 1709.
On houkuttelevaa ottaa mielikuvitus avuksi, kun lähteet alkavat ehtyä, ja siten rakennetut hypoteesit voidaan jättää omaan arvoonsa. Tämän esityksen tarkoituksena oli antaa lähin genealoginen tausta raatimies Johan Gustaf Bockille. Sekä isän että äidin puolelta hän polveutui upseerisuvuista ja rälssistä ja vain hänen äidinäitinsä oli puhtaasti kotimaista alkuperää. Siltä kannalta katsoen hän ei varmastikaan ollut Helsingin uuden porvariston tyypillinen edustaja 1700-luvun puolivälissä.
LÄHTEET (VA = Valtionarkisto, nyk. Kansallisarkisto):
[1] VA 8162:4, 8241:371
[2] VA öö 9: 154
[3] VA mikrof. WA 2308-2309, IV: 42, X: 108 m.fl.
[4] Karolinska krigares dagböcker II s. 97
[5] VA mikrof. Ed 3367: 343
[6] VA 8169, 23.10.1722, opag.
[7] VA mikrof. WA 2061: 238
[8] VA mikrof. WA 2062: 411
[9] VA öö 5: 83
[10] Tukholman kaupunginarkisto, perunkirjoitus -.11.1736/Bock
[11] VA 6962: 159
[12] Tukholman kaupunginarkisto, perunkirjoitus -.5.1719/Roling
[13] VA 8096: 72
[14] VA mikrof. ES 3620, s. 61, perunkirjoitus 9.10.1758
[15] Lisäys painatusvaiheessa: Eräs osoitus siitä, että Helena Schulman oli vankeudessa Venäjälllä yhdessä miehensä Isak Bockin kanssa esiintyy tuomiokirjassa g 45, s. 209 Valtionarkistossa. Kapteeni Patrik Ogilwie todistaa v. 1748 Helsingis-sä tietävänsä, että ”se Helena Schulman, joka v. 1710 vankeudessa Venäjällä avioitui luutnantti Isak Bockin kanssa, oli todella majuri Berendt Gustaf Schulmanin tytär.
Tekijän lyhyt selostus suomeksi:
Raatimies Johan Gustaf Bockin polveutuminen. Helsingin raatimies Johan Gustaf Bock (n. 1710-1788), joka on tunnettu Senaatintorin varrella sijaitsevan Bockin talon rakentajana, oli peräisin Tyrvännöstä, jossa hänen isänsä luutnantti Isak Bock (1688? – 1751) omisti Monaalan Kartanon ratsutilan. Isak Bockin ja Helena Schulmanin muista lapsista asuivat poika Karl Christian Bock (s. n. 1714) sekä tyttäret Maria Elisabet (s. n. 1727, puoliso asevarikon kirjuri Mikael Linderoos) ja Anna Christina (s. 1732, puoliso Nils Procopaeus) Kartanossa. Kolmannen tyttären Catharina Helenan (s. n. 1728) puoliso oli Pälkäneen Mälkilän ratsutilallinen Adolf Vilhelm Lignberg ja neljäs, Hedvig Sofia (s. 1730) oli naimisissa Helsingissä ensin kauppias Leonard Adrianin (k. 1753) ja sitten kaupunginnotaari Petter Wetterin kanssa.
Isak Bockin isä, Turun läänin jarkaväkirykmentin kapteeni Julius Johansson Bock (k. 1697) tuli Monaalan Kartanon omistajaksi 1670-luvun lopulla. Hän ei liene ollut sukua Hauholla samaan aikaan eläneisiin Erik ja Isak Johansson Bockiin. Julius Bockin ja Catharina Rolingin vanhin tytär Anna Lena oli naimisissa ensin Hämeenlinnan tullinhoitajan Erik Hjelmmanin (k. 1695) ja sitten Helsingin kauppiaan Per Sundin kanssa.