Tyrväntö-verkko, Tyrvännön alueen kartanoita

Lepaa

Lepaa saattaa olla Hämeen vanhimpia kartanoita, varhaisin omistaja tunnetaan 1400-luvulta. Lepaa oli Tavastien omistama asuinkartano ainakin 1460-luvulla. Kartano on saattanut syntyä jopa jo 1200-luvulla. Keskiajan lopulla "Lepaa"-suvuksi myöhemmin kutsutun suvun kartanonherrat ovat olleet valtakunnan mahtimiehiä, käskynhaltijoita ja valtaneuvoksia. Kustaa Vaasan luottomiehen Hannu Björninpojan kuoltua 1572 kartano siirtyi lesken kautta vävylle, Tomas Beurraeukselle. Lepaa oli tällä suvulla noin sata vuotta kunnes siirtyi Lahdentaan Boije-suvulle. Boijet hallitsivat Lepaata vuoteen 1727, jolloin sen osti maaherra Pehr Stierncrantz. Jonkin aikaa kartanoa kutsuttiin Stiernsundiksi Stierncrantz-sukuun kuuluvien omistajien mukaan. Tämä suku omisti Lepaan vuoteen 1830, jolloin sen osti pietarilainen kauppias Peter Heimbürger. Yksinäistilaan yhdistettiin 1840-luvulla Parolan kylän Klemolan ja Eskolan rälssitilat sekä 1870-luvulla Vanajaniemen yksinäinen rälssitila. Edellä mainitut olivat kaikki lampuotitiloja jo 1500-luvulta.

Perimätiedon mukaan Lepaa Vanajaveden kapeikossa kosken partaalla olisi ollut ikivanha seudun kokoontumispaikka. Se olisi ollut Kulsialan hallintopitäjän keskus, ja sen pakanuuden ajan uhrilehdossa olisi ollut suuri kulsi, uhriastia. Pitäjän vanhin kirkko olisi rakennettu tuon uhrilehdon mäelle. Edelleen paikalla on aikanaan puukirkon yhteydessä ollut harmaakivisakasti. Vanhaan kirkkotarhaan on haudattu kartanon omistajasukujen jäseniä. Paikka on Lepaan merkittävin historiallinen nähtävyys.

Päärakennus vaikuttaa empire-tyyliseltä, mutta se on syntynyt useiden rakennusvaiheiden tuloksena. Perimätiedon mukaan talon vanhin osa olisi 1600-luvulta Beurraeusten ajalta, mutta on epävarmaa olisiko kartano selvinnyt isonvihan ajan tuhoilta. Lähes nykyasussaan kartano esiintyy 1840-luvun kivipiirroksessa. Lasiveranta on 1800-luvun keskivaiheilta. Toinen asuinrakennus, pykninki- eli vierastuparakennus, on 1800-luvun alusta. Mamsellityyppinen tuulimylly on vuodelta 1829. Samalla paikalla on tuulimylly jo 1600-1700-lukujen kartoissa.

Lepaan viimeinen yksityinen omistaja Karl Fredrik Packalen nai Heimbürgerin lesken ja sai Lepaan 1850. Hän testamenttasi tilan valtiolle puutarha-alan opetusta varten. Valtion omistukseen Lepaa siirtyi 1902, ja puutarhaopetus alkoi 1912. Vuosina 1910-12 valtio kunnosti opiston käyttöön tulleet Marjalan ja Kotilan. Alkuperäisen 1934 palaneen opistorakennuksen piirsi H.R. Helin. Vuonna 1800 torppia oli 13 ja v. 1900 seitsemän. Maanvuokralain perusteella 1918 Lepaasta erotettiin 9 torppaa ja 1 mäkitupa. Lepaan torppia olivat 1907 Papinmäki, Kulomäki, Sarkala, Kankaanpää, Ihamäki, Rato, Rajala, Kautio, Somero, Puuppo, Manni ja Korpi-Lauri, lisäksi siihen kuuluivat metsänvartijan tila ja Mutkan mäkitupa. Sotien jälkeen 1945 pinta-ala oli 864 ha, mistä peltoa oli 270 ha ja puutarhaopistolla 35 ha. Hevosia oli 19 ja lehmiä 100. Puutarhaopistolla puistoa oli 19 ha ja puutarhoja 12 ha.

Päärakennuksen eteläpuolen puiston vanhimmat osat ovat ehkä 1760-luvulta, englantilaistyylisen asunsa puisto sai 1840-luvulla. Samalta ajalta on vanha hedelmätarha. Jalmari Peltosen suunnittelema opistorakennus valmistui vuonna 1934, ja palaneen vanhan opiston kivijalalle rakennettu toimistorakennus 1935. Suuri asuntola ruokailutiloineen ja saleineen valmistui 1960, emäntäkoulun rakennukset 1963 sekä Arvi ja Pirkko Ilolan suunnittelema uusi opistorakennus 1990-luvulla. Maatalouspuoli oli keskitetty Lepaan tilalle noin kilometrin päähän kartanosta. Kivinavetta, makasiini ja asuinrakennukset valmistuivat opiston käyttöön 1930-luvulla. Lepaalla voi ihailla vanhaa kartano- ja kulttuurimaisemaa sekä puistoja ja istutuksia. Kävijä voi paitsi tutustua historialliseen Lepaaseen, myös käydä Lepaan Viinitilalla. Nähtävyyksiä ovat mm. mainittu 1400-luvun kivisakasti, kartano ja muut vanhat rakennukset, Lepaan Mamselli sekä Vanajaveden rannalla Lepaan kapeikko. Lepaan laituriin pääsee myös laivalla. Entinen valtion puutarhaoppilaitos on nyt Hämeen Ammattikorkeakoulun Lepaan yksikkö, pääopintosuunnat ovat puutarhatalous ja maisemasuunnittelu. Lepaa
Lepaa vuoden 1730 maakirjakartassa
Lepaa vuoden 1842 pitäjänkartassa
Lepaan kartanon tilukset 1903-04

Lahdentaka

Lahdentaka on ollut hämäläisten asuinpaikka jo kaukana muinaisuudessa. Tästä kertovat Lahdentaan kartanon mailla olevat miekanhiontakivi ja jäljet polttokenttäkalmistosta. Kartano muodostui 1600-luvun jälkipuoliskolla Lepaan kartanonherran Tomas Beurraeuksen saamista kahdeksasta lahjoitustilasta. Se nautti säterivapaudesta vuosina 1646-1683, ja muodostettiin sitten kaksinkertaiseksi säteriratsutilaksi. Lahdentaka on mainittu rälssinä 1449. Oikea asumakartano Lahdentaasta tuli 1600-luvun lopulla Beurraeusten aikaan. Vuoden 1683 säteritarkastuksessa Mäenpäässä oli hyvät rakennukset ja Lahdentaassa uusi iso rakennus, joka ei ollut vielä valmis. V. 1724 Lahdentaassa oli 7-huoneinen talo, jonka viholliset olivat lähes hävittäneet, mutta Hans Boije jälleen korjauttanut. Samana vuonna pihapiirissä oli mm. toinen uudehko vihollisen tuhoama suuri rakennus, sekä kaksi vanhaa pirttiä, karjarakennuksia, kuusi aittaa ja neljä riihtä. Uudistusmielinen maaherra Otto Ernst Boije rakennutti uuden väliaikaisen päärakennuksen. Lahdentakaan liitettiin 1760-luvulla Mäenpään yksinäinen säteritila, joka oli vanhaa rälssiä ja jo 1500-luvulla ollut Lepaan lampuotitilana sekä 1660-luvulta Lahdentaan lampuotina.

Kartanon suuren eteläpuolisen puiston vanhimmat osat lienevät maaherra Boijen aikaansaannosta. Muita maaherran uudistuksia olivat perunanviljelyn aloittaminen ja peltojen jako sarkoihin. Noin v. 1760 hän perusti kartanoon pellavakehräämön ja sen yhteyteen kehruukoulun. Seuraava omistaja kapteeni Bengt Axel Boije rakennutti kartanon nykyisen kaksikerroksisen päärakennuksen. Se valmistui 1787 ja on aikakautensa mahtavimpia puukartanoita. Idestamin aikana rakennettiin vilpola ja Lahdentaka sai nimekseen Kristinehov. 1860-luvulla kartanoon liitettiin Rönnin perintötila. Alkujaan punamullattu mansardikattoinen päärakennus sai nykyisen uusrenesanssityylisen ulkoasunsa 1880-luvulla. Standerskjöld rakennutti samaan aikaan myös päädyn koristeellisen näkötornin. Puiston puolen julkisivun keskiosa laajennettiin eräänlaiseksi ristipäädyksi, jotta uusi korkea juhlasali saisi tilaa. Englantilaistyylisen puiston keskikäytävä johtaa suoraan rantaan. Suuri osa eri aikakausien irtaimistoa tuhoutui sisällissodan aikana 1918. Seuraavassa suuressa korjausvaiheessa 1925 kaksikerroksiseen rakennukseen lisättiin arkkitehti Blomstedtin suunnitelman mukaan yksikerroksinen siipi, sisäosia muutettiin, torni purettiin ja tehtiin parantolarakennus. Parantola-aikana pihamaan tilanhoitajan asunto otettiin potilaiden asuinkäyttöön.

Pihapiirin pehtoorintalo on vuodelta 1815, tien vastapuolella on 1800-luvun väentupa. Vuonna 1800 Lahdentaalla oli 13 torppaa ja v. 1900 seitsemän. Kartanosta erotettiin 1918 ja sen jälkeen 14 lohkotilaa. Viime sotien jälkeen pinta-ala oli 564, hevosia oli 14 ja lehmiä 62. Kartanolla oli oma sähkölaitos ja mylly. Kartanon taloudellisen toimeliaisuuden ansiosta ympäristöön nousi aikojen myötä lukuisia asuin-, talous- ja tuotantorakennuksia. Nyt mm. tiilinavetta, talli, vaunuvaja ja viljamakasiini ovat hävinneet. Kartanosta erotettiin 1928 Heralan tila. Jalasten aikana talossa toimi parantola, ja kartano oli noin 30 vuoden ajan 1956-82 myös metsäyhtiöiden omistaman Hämeen metsätyönjohtajakoulun ammatillisena oppilaitoksena. Kartanolla oli aikanaan myös saha, joka oli kunnan ainoita teollisuuslaitoksia. Pitkän rappiokauden jälkeen on alkanut rakennusten ja puiston peruskunnostus. Lahdentaka
Lahdentaka vuoden 1693 maakirjakartassa

Suontaka

Suontaka on aikanaan ollut suuri merkittävä hämäläiskylä. Hautalöydöt viittaavat vauraaseen rautakautiseen asutukseen, ja paikan keskeisyydestä kertoo myös vieressä oleva Tenholan linnavuori. Myöhempää merkitystä kuvaa että Suontakaa on keskiajalla hallinnut Suomen ensimmäinen tunnettu ritari Niilo Olavinpoika 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa. Kylän taloista kaksi oli rälssisätereitä. Mattila oli muodostunut kahdesta vanhasta 1680-luvulla yhdistetystä rälssitilasta ja nautti säterivapautta vuodesta 1693. Toinen rälssisätereistä, jota nimitettiin säteriksi jo 1619, oli muodostunut kahdesta vanhasta rälssitilasta, Sipilästä ja Mikkolasta, jotka yhdistyivät mahdollisesti 1630-luvulla. Omistajana oli mm. Lahdentaan Boije-suku. Säterit ovat olleet samalla omistajalla lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1747. Ainakin jo 1772 kartanoon kuuluivat myöhemmin tilaan yhdistetyt lampuotitilat: Pispalan ja Aarikkalan rälssitilat, sekä Hyvälän ja Klemolan perintötilat. Pietilän 1860-luvulla yhdistetystä perintötilasta puolet oli lampuotitilana 1810-luvulla. Suontaaksi muodostuva tila osti 1890-luvulla Muuraan, Hollon ja Eskolan perintötilat.

Suontaka muodostui kahdesta kartanoalueen alle jääneestä kylästä, Ylikylästä ja Alikylästä. Suontaka oli 1770-luvulta vuoteen 1915 saakka Lahdentaan lampuotitilana, kunnes Lahdentaan omistaja Edvard Standertsjöld yhdisti Lepaan salmen länsipuolen tilukset, myi Lahdentaan ja muutti 1915 Suontaan kartanoon. Vasta Suontaan irrottautuessa Lahdentaasta alkoi Suontaan 1900-luvun kasvu ja kehitys voimakkaaksi kartanoksi, erityisesti Rosenlewien aikana 1920-luvun alusta lähtien. V. 1900 torppia oli 10. Tilasta on erotettu 1918 ja sen jälkeen 5 torppaa ja 1 mäkitupa. Pinta-ala 1945 oli 1116 ha, mistä peltoa 300 ha. Hevosia oli 32 ja lehmiä 150. Tilalla toimi hevos- ja karjasiitoskeskus, ja sillä oli oma sähkölaitos ja mylly.

Nykyrakennukset ovat pääosin 1900-luvun alun tekoa ja vuorineuvos Erik Rosenlewin rakennuttamia. Suunnitelmat laati arkkitehtitoimisto Frosterus & Gripenberg. Päärakennuksia on kaksi, niistä toinen on 1927 uusittu entinen 1800-luvun hirsinen Hollon tilan päärakennus, ja toinen kartanon konttori- ja tilanhoitajan asuinrakennus. Kartanon 6 ha puiston on suunnitellut puutarha-arkkitehti Bengt Schalin vuonna 1930. Talousrakennukset muodostavat suuren sisäpihan. Navetta valmistui 1922, talli valmistui navetaksi 1896 ja muutettiin uuteen käyttöönsä 1924. Talouspihan pohjoisreunassa on puimahuone ja siinä viljavarasto, eteläreunassa taas vajarivi. Nykyään Suontaka on suuri karjatila. Suontaka
Suontaka vuoden 1691 maakirjakartassa
Suontaka vuoden 1842 pitäjänkartassa

Tykölä

Tykölän asutus lienee syntynyt myöhäiskeskiajalla, vanhin maininta on v. 1558. Vuoden 1571 veroluettelossa Tykölä oli jo Tyrvännön toiseksi varakkain tila. 1654 Tila jaettiin kahteen osaan, Partalaan ja Tokkaraan. 1726 ilmestyi Tykölään aatelinen Cedersparren suku, joka yhdisti Tykölän tilat joksikin aikaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Cedersparret muuttivat Pälkäneelle 1796. Sen jälkeen piti tilaa kapteeni Karl Gustav Ridderborg, samaa sukua, joka vaikutti myös Lusissa. Tykölän osti 1810 laamanni Nils Johan Idman, josta sittemmin tuli Haukilankin isäntä. 1850-luvulla tulipalo poltti lähes kaikki Tykölän kartanon rakennukset, jotka sijaitsivat n. 300 metriä nykyiseltä tontilta pohjoiseen. Uudet rakennukset rakennutti 1870 tilan silloinen isäntä, Hämeenlinnasta muuttanut kelloseppä Kristian Hyrkstedt entisen Ylisen torpan tontille lähelle Tykölänjärven rantaa. Alkujaan päärakennus oli nelilappeinen empiretapainen rakennus, kaksoiskuisti on 1800-1900-lukujen vaihteen laajennus. Ulkoasu uusittiin 1920. Pääkerroksessa on 9 asuinhuonetta ja mansardikerroksessa neljä. Vanhimmat talousrakennukset ovat kaksi Ylisen torpan aikaista aittaa, harmaakivinavetta valmistui 1871. Talo on entinen Partalan ratsutila ja yksinäistila. Torppia Tykölällä oli v. 1800 viisi ja 1900 kaksi. Tykölänjärvi tunnetaan kasvistoltaan ja linnustoltaan rikkaana sisäjärvenä. Tykölä

Haukila

Haukila Uskilan kylässä on ollut Pohjois-Tyrvännön suuri kartano. Se on lähes samalla paikalla, jolla aikanaan oli kartanon tieltä siirtynyt rautakautinen ja keskiaikainen Uskelan kylä. Päätila on entinen Haukilan ratsutila, johon yhdistettiin Koljosen tila 1640-luvulla, sekä 1660-luvulla nimeltään tuntematon tila. Haukilan vanhin tunnettu omistaja on Pekka Juhaninpoika vuosina 1539-54. Isoviha koetteli ankarasti Uskelaa ja esim. Haukila oli 1713 autiona ja muuttui kruununtilaksi. Simon Gardiemeister oli kuollut ja leski paennut Ruotsiin. Heidän poikansa palasi tilalle 12 vuoden sotavankeuden jälkeen ja sai tilan kruununrusthollarina hoitoonsa. Haukila oli kruununtilana vielä 1777 isojakokirjassa. Viimeinen Gardiemeister-niminen omistaja kuoli 1829, tuolloin perintötilaan oli liitetty jo Knuutilan ja Mäntän ratsutilat sekä puolet Uotilan ratsutilaa. Tilan perijättären nai laamanni Nils Johan Idman, Hatanpään kartanon, Tykölän, Mäntälän ja moneen muun suuren tilan omistaja. Ostettuaan koko Uotilan Idman omisti koko Uskilan, ja entistä kylää ryhdyttiin kutsumaan Haukilan kartanoksi. Idmanin aikaan Haukila oli Hatanpään sivutilana. Vuonna 1876 Haukilan peri lääketieteen tohtori Axel Holmberg, jonka jälkeen kartano on ollut suvulla useamman polven ajan.

Vuonna 1800 kartanolla oli viisi torppaa ja 1900 kaksitoista. Tilasta on erotettu neljä torppaa. Sotien jälkeen maata oli 1300 ha, lehmiä 140 ja hevosia 40. Kartanolla oli mm. meijeri ja tiiliruukki. 1900-luvulla Haukilassa oli karjaa, suuri sikala ja broilerikanala, nykyään kartano on keskittynyt viljanviljelyyn. Haukila on ollut metsänhoidon edelläkävijä, ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma valmistui 1878. Haukilan kartanossa on erityisen runsas rakennuskanta ja komea kartanomiljöö. Asuinpihan reunalla on kolme päärakennusta. Vanhin on eteläsivun rakennus, itäsivulla on talonpoikaistyylinen rakennus, ja uusin tilanhoitajan käytössä ollut rakennus on vuodelta 1883. Harmaakivinavetta on 1830-luvulta, jäljellä on myös mamselli-tyyppinen tuulimylly vuodelta 1863. Entisen Uskelan kylän tuntumassa on joitakin rautakauden muinaisjäännöksiä. Haukila Haukila

Lusi

Lusin kylä syntyi viimeistään keskiajan alussa. Kartanon päärakennuksen runkona lienee ollut Beurraeusten 1672 rakennuttama 4-kamarinen ja 2-tupainen Pietilän asuinrakennus. Kylän suurimmat tilat olivat Jaakkola ja Pietilä. 1700-luvulla ne olivat kruununtiloina ajoittain yhdysviljelyksessä. Vuosisadan lopulla niitä ryhdyttiin kutsumaan Lusin kartanoksi, ehkä säätyläisomistajien vuoksi. Heitä olivat mm. parooni Otto Boije, kruununnimismies Gustav Levander sekä ritarit Svante Leijonmark ja Lorentz Ridderborg. Tarinan mukaan kuningas Kustaa III olisi vieraillut Lusissa ja piirtänyt nimikirjaimensa kartanon oveen joko 1775 tai 1787. Lusin kartano sai toisen kerroksen ja empireasun 1800-luvun alussa. Rannan puisto vanhoine vaahteroineen ja kirsikkapuineen saattaa olla jo 1700-luvulta. Myöhempiä omistajia olivat mm. Ingberg-suku sekä pietarilainen kauppias Josef Leverin. Hänen testamenttinsa pohjalta kartanon sai Tyrvännön kunta, joka 1930 jakoi sen pienemmiksi tiloiksi ja myi myös päärakennuksen. Lusi Lusi
Lusi vuoden 1702 maakirjakartassa

Monaala

Monaalassa Vanajaveden koillisrannalla on asuttu jo rautakaudella, vanhin maininta paikasta asiakirjoissa on v. 1457. Keskiajan lopulla Monaalassa oli 9 tilaa. Monaalan kartanon kantatila, nk. Kartanon ratsutila yhdistettiin useammasta pienemmästä tilasta, mm. Mattilan ratsutilan puolikkaasta. Mattilan toinen puoli jaettiin edelleen Mattilaan ja Huunaan. Isännäksi tuli v. 1684 kapteeni Julius Bock, jonka suku omisti tilan v:een 1805. Isonvihan aika koetteli raskaasti taloa kapteeni Bockin lesken Katarina Rolingin emännyyden aikana. Ison vihan aikana 1713 venäläiset ryöstivät mm. Monaalan kylän. Kartano oli nähtävästi veronmaksukyvyttömänä kruununtilana aina v:een 1818-20. Monaala ei milloinkaan muodostunut säteriksi, mutta kylläkin herraskartanoksi siten, että se oli siirtynyt säätyläissuvuille ja määrätty ratsutilaksi.

1816 Monaala siirtyi talonpoikaissuvulle Iisakki Mikonpojan tullessa isännäksi. Hänen pojastaan Adolfista, joka käytyään koulua Hämeenlinnassa otti nimekseen Caven, tuli herrastuomari ja valtiopäivämies sekä nykyisen Monaalan kartanon luoja. Hän yhdisti kartanoon vielä 1850-luvulla osan Jussilan ratsutilasta ja Huunasta. Torppia oli v. 1800 kolme ja 1900 viisi. Tilasta erotettiin 1918 seitsemän torppaa. V. 1945 maata oli 627 ha, hevosia 14 ja lehmiä 55. Kartanon päärakennus on 1830 ja -40-lukujen vaihteesta, umpikuisti on rakennettu 1929 uusimistöissä. Toinen asuinrakennus on 1930-luvulta. Komea kivinavetta valmistui 1861. Päreseinäinen riihi on 1800-luvulta ja tiilinen talli sekä vesitorni vuodelta 1926. Lähipiirissä on vanhoja alustalaisten mökkejä. Monaala Monaala
Monaala vuoden 1695 maakirjakartassa
Monaala vuoden 1735 maakirjakartassa

Retulan Ylikartano ja Alikartano

Vanhin asiakirjamaininta Retulansaaresta on vuodelta 1429. Kartano syntyi Retulan kylän kahdesta tilasta. Toinen oli vanhaa rälssiä, sitä oli kutsuttu 1609 säteritilaksi, mutta se oli peruttu 1691. Toinen tiloista oli lahjoitettu 1650 Tuomiston torpan kanssa Erik Huvudsköldin perillisille ja nimetty Huvudsköldin perintötilaksi jo 1618. Säterioikeus peruttiin taas 1683. Jälkimmäisestä yhdessä Tuomiston torpan ja erään muun tilan kanssa muodostettiin Kartanon ratsutila. Ensin mainittu taas erään toisen tilan kanssa määrättiin ratsutilan augumentiksi. Kartanon omistaksi tuli 1691 Hämeen linnan komendatti Anders Berg, myöhemmin Retulan kartanon isäntiä olivat mm. sotakomissaari Karl Saxbeck ja lääninrahastonhoitaja Jakob Cygnaeus. Kartanoon yhdistettiin vielä 1734 Laurilan ratsutila. Retulan säätyläiskartanon aika päättyi 1816, kun kolme sääksmäkeläistä talonpoikaa osti kartanon ja samalla saaren. Sukulaismiehet jakoivat saaren kolmeen itsenäiseen tilaan - näin syntyivät Ylikartano, Alikartano ja Laurila.

Alikartanolla oli 1800 vain yksi torppa ja 1900 kaksi. Vuonna 1918 itsenäistyi kaksi torppaa, lisäksi erotettiin 5 muuta lohkotilaa ja 14 mäkitupaa. Vuonna 1945 Alikartanon pinta-ala oli v. 1945 258 ha, hevosia oli 10 ja lehmiä 37. Tilan sodan jälkeisiä erikoisuuksia olivat Tyrvännön tarkkailuyhdistyksen karja, oma sähkölaitos ja traktori. Satulakattoinen päärakennus on 1870-luvulta ja uusittu 1890-luvulla. Vanha päärakennus 1700-luvun lopulta on ollut myös työväenasuntoina. Viljamakasiini ja aitta ovat jo 1802 tiluskartassa, harmaakivinavetta on rakennettu 1860. Huomattavin istutus on suuri kirsikkametsikkö.

Ylikartanolla oli v. 1900 kaksi torppaa, 1918 erotettiin kaksi torppaa ja 5 mäkitupaa. V. 1945 pinta-ala oli 214 ha, ja tilalla oli 18 lehmää, 8 hevosta sekä traktori. Päärakennuksen keskiosa saattaa olla 1700-luvulta, mutta sitä on uusittu 1860-luvulla ja jatkettu 1884. Suuressa päärakennuksessa on 11 huonetta, salin kalusto on osin Lepaan kartanosta. Pienemmässä päärakennuksessa on 5 huonetta. Harmaakivinavetta on 1860-luvulta ja hirsinen viljamakasiini vuodelta 1872. Nykyinen omistaja on Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö, joka kehittää Ylikartanoon hämäläisen maaseutukulttuurin keskusta.

Saaren keskellä on tiivis tyypillisesti hämäläinen ryhmäkylä, jossa samat talot ovat edelleenkin. Rakennukset ovat enimmäkseen 1800-luvulta, vaikka niissä on sekä vanhempia että nuorempia osia. Retulansaari on ollut jatkuvasti asuttuna rautakaudelta saakka, ja Myllymäen alue on suojeltu, pitkään tunnettu muinaismuistoalue. Hautakumpuja on toistasataa ja saarella on useita kuppikiviä. Retulansaari on myös arvokasta maisema-aluetta. Upeat perinne- ja ketomaisemat ovat säilyneet ennen kaikkea laidunnuksen ansiosta. Osa saarta on luonnonsuojelualueena ja osa rannoista kuuluu lehtojensuojeluohjelmaan. Ylikartano
Retulansaari vuoden 1691 maakirjakartassa
Retulansaaren toimituskartta 1817
Retulansaari vuoden 1842 Tyrvännön pitäjänkartassa

Laurila

Laurila oli Mälkiäisten kylässä Vanajaveden Kuhanselän pohjoisrannalla. Kartano muodostui kolmesta tilasta, jotka oli lahjoitettu 1645. Laurila mainitaan säterinä 1651. Säteri on peruutettu 1683, ja tila on muodostettu säteriratsutilaksi. Laurila on jakaantunut 1800-luvulla.

Herala

Heralan tila erotettiin Lahdentaan kartanosta 1928. Omistajia ovat olleet mm. Hannes Retulainen, maanmittauinsinööri H. Kulhia sekä Eino ja Salme Sipilä. V. 1945 tilan pinta-ala oli 260 ha, hevosia oli 8 ja lehmiä. 35. Heralan päärakennus on entinen Aulangon hotellin 1929 valmistunut Martti Välikankaan piirtämä klassisistinen ravintolarakennus. Se oli purettu 1937 ja siirretty Heralaan. Puutarhan puoleista julkisivua hallitsee pylväiden ympäröimä avovilpola. Herala Herala

Tenhola, Vesunta ja Mervi ovat olleet Hattulan puolen kartanoita Tyvännön rajamailla, ja niillä on ollut osaltaan vaikutus tyrväntöläiseen elämään.

Tenhola

Tenholan kylästä vanhin maininta on vuodelta 1449, kartano on muodostettu 1631 Mikael von Engelhardtille lahjoitetusta neljästä tilasta. Säteriratsutilan vanha nimi oli Saksala. Myöhemmin kartanoon on liitetty 1800-luvulla Laakkosen ratsutila ja Pannila, sekä 1900-luvulla osittain Tuomolan ratsutila. Omistajina ovat olleet mm. Löwe, Leopold ja Wegelius-suvut. Hjalmar Gulinin rakennuttama Tenholan kartanon huvilamainen jugend-tyylinen päärakennus valmistui 1903, suunnittelija oli H.R. Helin. Pihapiirissä on myös punamullattu vanha tupa, harmaakivinavetta ja talli vuodelta 1890, sekä erikoinen harmaakivestä ja hirrestä tehty vesisäiliö (1917), jonka yläosa on näkötornina. Kartanoa ympäröivät 1900-luvulla istutettu puisto ja arvokas kulttuurimaisema. Hevoshaan luonnonsuojelualueen lisäksi Tenholassa on kaunista katajaketoa. WWF on hoitanut sitä vuodesta 1983. Kartanon jugend-tyylinen sisustus on säilynyt erinomaisesti. Läheisellä Linnakankaan eli Linnavuorella on jäänteet Tenholan rautakauden ja varhaisen keskiajan linnasta. Kylästä on löydetty rautakauden lopun hautakumpu. Tenhola Tenhola

Vesunta

Vesunta on vanhin Hattulan kartanoista, ja se on hyvin vanhaa rälssiä. Vanhin kirjallinen maininta on vuodelta 1319, jolloin Vesunnassa asuivat Paulus ja Melutha, jotka luovuttivat tilan Kokemäen Gunnarukselle syytinkiä vastaan. Vesunta on ehtinyt kuulua mm. Turun tuomiokirkolle (1357) ja Ruotsin kuninkaalle (1531-66 ja 1599-1601). Muita omistajia ovat olleet mm. valtionhoitaja Sten Sture, Ingeborg Tott, kihlakunnantuomari Jöns Westgöte, käskynhaltija Arvid Tavast, käskynhaltija Hans Bengtsson, Pistolhielmit ja Wetterhoffit, Lepaan herrat Heimbürger ja Packalen, sekä Karen-suku. Kartanoon on 1800- ja 1900-luvuilla yhdistetty sen augumentit Kärsälä sekä Valde.

Puinen päärakennus on rakennettu useammassa vaiheessa 1800-luvulla, rappaus on tehty samalla vuosisadalla. Runko on 1800-luvun alusta, jatkettu 1840-luvulla ja lasiveranta on lisätty 1800-luvun lopulla. Toinen suuri asuinrakennus on 1870-luvulta. Kellariaitta on todennäköisesti 1700-luvulta. Maantien toisalla puolella oleva huvila on 1800-luvulta, lukuisat työväen asuinrakennukset sekä 1800-luvulta että 1900-luvun alusta. Kartanon kookas kivinavetta on valmistunut 1848. Sen rakennuskivet on otettu ilmeisesti Arvid Tavastin 1500-luvun lopulla rakennuttaman suuren harmaakivilinnan raunioista. Linnan koosta antaa jonkinlaisen käsityksen, että siinä oli 165 vähintään 4-ruutuista lasi-ikkunaa. Rauniot olivat jäljellä vielä 1800-luvun alussa, ja niistä näki, että linnan pohjamuoto oli neliömäinen. Suurin osa raunioista hävitettiin 1840-luvulla. Taru luostarin raunioista saattoi periytyä linnan kappelista. Mamsellityyppinen tuulimylly on 1800-luvun alkupuolelta, puistoa ja puutarhaa on ollut pari hehtaaria. Torppia oli v. 1900 kuusi, ja sisällissodan jälkeen Vesunnista erotettiin 9 torppaa, 5 muuta lohkotilaa ja 10 mäkitupaa. Sotien jälkeen 1945 pinta-ala oli 409. Vesunta Vesunta

Mervi

Vanhin maininta kylästä löytyy vuodelta 1385, jolloin Merve oli jo rälssisäteri. Mervin kartano Merven kylässä muodostui kahdesta rälssisäteristä, Ylöstalosta ja Alistalosta. Ylöstalo nimitettiin rälssiksi 1639, ja asuinkartano se oli jo 1575. Alastalo on yhdistetty siihen viimeistään 1652. Omistajasukuja ovat olleet mm. Tott, Wildeman, Bosin, Blåfeldt ja Idestam. Päärakennus on valmistunut 1800-luvun puolimaissa, tyyliltään se edustaa empiren ja uusrenesanssin vaihtumiskautta. Pihan siipirakennus valmistui 1800-luvun alussa. Talouspihan korkeimmalla kohdalla on 1800-luvun mamsellimylly, harmaakivinavetta on rakennettu 1800-luvun lopulla. Sotien jälkeinen pinta-ala oli 361 ha. Kylämäellä Heikkilän, Henttalan ja Visalan päärakennukset ovat 1900-luvun alusta.

Kartanoiden omistajia
Lepaa
Lahdentaka
Suontaka
Retulansaari
Uskila ja Haukila
Lusi
Kartanoita kartalla
Ns. Käkyen kartano Lahdentakana oli Hallamaa-suvun huvila.
Tyrväntöläinen aikajana
Historiallisia kohteita

Lisätietoa:
Tyrvännön historia, Eero Ojanen, 2002
Suomen kartanot ja suurtilat III, Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander, 1945
Valvatti Vaulo: Tyrvännön vaiheita (Tyrväntö-seura)

Tyrväntö-verkko