Tyrväntöläinen murre

Tyrväntöläinen puhetapa kuuluu hämäläismurteisiin ja niiden perihämäläiseen ryhmään. Samantapaista murretta on puhuttu ympäri Vanajaveden aluetta, murrealue ulottui suunnilleen Janakkalasta Pohjois-Hämeeseen. Tyypillistä on ollut mm. l tai r d:n vastineena (tierän ja tielän), tt ts:n vastineena (mettä, ruattalainen), i:n katoaminen (keltanen), perättäisten vokaalien avartuminen (huano tyämiäs kuali) sekä seuraavan sanan alkukonsonantin lisääminen edellisen sanan loppuäänteeseen (sarettakki, kynneppää, tut tänne, isop puuk kasvaa). Kielentutkijat arvelevat, että perihämäläinen olisi ollut Suomen murteista lähinnä Suomenlahden pohjoispuolella muinoin puhuttua pohjoiskantasuomea, suomenkielen juurta.

Vanhaa Tyrvännön murretta käytettiin yleisesti vielä 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta hämäläismurteiden tapaan tyrväntöläinen puhetapakin on sekoittunut ympäröivien aluiden murteisiin ja lähentynyt kirja- ja yleiskieltä. Paikallisiakin vaihteluja on, vaikkapa naapurusten, tyrväntöläisten ja hauholaisten murteen välillä. Tyrvännössä heikkoasteisen t:n vastineena on ollut r (uira, lairun, tehrä). Tyrvännössä sanottiin "Karun etten ottanuk kurinta, sano likka, kun ei tanssiih hajettu". Leimallista oli tilkesanan sano jatkuva käyttö (Minkääslainen meininki sillä oli, kun se ei sano osannu lopettaakkan). Tyrväntöläinen käytti persoonamuotoja minä ja sinä, mee ja tee, meitin ja teitin (Ei mee tarvita, meitillä on ittellä).

Edelleen tyypillistä olivat venyvät ja supistuvat vokaalit (keriinny, jalaat, meetri) sekä j:n, h:n ja v:n lisääminen sanojen keskelle kirjakielen kannalta outoihin kohtiin (hajen, mäjessä, tehe, muuvalta). "Ruvis oli niin lavossa, ettei meinannu ottaav viikatekkan" tai "Miälehittiä viaraita, kun emäntä ei pannuk kahveeseen kum pualet ruvista". Tyrväntöläinen ei tuntenut superlatiivia vaan käytti vertailumuotona komparatiivia (Se on koreeta joukkoo, jossa minä olen kaikki rumempi joukossa).

Tyrvännössä hämäläiselle puheelle voimakkaan leimansa antoi kartanokulttuurin kautta tullut "köökkiruotsi". Se näkyy mm. sydänhämäläisen puheen kaksoiskonsonanttina sanojen alussa (klasi, krupu, kraatari, klänninki, pryykätä, präntätä, trenki, flikka) tai keskellä (taltrikki). Palvelijoiden, piikojen ja renkien levittämässä kielessä kerma oli retaa, porkkana murotti, pesuvesi laski, kulho skooli, kangas tyykiä, eteinen tampuuri, lasku rätinki, puutarha kääntyi reekoliksi ja kartanolla käytiin konttoorissa. "Kartanor röökynäk kohaili silkissääj ja sametissaan." Kartanon ympärillä oleva kylä oli kartanon lahko eli "aloo" tai "lahoo".

Paikallisen kielen tuntija, maisteri Eero Lemola tosin katsoi, ettei ole olemassa mitään erityistä Tyrvännön murretta: "Seutu kuuluu Hämeenlinnan ympäristön sydänhämäläiseen murrealueeseen. Alue rajoittuu etelässä Loppiin, idässä Hausjärveen jä lännessä Renkoon. Pohjoinen raja kulkee Vanajaveden alueella Tyrvännössä." Aivan omia sanomuksia tai sanoja on vain vähän, esimerkkinä ehkä "Sivullensav vahtaa kuv varkaav vuahi". Täällä kielelle on ollut luonteenomaista hämäläinen jahkailevuus. Jahkaavuutta ovat mm. toistuvat johtolauseet sekä kerronnan perusteellisuus ja yksityiskohtaisuus. Elämän kovuus loi kovan kielen ja kovat sanat, rosoisen ja rajun ilmaisun, sanoi Eero Lemola.

Esimerkin kielenkäytöstä antaa Valvatti Vaulo vuonna 1968 ilmestyneessä kirjassa "Tyrvännön vaiheita". Näin kertoo Aukusti Rantala Tyrvännön murteella aarnivalkeista ja aarnihaudoista:

"Kerrankin kum minä tulin yhtenä syksynä - pimmee yä, ja oli oikeem pimmee ja satokin - minä olin siälä kotonani tekemässä astiaa, tiinua, ja tulin sen tiinun kanssa. Se oli siinä joulun etua. Ja siältä tuli aika hyrinä ja myrinä siinä Peräpellom mäjessä. Se oli nim mahrotonta hyrinää että minä aattelin että mikäs ihmet tässä ollenkan onkan. Mutta em minä siinä mittään nähnys sen enempää. Ja siinä on ollu, yks ja toinej jottain semmost erinomasta nähneet siinä pellossa siinä mäjen syrjässä.

Ja siinä on semmonen aarnihautakin sitte siinä pellossa siinä mäjen syrjässä. Em minä häntä ny ennään nähny, mutta ennemmin siinä palo semmonen niinkon suuri kynttilä olis palanu, siinä mäjessä.

Kyllä täälä Retulan saaressakin on niitä (=aarnihautoja). Tuala Koivuniämessä ja tässä Myllymäelläkin on nähty niitä sillaim mun nuorena ollessani. Em minä nyt o ennään nähny. Ja palo vaihk olis kuinka satanu, vaihka vettä tuli niinkun ahjoo. Kylä ne palo sitte kun ne näki kun ne palo."