Kansakoulun vanhoja oppilaskuvia 1920-1940 -luvuilta
Joukko aktiivisia Lahdentaan kansakoulun entisiä oppilaita on tunnistanut suurimman osan ihmisistä käsiinsä saamissaan vanhoissa oppilaskuvissa. Ajatus kuvien keräämisestä sekä entisten luokkatovereiden ja lapsuusajan tuttujen tunnistamisesta lähti oppilastapaamisista vuosina 2003 ja 2008-2009.
Vuonna 2003 kokoontuivat 1928 syntyneet ja vuonna 1935 koulunsa aloittaneet ekaluokkalaiset. Vuonna 2008 koolla oli melkein 100 entistä Lahdentaan oppilasta. Palaute tapaamisesta oli kiittävää, ne jotka eivät tuolloin Tyrväntöön päässeet vaativat pian uutta kokoontumista. Vuonna 2009 vanhoja aikoja muistelevien entisten Lahdentaan koululaisten määrä vain kasvoi.
Tapaamisiin liittyi ajatus koulun oppilaskuvien keräämisestä, sen ajan tovereiden tunnistamisesta ja kuvien julkaisusta. Alla on joukko Lahdentaan koulukuvia ja niihin liittyviä tunnistustietoja. Suurimman työn tietojen keräämisessä on tehnyt Jorma Färm.
Lisäkipinänä oli Jorma Färmin ja Eero Ruohosen tutkiskelu, kun he selvittivät menestyksellä erään Tyrväntö-verkossa julkaistun Tyrvännön Tahdin nuoria urheilijoita esittävän kuvan henkilöt.
Lahdentaan koulu oli Tyrvännön vanhin koulu ja on edelleen Hattulan vanhin koulurakennus. Koulu perustettiin ja opetus alkoi 1871, aluksi Lahdentaan mäellä kartanon vanhassa sotilastorpassa ja Suotaalan Anttilassa. Koulun vanhin osa valmistui 1874, juuri tuon sotilastorpan aineksista. Klassisistisen asunsa se sai 1925 Toivo Survosen suunnittelemassa korjauksessa. Lähes 100 vuotta jatkunut koulutyö Lahdentakana päättyi suvivirteen keväällä 1971, pian Tyrvännön Hattulaan liittämisen jälkeen. Talo toimi yhteisessä käytössä kouluvuosien jälkeenkin. Vaihtuvien vuokralaisten lisäksi siellä ovat toimineet vuosien mittaan mm. sivukirjasto, päiväkotiryhmä, erilaiset harrastuspiirit, kesätorit, nuorisotila ja pienoisrautatiekerho. Koulu on ollut kokous- ja juhlatila. Pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen 2005 Suotaalan-Lahdentaan kyläyhdistys sai ostaa entisen koulun. Tietotupa aukesi jo sitä ennen vuonna 2002, vuodesta 2006 Lahdentaan koulu on palvellut Tyrvännön Kylätalona.
Seuraava Lahdentaan entisten oppilaiden kokoontuminen on luvassa koululla 7. elokuuta 2010 klo 13.00, sen jälkeen jo perinteiseksi käyvä kouluruokailu Petäyksessä.
Lukuvuosi 1920-21

Alin rivi: Tarkka Jalmari, muut tuntemattomia
Toinen rivi: Kaikki tunnistamattomia
Kolmas rivi: Pietilä Lahja, Tuntematon, Pietilä Helena, Saarinen Elin, Nurminen Anna, Tuntematon, Lahtinen Anna, Kannas Annikki, Nurminen Eeva, Tuntematon, Tuntematon
Neljäs rivi: Jaakkola Alfred, Lentämäki Eino, Kannas Esko, Heikkilä August, Tuntematon, Siukola Mikko, Tarkka Olavi, loput tuntemattomia
Ylin rivi: Tuntematon, Tuntematon, Alitalo Onni, Tuntematon, Tuntematon, Mattila Osmo, loput tuntemattomia.
Tuntematon vuosi

Toinen rivi: Tuntematon, Tuntematon, Pietilä Armas, Alitalo Pekka, Aronen Arvo, Fagerlund August, Tuntematon, Tuntematon
Kolmas rivi: Tuntematon, Fagerlund Eeva, Ahola Helmi, Hakamäki Linnea, Lehtonen Hilja, Tarkka Helga
Ylin rivi: Pietilä Lauri, Tuntematon, Tuntematon, Jaakkola Alfred, Pietilä Toivo, Tuntematon, Tuntematon
Lukuvuosi 1928
![]() |

Lukuvuosi 1928, neljäs osasto

Toinen rivi: Tuntematon, Saarinen Lauri, Färm Maija, Jaakkola Alfred, Keskinen Meeri, Sulkio Alma
Lukuvuosi 1931-32

Toinen rivi: tuntematon, Pietilä Pentti, Perttula Tauno, Koivisto Pekka, Saarinen Reino, Haapasalo Sylvi, Jaakkola Aino, Jaakkola Terttu, Jaakkola Riitta, Jaakkola Alfred, Jaakkola Antero, Hakamäki Pentti, Lento Olavi, Oksa Elle? (Perheentupa Liisa?), Pietilä Aune
Kolmas rivi: Aulo Siiri, Sulkio Anni, tuntematon, Laaksonen Kyllikki?, Vuorimaa Elma, Aulo Helmi, Vallin Irja?, tuntematon, tuntematon, tuntematon, Toivonen Liisa, Anttila Niilo, tuntematon, Alitalo Pekka, tuntematon, Lento?
Ylin rivi: Heino Reino, tuntematon, Pihlaja Kalle, Salomaa Matti, Keskinen Liisa, Anttila Risto, Pietilä Sulo, tuntematon, Hakamäki Valde, Keto Erkki, tuntematon, tuntematon
Vuosi 1932

Toinen rivi: Pietilä Sulo, Koivisto Pentti, Aulo Siiri, Salomaa Maija, Perttula Liisa, Tarkka Kyllikki, myöh. Rintanen
Kolmas rivi: Heino Reino, Keskinen Jaakko, Haapasalo Pentti, Hakamäki Valde, Anttila Pekka, Keto Erkki, Aronen Arvo, Lento Laina, Heino Elli, myöh. Artemaa, Toivonen Liisa, myöh. Koski, Lentämäki Hilkka
Ylin rivi: Aulo Aatto, Suomi Arvi, Fagerlund August, Alitalo Pekka, Jaakkola Alfred, Hakamäki Linnea, myöh. Kaikkonen
Lukuvuosi 1935

Toinen rivi vasemmalta: Färm Helmi, Vuorimaa Raili, Kolin Mirja, Hakamäki Kyllikki, Ruohonen Erkki, Heino Helka, Lindgren Aili, Lahtinen Orvokki, Toivanen Aili, Toivonen Kyllikki, Fagerlund Erkki, Saunio Jaakko, Sulkio Hilkka, Pietilä Anni, Aalto Hilkka
Kolmas rivi vasemmalta: Pihlaja Matti, Pietilä Eino, Pihlaja Timo, Pietilä Matti, Salomaa Leena, Tarkka Liisa, Lehmusmaa Sinikka, Keskinen Sirkka, Jaakkola Riitta, Rautio Anna-Liisa, Heino Hertta, Vuorimaa Aira, Fagerlund Aino, Vallin Liisa, Pietilä Aune, Oksa Elle, Sulkio Anni
Neljäs rivi vasemmalta: Tuomola Esko, Aulo Matti, Lento Olavi, Heino Paavo, Anttila Niilo, Ruohonen Esko, Pietilä Onni, Pietilä Pentti, Saarinen Reino, Anttila Eero, Perttula Tauno, Fagerlund Kosti, Hakamäki Pentti, Niemi Sulevi, Laaksonen Vilho, tuntematon, Pietilä Kauko
Lukuvuosi 1938-39
![]() |

Lukuvuosi 1946

Toinen rivi: Lauren/Kolin Ellen, Koivusaari Ulla, Nieminen Helvi, Saarinen Eila, Helmi Eila, Hakamäki Ilona ?, Suomi Vuokko, Pihlaja Raili, Saarinen Pertti, Pietilä Jaakko, Keskinen Matti
Kolmas rivi: Tihtonen Kai, Färm Kalervo, Vindberg Antero, Heikkilä Sakari, Laaksonen Ulla, Suvanto Asko, Koivusaari Vieno, Junttila Leena, Anttila Terttu, Koski Kirsti, Lentämäki Kerttu, Lento Eeva
Ylin rivi: Vuorimaa Juhani, Lehtonen Tapio, Aulo Lea, opettaja Jaakkola Aino, opettaja Jaakkola Alfred, Aulo Vuokko, Kortelainen Kyösti, Laaksonen Antero, Helmi Juhani, Keskinen Terttu
Jorma Färm kerää ja täydentää edelleen tietoja Lahdentaan oppilaskuvista. Mikäli tunnistatte jonkun, voitte ottaa häneen yhteyttä. Koulukuvista on mahdollista julkaista myös osasuurennos mikäli se auttaa tietojen täydentämisessä. Yhteystiedot: puh 0400 878 753, e-mail jorma.farm(at)kolumbus.fi.




