Kuvia Tyrvännöstä
2.5.2003
Jäiden lähdön aikaan
Vappuna 2003 Vanajanselkä oli edelleen jäässä, mutta jokimainen uoma auki Sunttiin saakka. Kovan talven jäljiltä jää oli ennätysmäisen paksu, kevättalvella jäätä oli lähes metrin. Aurinkoiset rannat olivat sulina ja vain varjostavan metsän katveessa jää ulottui rannoille asti. Kuivan kesän ja syksyn sekä vähälumisen talven jälkeen vesi on vähissä ja rannat oudon paljaat.
Huhtikuu on erinomaista vesilintujen seuranta-aikaa jään reunamilla. Kapea ja muuta Vanajavettä vuolaammin virtaava Lepaan salmi on sula heti pakkasten mentyä, ja se kerää ensimmäiset muuttajat. Virralla ovat viihtyneet myös mm. laulujoutsenet, kanadanhanhet, telkät, sinisorsat, harmaa-, nauru- ja kalalokit, kalatiirat, isokoskelot, tavit, puna- ja tukkasotkat, silkkiuikut, haapanat sekä uivelo. Veden auetessa kohti pohjoista linnut seuraavat perässä, aluksi Lahdentaanlahteen ja sitten Sunttiin. Vappuna Suntissa jään reunassa odottelivat kuikkaparvet muuttonsa jatkumista. Eräänlainen kesän avaus oli lämmin iltapäivä 2.5., jolloin virran päällä kiiti suuri parvi räystäspääskyjä.
Kyläyhdistys järjesti keväällä 2003 arvauskilpailun, milloin Lusinselän puolelle jäälle kuljetettu suuri kivi painuu pohjaan. Jää petti kiven alta 27.4.
![]() Jään reuna on pienen Saunasaaren luona
|
![]() Näkymä pohjoisesta Vohliosta Sunttiin
|
![]() Sulan reuna kerää lintuharrastajia
|
![]() Kuikkia Käkyen edustalla
| |
![]() Jään talviset elinvaiheet näkyvät vielä
|
![]() Jääpuikot kilisevät tuulessa veden liikkuessa
| |
![]() Selkävesi on vielä hetken jäässä
|
![]() Vesi on edelleen hyvin matalalla
| |
![]() Vanajaniemen pohjoisranta on sulana
|
![]() Selkä aukeaa karien ympäriltä, isokoskelo lennossa
|
Kuvia Tyrvännöstä
Kuvia Vanajavedeltä
Vanajavesi