Tyrväntö-verkon kuvia

    5.8.2004

    Sateinen kesä 2004 nosti Vanajaveden pinnan ylärajoilleen

    Kesällä 2004 Vanajaveden pinnan korkeus puhutti poikkeuksellisen paljon. Takana oli kaksi hyvin kuivaa vuotta, jolloin vesi oli tavallista matalammalla. Kun kesällä 2004 sekä kesä- että heinäkuu olivat hyvin sateisia, vesi vuorostaan nousi aivan säännöstelykorkeuden ylärajalle. Suurin osa veneilijöistä, uimareista ja muista Vanajaveden virkistyskäyttäjistä oli mielissään, rantapeltojen maanviljelijät ja osa ranta-asukkaista taas kiukuissaan. Vesiliikennettä veden korkeus ei haitannut muuten, paitsi Hopealinjan suurin alus ei mahtunut kulkemaan aina Mierolan sillan ali.

    Elokuun alussa Vanajaveden korkeus oli Toijalan mittauspisteessä 79,6, eli sentin tai kaksi sännöstelyluvan ylärajan alapuolella. Heinäkuun ankarien sateiden jälkeen merenkulkupiiri rajoitti Lempäälän kanavan vesiliikennettä, jotta Hämeen ympäristökeskus saattoi lisätä juoksutuksia. Sateisen kesäkuun jälkeen heinäkuu oli Hämeessä ennätyksellisen sateinen, vettä tuli kuukauden aikana n. 200 mm, ja Vanajavesi kohosi viikon aikana Hämeenlinnan kohdalla n. 40 senttiä. Näissä kuvissa voi vertailla kuivien vuosien 2002 ja 2003 rantamaisemia kesän 2004 näkymiin.

    Lepaan laivalaituri 2002
    Lepaan laivalaituri 2002
    Lepaan laivalaituri 2004
    Lepaan laivalaituri 2004
    Lapinämmänkivi jäi kuiville 2002
    Lapinämmänkivi jäi kuiville 2002
    Lapinämmänkivi elokuussa 2004
    Lapinämmänkivi elokuussa 2004
    Käkyen ulkoilualueen rantaa 2002
    Käkyen ulkoilualueen rantaa 2002
    Käkyen ulkoilualueen rantaa 2004
    Käkyen ulkoilualueen rantaa 2004
    Käkyen kärki 2002
    Käkyen kärki 2002
    Käkyen kärki 2004
    Käkyen kärki 2004

    Vanajavesi

    Tyrväntö-verkko