Kuvia Tyrvännöstä
Eskon ja Paavon kanssa Vanajavedellä
6.7.2003
Eskolla ja Paavolla vetää veri vesille. Molemmat ovat seilanneet Vanajavettä vuosikymmeniä, mutta kumpikaan ei ole koskaan kyllästynyt vesillä oloon tai Vanajaveden maisemiin. Siksi vesistön sopukatkin ovat tuttuja.
Heinäkuun alun sunnuntaiaamun sää on sateinen, mutta kun vesille menosta on ollut puhe, kumpaakin vaivaa lähtemisen kutina. Vanajanselällä on sateen sumeaa, mutta taivas alkaa heti lähdön jälkeen kirkastua. Kun on kahviaika, auringon porotus heijastuu jo vedestä ja pakottaa riisumaan puserot. Tässä on sitä jotakin.
Reitti kulkee Tokeensuunlahdelta Puisniemen, Petäyksen ja Antilanniemien ympäri Kauraan ohi Lusin edustalle. Täällä näkyy rantojen umpeenkasvaminen. Lusin talot, kanttori Kostian talo ja monet muut rantojen tunnusmerkit ovat hukkumassa vihreään massaan, eikä kyliä voi entiseen tapaan ihailla vesiltä. Saman huomaa maissa; rannan teiltä vesi pilkahtelee vain paikoin.
Paavo ohjaa Lusinselältä Lammassaaren ja Retulansaaren välistä ohi Heinästen sekä Sepäänsaaren sivuitse, ympäri Iso-Kuhan ja Lovensaaren Kaivonojankarin kupeeseen. Kahvipaikalta on kauniit näkymät Retulaan ja Retulansaareen. Miehet muistelevat tuttuja kalastajia ja muita vesilläkulkijoita sekä nimien vaihtelua. Toinen oppi nuorena sanomaan Sepäänsaari ja toinen Sepaansaari. Nimikirjavuus vaivaa myös kaikkia karttoja.
Seuraava kohde on Kuhanselkä sekä Mälkiäisten edusta. Kumpikin ihailee vanhan ajan kapteeneita, jotka veivät aluksensa Vanajaveden vaikeissa vesissä mm. matalaa mutaväylää Haukilan laituriin. Kippareista ja laivoista on loputtomasti tarinoita, vesillä kun on sattunut yhtä ja toista.
Paluumatkalle osuu kauniita kareja ja saaria. Sileisen ja Nerooniemen välillä on lintujen suosima kiviriutta, Anninkallio on kaunis karien rivistö ja Keisa järven helmiä. Sen kalliorannoilla on nytkin retkeilijöitä. Keisaan liittyy muistoja nuoruusvuosista saakka. Esko kiikaroi lintuja ja harmittelee selkälokin katoamista. Tällä matkalla ei näy ainuttakaan.
Vene on selvästi ylpeyden aihe molemmille ja he ajavat sitä varovasti. Esko on entisöinyt sen upeasti ja Paavo taas on sen suunnittelija. Vanajavedellä on runsaasti vaarallisia kiviä ja yllättävän matalia salmia tai lahtia. Apuna ovat merikortti ja kaikuluotain. Turvallisinta on liikkua järven läpeensä kolunneiden veneilijöiden matkassa.
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
|
Kuvia Tyrvännöstä
Kuvia Vanajavedeltä