Kuvia Tyrvännöstä

    Lahdentaan kartanon rakennusten jäljillä

    Paavo Helanterä on viettänyt paljon aikaa lapsuudessaan Lahdentaan kartanon mailla. Silloisten omistajien Perheentupien tyttäret olivat hänen ystäviään. Hän asui osan lapsuuttaan kartanon työväen asuintalossa Kumpulassa ja kävi nuoruudessaan töissä Lahdentaan sahalla.

    Keväisenä iltapäivänä 10.4.2003 hän oli oppaana jäljitettäessä Lahdentaan kartanon 1900-luvun alkupuolen rakennuksia. Osa on jäljellä lähes sellaisenaan, osa on muuttanut ulkonäköään ja suuri osa kadonnut lähes jäljettömiin. Lumen sulettua maisema ei ole kauneimmillaan, mutta ennen aluskasvillisuuden nousua vanhojen rakennusten pohjat ja entiset paikat erottuvat hyvin maastossa. Lahdentaan mäellä on myös paljon jälkiä rakennuksista, joita hänen lapsuudessaan ei enää ole ollut.

    Rakennusten pohjat, rauniot ja jäänteet antavat hyvän kuvan 1900-luvun alkupuolen Lahdentaan kartanon suuruudesta, elämänpiiristä, rakennusrunsaudesta ja sen elämän vilkkaudesta.


    Kartanon päärakennus valmistui 1787

    Puiston keskusakseli rannasta päin

    Kartanon piharakennus on ollut mm. sahan konttorina ja konttoristin asuntona

    1800-luvun Rönölä oli tallimiesten asuinrakennus

    Viitassa voi nähdä kartanon ja Metsätyönjohtajakoulun tekstit

    Kellarit ja niiden päällä olevat autotallit, kellarit saattavat olla jopa kartanon vanhimmat rakennukset

    Porttila on 1800-luvun tyypillinen väentupa

    Jalasten aikainen parantolarakennus valmistui 1925

    Lampela oli myllärin asuinrakennus

    Kartanon riihi ja mylly

    Lahdentaan laivalaiturin paikka, vieressä oli parantolan aikaan tanssilava

    Lahdentaan vanhemman sahan saharakennuksen jäänteitä Lahdentaanmäessä

    Sahan konehuoneen ja sähkölaitoksen jäänteitä

    Tallin sivuoven ajosilta, 30 hevosen talli oli Tyrvännöntien laidassa

    Hevosmiesten hollitupa oli tallin päädyssä

    Navetan jäänteitä tallin alapuolella

    Karjakeittiö ja karjakon asunto navetan päädyssä

    Suuressa navetassa oli n. 200 lehmää

    Kivijalkoja Riihipihan niityllä

    Kanalan rauniot Vanajaniementien risteyksessä

    Kuvia Tyrvännöstä

    Lahdentaka
    Kuvia Lahdentakaa
    Lahdentaan turvetalot
    Lepaan kukkia Lahdentaan tiilitehtaan heikkoja raunioita Annalansuon reunassa
    Tyrvännön vaiheita: Lahdentaka

    Tyrväntö-verkko