Kuvia Tyrvännöstä
Lepaan Puutarhamuseon vanha näyttely
30.6.2005
Lepaan puutarhamuseo sai uudet tilat
Lepaan puutarhamuseo muutti kesäkuun lopussa Marjalasta Viinitilan vintille kunnostettuihin tiloihin. Näin museo pääsi lähemmäs vieraiden virtaa. Uudistetun näyttelyn teemoja ovat mm. nurmikon perustaminen ja hoito, Puutarhaliiton 80-vuotinen historia sekä puutarhatalouden eri sektorit.
Alla on joitakin kuvia muistona 1975 perustetusta vanhasta museosta.
Lepaan Puutarhamuseo vanhassa Marjalassa oli lähes keskellä Lepaan opistoaluetta. Siellä oli puutarha-alan museoesineitä paitsi Lepaalta myös muualta maasta. Ne on haluttu luovuttaa talteen paikkaan, joka on ollut Suomen puutarhakoulutuksen uranuurtaja.
Osa esineistä on ainutlaatuisia, museon arvokkain osa on sen kirjasto.
![]() Marjala, entinen puutarhamuseo
|
![]() Yleiskuva näyttelystä
| |
![]() Yleiskuva näyttelystä
|
![]() Näkymä kirjastosta
| |
![]() Vanhoja hedelmänäytteitä ja mikroskooppeja.
|
![]() Leimasin, lähtevään tavaraan on stanssattu koulutilan leima.
| |
![]() Hedelmäsosepuristin, jolla on saatu luumuista kivet ja omenoista kota pois.
|
![]() Rivikylvökone Planet Junior Wiksbergin kartanosta. Teriä muuttamalla se toimii riviväliharana.
| |
![]() "Puhuri" pölytin. Lepaalla käytössä ollut pölytinkärry, jossa on paljelaite ja myrkkytynnyri.
|
![]() Lepaan puutarhaoppilaitoksen ensimmäinen moottorikäyttöinen kone, 1935 saatu Siemensiksi kutsuttu puutarhajyrsin.
| |
![]() Oxford Allen niittokone, joka oli Lepaalla käytössä vielä 1980-luvulla.
|
![]() Tämä pullonkorkittaja oli Lepaalla käytössä 1950-60 -luvuilla.
| |
![]() Lepaan hautausmaan muutosehdotus 1953.
|
![]() Lepaalaisten marssi ja Lepaan marssi.
|
Kuvia Lepaan puutarhamuseosta
Lepaan puutarhamuseon sivut
Hämeen Ammattikorkeakoulu, Lepaan yksikkö