Tyrvännön poikien jäljillä 2005

    Tyrväntöläiskomppania jatkosodassa 1941-44

    25.6.2005

    Kesällä 2005 tietoa ja kokemuksia kertyi Laatokan ja Aunuksen Karjalassa kaikkiaan kolmelta matkalta. Ensimmäinen oli maastoautolla neljän miehen ryhmässä tehty tutkimusmatka toukokuun lopussa. Kesäkuiset matkat olivat bussimatkoja, joiden päätarkoituksena oli viedä kiinnostuneita katsomaan siihenastisten tutkimusten kohteita.

    Nyt on tiedossa varsin tarkkaan koko reitti, jonka tyrväntöläiskomppania jatkosodan aikana kulki. Aiemmilla retkillä oli ollut vielä monia aukkoja ja vääriä käsityksiä, mutta näiden matkojen jälkeen täsmäävät jo hyvin yhteen arkistotiedot, veteraanien muistikuvat, vanhat ja uudet kartat sekä maastotiedot. Samoin pääosa reiteistä ja merkittävimmistä tapahtumapaikoista on kuvattuna nykymaisemissa.

    Toukokuisen tutkimusmatkan tavoitteista kolme tärkeintä toteutui: nyt onnistui vihdoin pääsy Venäjän rajavyöhykkeen sisään Korpiselän kirkonkylään ja Ristikankaan maastoon, nyt vihdoin löytyi kesän 1944 lepo- ja leirialue Kattilasuon laidalta ns. Sahanmäestä, ja pääsimme tutkimaan Syvärin rannassa Pirkin lohkolla myös nykyisen maantie- ja rautatiesillan pohjoispuolista maastoa. Lisäksi löytyi useita vanhoja teitä ja reittejä, joita komppania oli aikoinaan kulkenut. Näitä olivat mm. reitti Kattilasuolta Kinkijevan ja Lamperon kautta Mäkriään, vanha Uuttujärven tie, tie Nouseman pohjoispuolella sekä viidennen divisioonan käyttämä kiertotie ohi kesän 1944 Tuuloksen maihinnousualueen.

    Kesäkuun alun ensimmäisellä bussimatkalla selvisivät vielä mm. tyrväntöläiskomppanian asemat Munkalanpuron reunassa Syvärin takaisessa sillanpäässä talvella 1941-42 sekä vanha Mäkriän aseman paikka. Tällä matkalla oli mukana vielä kerran myös tyrväntöläiskomppanian veteraani Heikki Lemola, joka täydensi vanhoja muistikuviaan. Kolmannen matkan aikana ei enää tehty tutkimusta, vaan liitettiin olemassa olevaan tietoon tyrväntöläiskomppanian vaiheista ja reiteistä tieto hattulalaiskomppanian saman aikaisista vaiheista.

    Alla linkitetyt kuvasivut täydentävät vuosien 2003 ja 2004 kuvasatoa, mutta eivät kata jo aiemmin tallennettuja reittejä ja tapahtumapaikkoja.

    Tyrvännön pojat jatkosodassa

    Niin sanotun hämäläisdivisioonan eli 5. divisioonan Jalkaväkirykmentti 44:n I pataljoonan 3. komppania perustettiin Lepaalla 17.6. 1941. Koska sen 194 miehen vahvuudesta suurin osa oli Tyrvännön miehiä, sitä on epävirallisesti kutsuttu tyrväntöläiskomppaniaksi. Komppania ylitti välirauhan rajan 10.7. ja hyökkäsi Maaselän Kannaksella suunnilleen reittiä Korpiselkä - Ristikangas - Tolvajärvi - Muanto - Pitkäranta. Taisteluita ei komppania juuri käynyt mutta marssivauhti erämaiden läpi oli hurja. Ensimmäiset tyrväntöläiset kaatuivat hyökkäyksessä, joka kiersi Tulemajoen yli vihollisen selustaan ja Salmin kirkonkylään Tulemaan.

    Tyrväntöläiskomppania ylitti vanhan rajan 24.7.1941 ja jatkoi Vitelen kautta kohti Tuulosta. Tuuloksen taistelujen jälkeen pataljoona irtautui muusta rykmentistä ja suuntasi kohti Nurmoilaa. Hyökkäys sinne oli etenemisvaiheen verisimpiä. Kiivain taistelupaikka oli Nurmoilan hautausmaanmäki, jossa herruus vaihtui useampaan kertaan. Yksi vuoden mustimpia päiviä oli myös Hoilammin alueen taistelu syyskuun alussa. Vetäytyvää vihollista takaa-ajavan hyökkäyksen aikana muun muassa komppanian päällikkö Vuoksenturja haavoittui kuolettavasti.

    Tyrväntöläiset etenivät hyökkäysvaiheen aikana Aunuksen kautta Syvärin rantaan ja joen ylikin. Komppania saapui Munkalanpurolle lokakuussa 1941 ja pääsi palaamaan Syvärin toiselta puolelta tammikuussa 1942. Pitkän asemasotavaiheen komppania vietti enimmäkseen Syvärin rannalla Pirkinitsan lohkolla Lotinanpellon pohjoispuolella. Aika kului vartiossa sekä asemia ja huoltoteitä parannellessa. Komppania siirtyi reserviin toukokuussa 1944, sitä ennen se oli viettänyt paikalla 17 kuukautta menettäen asemasodassa 19 miestä kaatuneina ja 50 haavoittuneina. Joitakuita oli myös kadonnut.

    Suurhyökkäyksen alkaessa Syvärillä 21.6.1944 tyrväntöläiskomppania ei ollut etulinjassa vaan kevyeksi osastoksi muutettuna levossa taempana Sahanmäessä. Viivytystaisteluja käyden osasto peräytyi juhannuksen alla Saarimäkeen ja Pisiin. Se kaivautui asemiin Tuulosjoen rantaan, mutta joutui taas peräytymään viivytystaisteluja käyden. Pataljoona kärsi raskaita tappioita 29.6. epäonnistuneessa hyökkäyksessä Suurmäen Rautamäkeen. Hyökkäys meni sekaisin, kun tyrväntöläiset saivat ylleen oman tykistön lyhyeksi jääneen tulen. Suurmäen tappion jälkeen komppania perääntyi heinäkuun alussa Koveron sillanpääasemaan ja edelleen metsien ja soiden läpi Uuksun-Salmin tielle. Sieltä se vetäytyi Nietjärvelle valmisteltuun u-asemaan Pitkärannan pohjoispuolelle. Nietjärven rajuissa torjuntataisteluissa suomalaisten onnistui vihdoin pysäyttää vihollisen hyökkäys. Jatkuvan tulen alla ilma oli täynnä hiekkaa ja sirpaleita ja tappiot olivat suuria. Heinäkuun lopulla hyökkäys viimein vaimeni, ja u-asemassa oli melko rauhallista syyskuun aselepoon asti. Komppania siirtyi uuden rajan taakse Sortavalan ja Lahdenpohjan kautta, ja se kotiutettiin 19.11.1944 Lepaan puutarhaopistolla.

    Tyrväntö-company in Continuation War 1941-44

    The 3rd company of 1st battalion, Infantry Regiment 44 (JR 44) is called here Tyrväntö-company, as the company was formed in Tyrväntö 17th June 1941, and most of the men were from Tyrväntö area. The company fought throughout Finnish-Soviet Continuation War 1941-44. They attacked as part of the 5th Division and Carelian Army in July 1941 across the border of truce 1940, advanced through Korpiselkä, Kokkari, Tolvajärvi, Loimola and Koirinoja to Lake Laatokka (Ladoga, Ladozskoje ozero). Their first big battle was occupation of Tulema village in Salmi. Tyrväntö-company crossed old pre-Winter War Finnish-Soviet border 24th July 1941 in Rajakontu (Rogrankontushi), took part in battles in Tuulos (Tuloksa) and also the conquering of Carelian village Nurmoila (Nurmolitsy). They suffered heavy casualties chasing a scattered Soviet battalion on the swamps of Hoilammi.

    The company advanced through Aunus city (Olonets) to river Syväri (Svir) and even across it to the eastern side near power plant city Svirstroj. They held positions behind Svir river by a little stream Munkalanpuro from autumn 1941 to January 1942. After having a little rest Tyrväntö-company was put on charge of a section by river Svir a bit north of the city Lotinanpelto (Lodejnoje Pole) near village Pirkinitsi. This rather quiet period of the war continued from early 1942 to summer 1944.

    Massive Soviet summer attack of June 1944 hit Tyrväntö-company on a resting area by Kattilasuo (Bolota Komelnoje). They started retreating back west through villages Kontu (Kondushi) , Mäkriä (Megrega) and Saarimäki (Sarmjagi) to Alavoinen (Iljinskij) near Aunus. They soon had to leave their positions by banks of Tuulos and Vitele (Vidlitsy) rivers. After Soviet landing in Tuulos whole of 5th Division was in danger of getting surrounded by the enemy.

    The darkest day of the company was 29th June when they were orderd to attack Rautamäki hill near Suurimäki (Bolshie Gory) village. They suffered heavy losses after having been hit by their own artillery fire. Many lost their lives also on a defence line near Kasessuo. Defence in Kovero by the river Tulema failed.

    The climax of battles north of lake Laatokka were seen by a little lake Nietjärvi in July. Here Finnish army finally managed to halt the Soviet attack after furious fights and heavy losses. This defence line was called in Finland u-asema. Tyrväntö-company stayed in Nietjärvi lines until the cease-fire of September 1944. Company was drewn back behind the present border through Sortavala city and Lahdenpohja. The company was finally discharged in Tyrväntö 19th November 1944.

    On links and pages below You can find some photos of scenes 2005 from these places.

    Korpiselkä ja Ristikangas
    Salmi ja Tulema
    Manssila ja Rajakontu
    Tuulos
    Nurmoila
    Munkalanpuro
    Pirkin lohko Syvärillä
    Sahanmäki ja Kattilasuo
    Kontu - Vitele
    Suurimäki ja Rautamäki
    Nietjärvi
    Paluu kotiin
    Matkaohjelmat kesäkuussa 2005

    Tyrvännön pojat jatkosodassa -retki 2003
    Tyrvännön pojat jatkosodassa -retki 2004
    Tyrvännön poikien jäljillä Laatokan Karjalassa -näyttely
    Tyrvännön poikien jäljillä toukokuussa 2006
    Tyrvännön poikien jäljillä elokuussa 2006
    Kuvia Tyrvännöstä

    Tyrväntö-verkko