Lahdentaan kylästä löytyi kivikauden hiomalaaka

    1.10.2004

    Lahdentakana saattaa olla ennen tuntematon kivikauden asuinpaikka. Annalantien varrella olevaa laakeaa kiveä oli osattu aavistella ihmiskätten muovaamaksi, ja tutkija Jouni Taivaisen paikalla käynti 1.10.2004 varmisti sen kivikauden jäänteeksi. Kivi on hiomalaaka, jota on käytetty joko kiviesineiden valmistukseen ja viimeistelyyn tai vaikka jyvien hienontamiseen. Vanhimmat viitteet viljan viljelystä ovat Suomessa 4000 vuoden takaa. Koska paikalla on työskennelty, siinä on todennäköisesti ollut myös kivikauden asuinpaikka.

    Vanhasta Tyrvännöstä on jonkin verran kivikauden irtolöytöjä, mutta vain yksi varma kivikautinen kiinteä muinaisjäännös, Piilon hioinkivi. Lahdentaan löytö muuttaa käsitystä kivikautisesta asutuksesta; koska kivikauden jälkeen Vanajaveden pinta nousi lähes 10 metriä, kivikautisten asuinpaikkojen on arveltu olevan veden alla. Lahdentaan hiomalaaka saattaa merkitä, että kivikauden asutusta on ollut myös rantoja korkeammilla paikoilla, nykyisellä kuivalla maalla.

    Kiven keskellä on pyöreä laaka, ja sen reunat vaikuttavat lohkotuilta. Kivi tuli esiin jo vuonna 1993 kaivoa kaivettaessa, mutta vasta nyt arkeologi Jouni Taivaisen tutkimus varmisti sen muinaisen alkuperän. Kivi on noin 60 cm leveä, noin 70 cm pitkä ja parikymmentä senttiä paksu, hioman leveys on noin 35 cm. Kivi löytyi pihapiiristä arviolta metrin syvyydestä. Se lienee ollut ennen sotia lähempänä maan pintaa, paikalle on rakennettu talo 1945, jolloin pihaa on tasattu ja paikalle ajettu maata. Löytöpaikka tunnettiin ennen näyttösuojan mäkenä, viime sotien jälkeen Kokkomäkenä. Lähettyvillä tiedetään olleen vanha lähde, joka saattaisi olla houkutellut paikalle muinaisasutusta.

    Maanomistajan mukaan samankaltaista hienojakoista kivilajia ei ole juuri muualla alueella. Hän aikoo jättää kiven nykyiselle paikalleen, parin metrin päähän löytöpaikastaan.

     

    Saman käynnin aikana Jouni Taivainen kävi tarkastamassa myös Lepaalla Vanajaveden rannan tuntumassa lähellä Vahopäätä olevan kiven, jossa on kuppikiven kuppeja muistuttavia pieniä koloja. Aiemmin harrastajat olivat kiinnittäneet huomionsa koloihin, mutta arvelleet niitä ns. porauslähdöiksi, kiven halkaisua varten tehdyiksi reiän yrityksiksi. Jouni Taivaisen mukaan kivi saattaa hyvinkin olla aiemmin tuntematon kuppikivi. Kivessä on myös merkilliset soikeat kuviot sen kummallakin syrjällä. Kivi on pienen kumpareen reunassa, mäennyppylä on luultavasti ollut rautakaudella pieni saareke Vanajaveden rantavesissä.

    Tyrvännön esihistoriallisia kohteita
    Kuvia muinaisjäännöksistä

    Tyrväntö-verkko