Kalevalan kuvaukset alkoivat Lusissa ja Retulansaaressa

    28.8.2008

    Lusista entisestä Tuulilinnun kylästä ja Retulansaaresta löytyi kalevalainen henki, sanoi Kalevala - Väinämöisen uusi laulu –filmisarjan ohjaaja Jari Halonen.

    Halonen etsii elokuvassaan Kalevalan henkeä. Hän haluaa löytää kansalliseepoksen takana olevan maailmankäsityksen ja mielentilan, alkuperäisen vuosituhantisen kalevalaisuuden ja sen pohjalta muovautuneen suomalaisuutta ylläpitävän voiman. Ohjaajan mukaan Kalevala on harvinainen aarre, jollaista on vain harvoilla muilla kansoilla. Kuitenkin käsityksemme siitä on kapea, Lönnrotin muovaaman Kalevan sadunomainen tarina. Halonen haluaa avata Kalevalaan elokuvallaan uusia näkökulmia ja palauttaa sen rikkaudessaan nykyajan suomalaisille.

    Rautakauden kohtauksia varten sopivat kuvauspaikat löytyivät Tyrvännöstä. Lusissa on edelleen pystyssä 9000 auringonkiertoa-leirien rautakauden talo ympäristöineen, ja Retulansaaressa todellinen rautakautinen alue. Halonen sanoi yllättyneensä, miten täältä löytyi yllättäen maiseman lisäksi kalevalaista henkeä, iloa ja tekemisen halua.

    Ohjaajan mukaan elokuvassa näkyvä tulos on kaikkien mukana olevien yhteisen tekemisen tulos, ja siinä tulee näkyä sen henki. Niinpä tuotantoa ei ohjaa kova tehokkuus ja taloudellisuus, vaan tekijät antavat asioiden tapahtua ajallaan. Avustajina on parisataa hämäläistä vapaaehtoista. Ensi-ilta on runsaan vuoden kuluttua, 90-minuuttisen filmin voi nähdä kolmen jakson sarjana Ylen ykkösellä vuodenvaihteessa 2009-2010. YLE ja tekijät ovat jo verranneet hanketta puhuttajana vuoden 1982 Holmbergin Rauta-aikaan.

    Keskeisiä rooleja Väinämöisen uudessa laulussa on noin kymmenen: Väinämöistä esittää Ari Vakkila, Louhea Tanja-Lotta Räikkä, Ainoa Pirjo Lonka ja Joukahaista Ville Tiihonen. Kullervon roolissa nähdään kaksi näyttelijää, sekä Olavi Uusivirta että Marko Tiusanen. Kuvaukset kestävät vielä syyskuun, ja Tyrvännössä ryhmä viipyy parisen viikkoa. Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä tuotantoyhtiö Seppä Callahanin Filmimaailmaan.

    Retulansaari
    Kuvia 9000 auringonkiertoa -leiripaikalta Lusissa
    Tyrväntö-verkko