Retulansaari - kylä muinaisessa maisemassa
Seminaari Ylikartanossa 11.10.2003
11.10.2003
Seminaarin parasta antia olivat filosofi-kirjailija Eero Ojasen mietteet paikan hengestä. Mukana oli noin 50 osanottajaa, joista valtaosa oli Suomen Muinaistaideseuran jäseniä. Seminaarin ohessa oli seuran syyskokous. Järjestäjinä olivat Suomen Muinaistaideseura ja Aimokoulu. Epäonneksi uskontotieteen professori Veikko Anttonen ei sairastumisen vuoksi päässyt kertomaan pyhien paikkojen merkityksestä eräluontoon, ja sade haittasi tutustumista Myllymäen muinaismuistoalueeseen. Niinpä Tyrväntö-verkko voi tarjota vain tiivistelmät Eero Ojasen esittelemästä saaren historiasta ja pohdinnan paikan hengestä.
Rautakauden, keskiajan ja nykypäivän maisemassa
Retulansaari on arvokas maisemiltaan, luonnoltaan ja muinaismuistoalueena. Se on osa Vanajaveden laakson kansallismaisemaa ja osittain luonnonsuojelualueena. Yhtäjaksoinen asutus jatkuu rautakaudelta, ainakin 1500 vuoden takaa. Kulttuurimaiseman ovat synnyttäneet yhdessä ihmisen pitkä vaikutus sekä alueen luonto. Perinteinen ilme pyritään säilyttämään laidunnuksen ja erilaisten hoitotoimien avulla. Tunnetuin muinaismuistoalue on Myllymäen rautakautinen asuin- ja kalmistoalue, mutta muinaisjäännöksiä on muuallakin saaressa.
Keskiajalla ja uuden ajan alussa saarella oli aatelisten rälssimaata ja itsenäisiä talonpoikaistaloja. Rälssimaasta muodostettu Retulan kartano sai myöhemmin omistukseensa koko saaren. Mantereella oleva Retulan kylä taas syntyi kartanon torppien asutuksesta. 1810-luvulla kartano siirtyi kaupalla talonpoikaisomistukseen ja jaettiin kolmen talon kesken. Niiden edelleen säilyneet rakennukset ovat pääosin 1800-luvulta.
Retulansaaren Ylikartano oli 1800-luvulla vauras rustholli, jossa eli pyrkimys sosiaaliseen ja kulttuuriseen nousuun. Isännistä tunnetuin on valtiopäivämies Matti Retula. 1900-luvulla sekä kansalaissota että talvisota vaativat veronsa. Molemmissa menetti henkensä Ylikartanon isäntä. Maatalous jatkui 1990-luvulle asti, vuonna 1999 sisarukset Talvikki ja Valvatti Vaulo testamenttasivat talon Suomen Kulttuuriperinnön säätiölle. Säätiön tarkoitus on säilyttää Ylikartanossa ja saaren maisemassa elävä rikas kulttuuriperintö. Tämä seminaari oli yksi esimerkki Ylikartanoon toivotusta kulttuuritoiminnasta.
Eero Ojasen mukaan Retulansaari on muinaismuistoalueena harvinaislaatuisen laaja ja hyvin säilynyt. Yksittäisen kohteen sijaan siellä on kokonainen muinaismaisema. Keskeneräiseksi jääneen luetteloinnin mukaan pelkästään Myllymäellä on yli 200 rautakautista kumpua ja noin 15 kuppikiveä. Lisäksi Kiattarankalliolla on pari uhrikiveä. Kuppikivien kautta muinaisihmiset ovat pitäneet yhteyttä vainajiin. Saari tuntuu olleen hyvin latautunut ja pyhä paikka, ehkä sinne on tuotu vainajia muualtakin läheiseltä mantereelta. Asuinpaikkana saari ei näytä olleen niin suotuisa kuin muinaisjäännösten määrä antaa ymmärtää, pellot ovat olleet pienet ja huonommat kuin monin paikoin mantereen asuinpaikoilla. Löydöissä on viitteitä uhrimenoihin ja -aterioihin. Ajatus voimapaikasta ja pyhästä paikasta saa tukea keskiajalta. Mahdollisesti saaren aatelisten rälssimaat olivat entisten hämäläisylimysten maita, tai ehkä vanhat pyhät paikat oli otettu uusien vallanpitäjien käyttöön. Retu esiintyy kansanrunoudessa ukkosen- ja taivaanjumalan toisintonimenä, Kalevalassa mainittu räppänä retunen viittaa ehkä taivaan kannessa olevaan aukkoon. Retulansaaressa on vahva ajan ja ajattomuuden tuntu.
Eero Ojanen sanoo, että paikka on monessa suhteessa kuin historia pienoiskoossa. Kylä on säilynyt nykyisellä paikallaan ainakin keskiajalta asti. Asiakirjamainintoja on 1400-luvulta asti, jolloin saaressa oli jo rälssiomistusta. Kartano siis muodostui viimeistään 1600-luvulla, ja 1700-luvulla saaren maat olivat jo saman omistajan hallussa. Tuolloin viljely kasvoi voimakkaasti, ja nykyinen kulttuurimaisema pitkälti muotoutui. Nykyiset tilat, Alikartano, Ylikartano ja Laurila syntyivät 1800-luvun alussa. Asuinrakennukset ovat tiiviisti toisella puolella raittia, talousrakennukset toisella. Retulansaari on viimeisiä kyliä, jossa on näin ehjänä säilynyt länsisuomalaisen ryhmäkylän malli.
Mitä on paikan henki?
Suomen kieli antaa hengelle vahvan merkityksen; olla ja pysyä hengissä, niin kauan kuin henki pihisee, on elämän kova tosiasia. Henki on mm. ilmaa, hengitystä, ilmapiiriä ja tunnelmaa, mutta myös henkisyyttä ja henkisiä voimia. Voi ajatella, että henki on ihmisen tietoisuutta ja itsetietoisuutta, henkistä toimintaa ja kulttuuria. Eero Ojasen mukaan henki on aktiivista ja dynaamista, liike ja muutos kuuluvat henkeen.
Mitä yhteistä on hengen ja henkisen eri puolilla? Ne ovat yhteyttä ja yhteyden pitoa. Ojasen mielestä henki on yhteyttä siihen, mikä on aistein havaitsematonta. Kun kokee jonkin paikan hengen, kokee jotakin mikä on läsnä, mutta ei suoraan nähtävissä. Paikan henki on sen ominaisluonne, tunnelma ja siihen liittyvä ilmapiiri. Ihmisen luja perusominaisuus on taipumus kokea paikat henkisesti. Miksi ihminen sitten liittää paikkaan hengen, miksi koemme niin eri tavoin paikkoja? Suhtautuminen paikkoihin on hyvin voimakasta, niiden aiheuttama viihtymisen tai epäviihtyisyyden tunne. Eero Ojanen sanoo, että paikan hengessä on taustalla yhteyden etsintää, se on oman paikan hakemista maailmassa. Ihminen voi samassa paikassa olla yhteydessä moniin eri suuntiin. Pyhäksi koetussa paikassa yhteys näkymättömiin voimiin korostuu, tai paikka tuntuu pyhältä kun näin tapahtuu.
Paikan henki selittää myös kaupunkikulttuurin syntyä. Kaupunki rakennettiin tietoisesti tietyn muotoiseksi, samoin esimerkiksi temppeli. Muoto palvelee paikan henkistä tehtävää; kaupunki jäsensi ihmisen paikan maailmassa, ja temppelin idea on tarjota muodon kautta yhteys korkeampiin voimiin. Tämä liittyy maailman hallintaan, ihminen rakentaa oman maailmansa joka erottuu ulkomaailmasta. Paikan henki erottaa sen muusta maailmasta, ja ihminen on merkinnyt sen tietyllä tavalla. Mutta henki on olemassa Ojasen mukaan myös ihmisestä riippumatta.
Siis jonkin paikan pyhyys on sitä, että siellä syntyy tietty yhteys, se tuntuu jotenkin erikoiselta. Henki voidaan ymmärtää niin, että ulkomaailma ja ihmisen sisäinen maailma yhtyvät, ne ylittävät niiden välisen kahtiajaon. Henki on oman tietoisuuden yhteyttä muuhun maailmaan.
Henki ei Eero Ojasen sanoin ole hallitsemista, vaan mukanaoloa ja kuuntelemista. Hengen löytämisessä olennaista on henkeen suostuminen. Hengen kokeminen on paitsi kunnioittamista myös aktiivisuutta, vastuuta olla hengessä mukana. Henki on huolehtimista ja huolenpitoa. Se ei ole passiivista elämysten hakua vaan liittymistä johonkin. Henki edellyttää, että ottaa itse jonkin roolin suhteessa asiaan. Silloin ollaan hengessä mukana kannattelemalla sitä. "Henki on yhteyttä johonkin isompaan juttuun. Kokemalla paikan tai asian hengen ihminen on omalla panoksellaan mukana isommassa jutussa", sanoo Eero Ojanen.
Ylikartanon kulttuuripaikka
Kuvia Myllymäeltä
Ylikartanon sali
Ylikartanon kirjasto
Suomen Muinaistaideseura
Tyrväntöläisiä ja Tyrvännön ystäviä